Paarlahden leveydeltä

  JUHANNUSKUVIA  Pelastustie. Yhä se kukkii, Journalisti. Keskikesän valo. Pyhäjärvi ja tie kotiin.  Poimintoja ajopäiväkirjasta. Juhannus oin mielestäni vähän kuin heinäkuu: ylimainostettu lomailun ja vapailun ajankohtana. Itselläni tämän vuoden juhannus meni töissä ja hyvin meni. Sairaalapappia ei tarvittu kohtuuttoman usein, mutta jonkin verran kuitenkin. Lisäksi tapasin monta tuttua potilasta, joiden luona olin luvannut käydä, jos suinkin kykenisin. Se varaus pitää aina tehdä, että voin joutua osalliseksi asioihin, jotka on asetettava muun edelle. Laskeskelin pilanpäiten, että tämä olisi jonkin tasataulukon mukaan viimeinen työjuhannukseni: toivon, että juhannusta 2029 en enää ole palkkarullissa. Edellisen kerran olen ollut juhannusvuorossa vuosina 2020 ja 2018, joten senkin puolin voisin hyvin laistaa jatkossa keskikesän löysistä. Ensi juhannus meneekin kesälomaillessa, jos elämä tai maailma ei kaadu ennen sitä. Mutta ehkä ilmottaudun vielä vapaaehtoiseksi niin k...

  KIRJASTON KÄYTTÄMISEN JÄRKIPERÄISESTÄ SUUNNITTELEMISESTA ”Nämä ovat ensimmäisen maailman ongelmia, mutta silti. Joskus ihan vähän verovelvollisena valitan, en usein enkä paljoa.” Kesäkuisena arkivapaana jalkapallon EM-kisojen aikaan tulen miettineeksi kirjaston käyttämisen järkiperäistä suunnittelemista. Pohdiskelu saa alkunsa havainnosta, että minun pitäisi tänään hakea kirjastosta Tex Willer -albumi, jonka tilasin vaimoa varten seutulainana jostain pirkanmaalaisesta kirjastosta, saa nähdä mistä se on tullut. Kirjasto on lähellä kotiani, matkaa on 200-300 metriä. Tänään suunnittelun pontimena on ensisijaisesti se, että Romanian ja Ukrainan välinen jalkapallo-ottelu alkaa klo 16 ja silloin aion istua vastaanottimen ääressä. Ennen sitä on käytävä kirjastossa. Kirjastossa käymisen ei pitäisi olla suuren suunnittelun asia, mutta minun kohdallani ja minun lähikirjastoni osalta se on. ”Ennen vanhaan yksi elämän nautinnoista ja varsinkin kesäloman alkaessa oli se, että menin kirj...

KEVÄÄLLÄ 1987                    OMENAPUUT KUKKIVAT SKÅNESSA   Arkistosta ajelehtinut muistokirjoitus yhden ajanjakson viimeiseltä keväältä   Keväällä 1987 tein junamatkan Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Ranskan kautta Irlantiin ja takaisin. Ranskan ja Irlannin väliä en kulkenut junalla kumpaankaan suuntaan. Kävin käänmtymässä Belfastissa ja kirjoitin siitä nuoren miehen innokkuudella Helsingin yliopiston valtiotieteitten opiskelijoliden lehteen. Jostain tuo teksti löytyi nyt kevääseen 2024. Aikaan, jolloin omenapuut kukkivat. Lokakuussa 1987  yksi ajanjakso elämässäni päättyi.  Valmistuin ensimmäisen kerran yliopistosta ja lähdin kirkon töihin.  Niissä olen harmaantunut nyt kohta 37 vuotta. Toisen kerran valmistuin yliopistosta keväällä 1993, mutta se on jo toinen juttu se. Kirjoitukseni syksyltä 1987 on tässä sen isommitta korjauksitta.   AJAN HENKI ULSTERISSA   Tuntuu siltä, että säännöllisin väliajoin j...

  LIVAHTAVA ARMAS AIKA Ja suvi suloinen   Suvivirsi herättää ihmisissä muistoja ja nostaa pintaan tunteita. Tämän panin merkille laulaessani eilispäivänä kahden työtoverini kanssa Suvivirttä sairaalassa niin kuin meillä on keväisin ollut tapana. Itse liityin muistelijoiden joukkoon, jotakin tunteitakin ehkä tunsin. ”Ei tarvinnut jakaa todistuksia laulun päälle, mutta lukuvuosi voitiin katsoa päättyneeksi.” Lauloimme Suvivirren, kun saatoimme sukulaisporukalla isoäitiäni hautaan Ruoveden kirkkomaalla elokuussa 1995. Se tuntui luontevalta, olihan mummuni tehnyt elämäntyönsä kansakoulunopettajia. Ei tarvinnut jakaa todistuksia laulun päälle, mutta lukuvuosi voitiin katsoa päättyneeksi. ”Suvivirteen isä liittyi mukaan. Sen verran syvällä sen jäljet hänessä olivat.” Suvivirttä lauloin isäni kanssa kesällä 2020 kangasalalaisen hoivakodin pihalla. Elettiin tuimaa korona-aikaa ja omaistaan oli mahdollista tavata puolen tunnin verran ulkona maskia käyttäen. Tuossa vaiheessa...

KUINKA KIUAS AIVASTAA Saaresta saunan lämpiämistä odotellessa ”Voi j****lauta, kyllä menee taas pariksi viikoksi kitara vintille!” En muista tarkalleen, koska siteeraamani lausahdus lausuttiin, jossain vuosien 1980 tai 1981 paikkeilla se oli. Saattaa olla, että olimme koulukaverini Tapio Soinin kanssa kävelemässä Tampereen Tekulta kohti kaupungin keskustaa blueslegenda Albert Kingin konsertin jälkeen. Yhtä kaikki: Tapsan puuskahduksesta tuli jonkinlainen lentävä lause, jolle löysimme käyttöä aika ajoin todistettuamme jotain perin juurin taitavaa soitantaa kuusikielisellä. Minun oloiseni puhuja kuvailee jotenkin minun, Tapsan ja parin muun tutun kaverin oloisen kaiffarin musiikkitouhuja 1980-luvun Tampere Southern Comfortissa kirjassani Sundaen jälkeen (Mediapinta 2017). Siinä kuvatun tavoin oli oikeassa elämässä sikäli, että Tapsa oli meistä ainoa, joka osasi oikeasti soittaa ja minä se, joka kuvitteli osaavansa tehdä biisejä. Sittemmin jätin säveltämisen paremmilleni, sanoja o...

  MUUTTUUKO IHMINEN JA MITÄ SITTEN? ”Kaikki virtaa, Herakleitos sanoi jo ennen ajanlaskun alkua.   Antaa siis ihmisen muuttua. Olisi aika kurja kuolla uskollisena nuoruuden ihanteille.” Teen huhtikuisena viikonloppuna mielenrauhaani järkyttävän havainnon: minusta on helpottavaa, että lumet sulavat ja kevät tulee iholle. Miten minä marraskuun ihminen ajattelen nyt näin?  Kerään näköjään kaikenlaisia traumoja kulkiessani, niin kai useimmat meistä. Voisin varmaan kirjoittaa omistani kirjan. Alkaen siitä, kun pienenä oli pakko kotona maistaa sienikeittoa ja hiihtää koulussa kilpaa.” Edessä oleva kesä herättää minussa edelleen tiettyä rauhattomuutta, kuten aikaisempina vuosinakin. Vuodenaika on jotenkin liian hektinen, siitä pitäisi nauttia ja ottaa kaikki irti. Laiskana ihmisenä olen toki mielelläni kesälomalla, joka minulle palkansaajana suodaan. Mutta kun nurmikkokin vaatii osansa ja sitä on minulla useammassa kuin yhdessä pitäjässä. Hyvästi! Mutta lumien häi...

  MATTI KUUSELA HAAPAMÄEN RADALLA   ”Haapamäen radasta ja sen kiskobussiliikenteestä voisi ja olisi syytä kirjoittaa aika ajoin vakavaa journalismia. Alkaen siitä, että tuon tuosta radalle ja siltä pois pääsemisessä on omat hankaluutensa.”   ”Matkustan kiskobussilla Vilppulasta Tampereelle. Myös Matti Kuusela on matkustanut.”  Kirjoitin näin Facebookiin vuoden 2024 hiljaisen viikon maanantaina aamutuimaan istuessani Dm 12:n yksikön 4401 kyydissä siinä heti ohjaamon takana styyrpuurin puolella jossain Juupajoen vaiheilla. Kyse ei ollut journalismista. Sitä tehtiin vasta iltapäivällä, kun Aamulehden toimittaja teki minusta juttua. Istuimme puolitoista tuntia TAYS Hatanpään palliatiivisen osaston omaisten huoneessa ja olimme totuudellisia. Ennen istumistamme siellä valokuvaaja otti minusta kuvia sairaalan kappelissa. Edellisen kerran minua kuvasi Aamulehteen toimittaja Matti Kuusela Vilppulan hautausmaalla. Lopputuloksena oli harvinainen minusta otettu kuva, jo...