Siirry pääsisältöön

Tekstit

ENNEN KUIN PUTKI KATKESI   ”Mielessään toivoo, että kaikki käy hyvin, ja ettei savotan huiskeessa tule vastaan mitään ikäviä yllätyksiä.”   Vihjaisin viime blogissani, että kotini on remontin kourissa. Tänään helpottaa eli evakko päättyy. Ajelin eilen evakkomaisemiin pakkailemaan tavaroita ja siivoamaan residenssiä. Matkalla näin illan hämyssä hirven ja se hillitsi riehakkuuttani.   ”On muuten vähintäänkin järkevää ajella syysilloissa tarkkaavaisesti ja nopeusrajoitusten mukaan. Niissä on yleensä jokin ideana taustalla.”   Jätän evakkomaisemani mieluusti, vaikka se onkin omani. Tallaan sitä suvussani jo neljättä polvea. On muuten vähintäänkin järkevää ajella syysilloissa tarkkaavaisesti ja nopeusrajoitusten mukaan. Niissä on yleensä jokin ideana taustalla.   Remontti koettelee, vaikka sitä ei joudu itse tekemään. Vesijohtojen ja viemärien uusiminen taloon on jollain tavalla hyvin elämän perusteisiin ...
LOMAN LOPPUMINEN ON ELÄMÄN ILO ”Loman loppuminen tarkoittaa, että on ollut loma. Minulla on ollut. Monella tuttavapiiriini kuuluvalla opiskelijalla, pätkätyöläisellä ja työttömällä ei.” Lauantai, 13. päivä. Loma loppuu tähän viikonvaihteeseen.  Sen kunniaksi sataa. Mennyt neliviikkoinen on ollut erilainen kuin monet aikaisemmat lomani. Siihen on lyönyt leimansa kotona meneillään oleva isohko remontti valmisteluineen. Pitemmät reissut ja ulkomaille pyrähtelyt ovat jääneet nyt väliin. Kodin raivaamista ja oman pihan marjapuskien tyhjentämistä ovat täydentäneet huhkiminen kesämökkimetsikön kimpussa ja muut perinteiset työsiirtolapuuhat. Silti tämä on ollut hyvä loma. Ja sen päättyminen on yksi elämän ilo. Edellä todettu vaatinee pientä selittämistä ja listantynkää siitä, mihin asioihin ajatukseni perustan. ”Loman loppuminen merkitsee minulle palaamista työhön. Turhan moni suomalainen saa tällä hetkellä haaveilla tästä ilosta. Töihin palaaminen tarkoit...
SUVUN KANSSA KOILLISESSA AVARUUDESSA ” Ehkä tässä on se juttu, joka sysää minut liikkeelle seuraavallakin kerralla kutsun juhliin käydessä.” Mitä yhteistä on sukutapaamisella ja jääkiekko-ottelulla? Sivistyneet arvaukset voisivat tietysti koskea vaikka käsirysyä, mutta omalla kohdallani kyse on tässä kohdin muusta. Molempien kohdalla näyttää nimittäin aika ajoin olevan etukäteen, että ei oikein huvittaisi lähteä. Ja sitten, kun reissu on tehty, on tyytyväinen, että tuli mentyä. Elin tätä todeksi, kun hilasin nyt heinäkuussa ruhoni Kuusamoon tapaamaan puolta sataa sukulaistani.      Koillinen avaruus Oli mukavaa. Näin lyhyesti sen voisi sanoa. Jatkan kuitenkin jokusella virkkeellä, joskaan en niinkään itse tapaamista kuvaillen. Sehän oli meidän suvun juhla eikä mikään julkinen festivaali. Vaikka yllättävästi tällainen privaattitapaaminen säteilee ympäristöönsä: pelkästään Hotelli Kuusamo hyötyi tapaamisestamme kuuden huoneen varau...