NAUTIN VIELÄ KUN VOIN

 

"Vaikka viime päivät ovat olleet kolkkoja, kevät painaa päälle. Ja sitten tulee kesä."

 

Perjantaiaamu jossain päin Tampereen Southern Comfortia. Kävelen bussipysäkille. Tuuli hyytää. Jos puut eivät vihertäisi, voisi hyvin kuvitella, että on syksy. Nousen bussiin. Hetken kuluttua huomaan, että ikkunaan vihmoo vettä. Ihanaa. Nautin vielä kun voin.

 Vaikka viime päivät ovat olleet kolkkoja, kevät painaa päälle. Ja sitten tulee kesä.

Kesä on jollain tavalla ahdistanut minua koko ikäni. Se rasitti minua välillä jo poikavuosina.. Kun yritin löhötä rauhassa sängyn päällä ja lukea roskakirjaa, niin johan kohta joku oli valistamassa, että mitä sinäkin täällä sisällä happanet. Tulisit ulos, kun aurinkokin paistaa. Ainahan se. Kesällä pitää olla ulkona, nauttia ja ruskettua. Uimaan on syytä pulahtaa. Mökillä on oltava hiki hatussa. Lyhyestä hehkusta on saatava kaikki irti. Onneksi välillä on sadepäiviä.  Ne ovat armollisia.

 Kunnon suomalaisena minun täytyy toki uskoa kesään. Kerettiläisyyden suvaitseminen on rajallista. Muistutin joskus talvella, että muutaman kuukauden päästä päivät taas alkavat lyhetä.  Ei minua suoranaisesti lynkattu, mutta tervatynnyrit taisivat jo porista tuttavapiirissäni ja höyhentyynyjä ratkottiin. Joten menköön samaan konkurssiin: kesäpäivän seisaukseen on reilu kuukausi. Sitten olemme taas ismoalankolaisessa hengessä syöksylaskijoita kaikki tyynni.

 "Tätä he ovat luvanneet. Tai tällä uhanneet, riippuu keneltä kysyy."

 

Kun nyt katson ikkunasta arkimaisemaani levittäytyvän Hatanpäänpuiston puita ja niiden välistä pilkottavaa Pyhäjärveä, pelkään pahoin, että nauttimiseni on nautittu. Ulkona alkaa näyttää uhkaavasti leppoisalta perjantai-iltapäivältä. Pilvistä harmaa taivaskin alkaa antaa periksi siniselle. Ilmatieteen laitoksen sammakkomiehet taitavat olla oikeassa. Tätä he ovat luvanneet. Tai tällä  uhanneet, riippuu keneltä kysyy. Ennuste lupaa nousevaa lämpöä aina edessä olevan alkuviikon hellelukemiin asti.

 En kaipaa lämpimiä ilmoja, en varsinkaan niin kauan kuin en ole lomalla. Töissä on kuumalla inhottavaa. Aamulla pitää laittaa päälle vaatteita, jotka ovat päivemmällä liikaa. ”Ei saa valittaa, kun talvella on sitten kylmä”, tavataan sanoa. Valitan siitä huolimatta uhmakkaasti. Tammikuun mahdolliset pakkaset eivät muuta miksikään sitä, että minulla on helteessä kurjaa.

 Mutta onneksi syksy tulee aika pian. Illat pimenevät ja  auringon valo viilenee. Tulevat sateet. Silloin voin rauhassa olla vähäenerginen ja aikaansaamaton.

 Ilokseni huomaan tässä vaiheessa, että ihmiset kulkevat ulkona yhä vuorautuneina takkeihinsa. Vielä ei ketään kuumota yli sen, mitä perjantaisin yleensä.

"Aamulla pääsee paremmin ylös sängystä, kun ei tarvitse haparoida pimeässä. "

 

Olkoon tämä tässä. Totta kaikki tavallaan, mutta totta toki sekin, että kesä on vuodenaikana myös  keveä. Aamulla pääsee paremmin ylös sängystä, kun ei tarvitse haparoida pimeässä. Arkisin älypuhelimeni ärähtää useimmiten 5.07. Vuodenajat ovat oikeasti elämän rikkaus – kohta tämä rikkaus kylläkin ruostuu, kun talousvetoisen maailman elintasovaatimukset leipovat ilmastoa uuteen pykälään. Nautin vielä kun voin. Ja onneksi minä en ilmoja säätele: voisivat leipäviljat jäädä tuleentumatta.

Yksi aikuiselämäni oivalluksista tapahtui takavuosina Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä. Työnohjaajakoulutus oli mahtava meininki, joka tuolloin oli meneillään. Ohjaajamme teetti harjoitusta, jossa meidän piti hakeutua jos jonkinlaisten asioiden suhteen ympyrälle, joka kuvasi vuoden kiertoa. Tämä poiki havainnon, että joissakin jutuissa olen elämän keväässä, joidenkin kanssa jossakin muussa kohdassa. Päättelin myös, että kokonaisuutena minut on viritetty  syksyn ja talven rajamaille.

 

"Kyllä se tästä."

 

Onneksi kaikki eivät asettuneet kanssani samoille kohdin. Onneksi asetuin itse sille kohdalle, joka tuntuu omalta. Tällä tavalla meillä kaikilla on toivottavasti  samanmielisemme. Olen pohjimmiltani karu jätkä, johon on lisäksi tarttunut aika kasa sairautta, kuolemaa, väkivaltatodellisuutta ynnä kaikenlaisia luita rikkovia kiviä ja keppejä ympyröistä, joissa olen tehnyt työtäni. Se kun on kovin suurelta osalta ollut muuta kuin sitä, että pappi sai kahvia juodakseen.  Siksi sallin itselleni kevyen kesäahdistuksen. Samasta syystä sallin kesän hehkuttamisen niille, joille se sopii. Kyllä se tästä.

 Sininen on muuten taas kadonnut taivaalta.