Paarlahden leveydeltä

HEINÄKUUN MAKSIIMI ”Kesä jatkuu Paarlahden leveydeltä.  Poetic licence vallitsee.”   ” Jäminkipohja on kylä Ruoveden kunnassa, Pirkanmaalla. Tämän kirjan Jäminkipohja muistuttaa tuota vähäistä seutua monessa. Vietin siellä lapsuuteni kesät ja jotakin omistan siellä tänäkin päivänä. Lopulta tässä kuvattu Jäminkipohja on kuitenkin päässäni oleva valtakunta, osa tekstiuniversumia, jossa olen aina omalla maallani. Viime kädessä kysymys on runoissa äänessä olevan puhujan tarinoimasta fiktiosta. Monella runoista on toki siteensä elettyyn ja tapahtuneeseen, mutta kaiken yllä makailee vastaan väittämätön poetic licence. ”   Näin kirjoitan kirjani Jäminkipohjan maksiimi: kollaasi (BoD 2020) päätössanoissa. Sanojen kirjoittamisesta on kulunut neljä vuotta, mutta edelleen Jäminkipohjan maksiimi paljastaa elämän perimmäisen tarkoituksen. Elämä pitää ylittää kuin pelto: nyt olen tässä ja tuosta lähden menemään eteenpäin.   Edelleen on se Jäminkipohja, joka löytyy kartalta...

  389 KERTAA HAAPAMÄEN RATA Merkintöjä ratapäiväkirjasta 2023–2024 Heinäkuun kymmenentenä armon kesänä 2024 tunnen oudon olon: ensimmäistä kertaa yli kahteen vuoteen minulla ei ole voimassa olevaa junalippua Vilppulan ja Tampereen välille. Heinäkuussa 2023 voimaan astunut vuosilippuni lopetti pätemisensä tiistaina. Uuden ostan vasta elokuussa. Toivottavasti vielä neljä kertaa teen tuon ostoksen. Lippuni oli voimassa 4.7.2023-9.7.2024. Hieman vuotta pitempi aikaväli selittyy sillä, että lipun voimassaoloa pidennettiin pariin kertaan viime talven poliittisten lakkojen takiaLipun voimassaoloaikana minulle kertyi 389 matkustuskertaa Vilppulan ja Tampereen välillä. Useimmiten kuljettiin rataa, jokusen kerran kantatietä 58, tuota Suomen pisintä täyttymätöntä rakkautta. Vuodet 2023 ja 2024 ovat olleet huomattavasti kohtuullisempia junamatkustajalle kuin niitä edeltänyt aika: vuonna 2022 itselleni kertyi hiukan yli 24 tuntia aikataulussa luvattuun verrattuna ylimääräistä matkustamisaik...

  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se ...

  JUHANNUSKUVIA  Pelastustie. Yhä se kukkii, Journalisti. Keskikesän valo. Pyhäjärvi ja tie kotiin.  Poimintoja ajopäiväkirjasta. Juhannus oin mielestäni vähän kuin heinäkuu: ylimainostettu lomailun ja vapailun ajankohtana. Itselläni tämän vuoden juhannus meni töissä ja hyvin meni. Sairaalapappia ei tarvittu kohtuuttoman usein, mutta jonkin verran kuitenkin. Lisäksi tapasin monta tuttua potilasta, joiden luona olin luvannut käydä, jos suinkin kykenisin. Se varaus pitää aina tehdä, että voin joutua osalliseksi asioihin, jotka on asetettava muun edelle. Laskeskelin pilanpäiten, että tämä olisi jonkin tasataulukon mukaan viimeinen työjuhannukseni: toivon, että juhannusta 2029 en enää ole palkkarullissa. Edellisen kerran olen ollut juhannusvuorossa vuosina 2020 ja 2018, joten senkin puolin voisin hyvin laistaa jatkossa keskikesän löysistä. Ensi juhannus meneekin kesälomaillessa, jos elämä tai maailma ei kaadu ennen sitä. Mutta ehkä ilmottaudun vielä vapaaehtoiseksi niin k...

  KIRJASTON KÄYTTÄMISEN JÄRKIPERÄISESTÄ SUUNNITTELEMISESTA ”Nämä ovat ensimmäisen maailman ongelmia, mutta silti. Joskus ihan vähän verovelvollisena valitan, en usein enkä paljoa.” Kesäkuisena arkivapaana jalkapallon EM-kisojen aikaan tulen miettineeksi kirjaston käyttämisen järkiperäistä suunnittelemista. Pohdiskelu saa alkunsa havainnosta, että minun pitäisi tänään hakea kirjastosta Tex Willer -albumi, jonka tilasin vaimoa varten seutulainana jostain pirkanmaalaisesta kirjastosta, saa nähdä mistä se on tullut. Kirjasto on lähellä kotiani, matkaa on 200-300 metriä. Tänään suunnittelun pontimena on ensisijaisesti se, että Romanian ja Ukrainan välinen jalkapallo-ottelu alkaa klo 16 ja silloin aion istua vastaanottimen ääressä. Ennen sitä on käytävä kirjastossa. Kirjastossa käymisen ei pitäisi olla suuren suunnittelun asia, mutta minun kohdallani ja minun lähikirjastoni osalta se on. ”Ennen vanhaan yksi elämän nautinnoista ja varsinkin kesäloman alkaessa oli se, että menin kirj...

KEVÄÄLLÄ 1987                    OMENAPUUT KUKKIVAT SKÅNESSA   Arkistosta ajelehtinut muistokirjoitus yhden ajanjakson viimeiseltä keväältä   Keväällä 1987 tein junamatkan Ruotsin, Tanskan, Saksan ja Ranskan kautta Irlantiin ja takaisin. Ranskan ja Irlannin väliä en kulkenut junalla kumpaankaan suuntaan. Kävin käänmtymässä Belfastissa ja kirjoitin siitä nuoren miehen innokkuudella Helsingin yliopiston valtiotieteitten opiskelijoliden lehteen. Jostain tuo teksti löytyi nyt kevääseen 2024. Aikaan, jolloin omenapuut kukkivat. Lokakuussa 1987  yksi ajanjakso elämässäni päättyi.  Valmistuin ensimmäisen kerran yliopistosta ja lähdin kirkon töihin.  Niissä olen harmaantunut nyt kohta 37 vuotta. Toisen kerran valmistuin yliopistosta keväällä 1993, mutta se on jo toinen juttu se. Kirjoitukseni syksyltä 1987 on tässä sen isommitta korjauksitta.   AJAN HENKI ULSTERISSA   Tuntuu siltä, että säännöllisin väliajoin j...

  LIVAHTAVA ARMAS AIKA Ja suvi suloinen   Suvivirsi herättää ihmisissä muistoja ja nostaa pintaan tunteita. Tämän panin merkille laulaessani eilispäivänä kahden työtoverini kanssa Suvivirttä sairaalassa niin kuin meillä on keväisin ollut tapana. Itse liityin muistelijoiden joukkoon, jotakin tunteitakin ehkä tunsin. ”Ei tarvinnut jakaa todistuksia laulun päälle, mutta lukuvuosi voitiin katsoa päättyneeksi.” Lauloimme Suvivirren, kun saatoimme sukulaisporukalla isoäitiäni hautaan Ruoveden kirkkomaalla elokuussa 1995. Se tuntui luontevalta, olihan mummuni tehnyt elämäntyönsä kansakoulunopettajia. Ei tarvinnut jakaa todistuksia laulun päälle, mutta lukuvuosi voitiin katsoa päättyneeksi. ”Suvivirteen isä liittyi mukaan. Sen verran syvällä sen jäljet hänessä olivat.” Suvivirttä lauloin isäni kanssa kesällä 2020 kangasalalaisen hoivakodin pihalla. Elettiin tuimaa korona-aikaa ja omaistaan oli mahdollista tavata puolen tunnin verran ulkona maskia käyttäen. Tuossa vaiheessa...