NUORENA MIEHENÄ VIATTOMASSA AJASSA

”Tervehdin itseäni väliin vaikealukuisin sanoin vuosikymmenten yli. ”

Selvittelin tavaroita entisessä huoneessani lapsuudenkodissani.

Sormiini sattui karmealla käsialalla kirjoitettu päiväkirja vuodelta 1981.

Kaksi matkaa, pitempi ja lyhyempi. Tottahan minä ne muistan.

Ensimäinen reissu oli kesän 1981 interrail-matka Tampereelta Tangeriin ja joinkin mutkin takaisin. Kahden nuoren miehen eli minun ja ystäväni Juhan surffaus läpi silloisen Euroopan. Ilman kännykkää ja luottokorttia. Kuvat tallentuivat diafilmille ja niitä kertyi nykyisen digimittapuun mukaan vähän. Taskussa oli lista osoitteista, joihin piti lähettää postikortti ja nahoissa luja luottamus elämään.

Elettiin viatonta aikaa. Lissabonin asemalla minulle tarjottiin elämäni ensimmäisen kerran ostettavaksi huumeita. Ehkä vanhempani olivat saaneet ajettua jotakin oppia  päähäni, vaikka yleisesti ottaen heidän kasvatustouhuamisensa oli suhteeni sangen tehotonta – kaupat jäivät tekemättä. Urho Kekkonen oli Suomen presidentti.

Ja ihan totta: kirjoitin päiväkirjaa, käsin. Harrastin samaa vielä matkoillani Yhdysvaltoihin (1984), Kreikkaan (1985) ja Ranskan kautta Irlantiin (1987). Sittemmin olen kirjannut muistiin lähinnä runojen aihioita. Enempää ei viitsi, tulee rakko sormeen eikä nykyään enää osaa ilman konetta.

”Tämä on tiiseri. Saatte todennäköisesti kuulla näistä tarinoista tuonnempana lisää.”

Toinen kuin bonukseksi tähän päiväkirjaan raapaisemani raportti on toukokuulta 1982, jolloin olimme nykyisen vaimoni kanssa seuramatkalla Leningradissa. Sinne mentiin bussikyydillä. Meitä taisi olla noin kuusi ihmistä selvänä, kun matkaan lähdettiin Tampereen Vanhan kirkon edestä. Kuski ja matkanjohtaja kuuluivat onneksi tähän joukkoon.

Eletiin viatonta aikaa. Saimme kahdelta nuorukaiselta pimeän taksikyydin Leningradin keskustasta vähän syrjemmällä olleeseen hotelliimme. En kokeilisi samaa tämän päivän Pietarissa. Lada kulki. Leonid Brezhnev johti Neuvostoliittoa.

Lueskelin kirjoittamaani, moni asia palautui mieleen. Hymyilin. Tervehdin itseäni väliin vaikealukuisin sanoin vuosikymmenten yli.

En kirjoita tästä sen enempää. Tämä on tiiseri. Saatte todennäköisesti kuulla näistä tarinoista  tuonnempana lisää. Pääni kehittää ideoita myös lauantaisin.

”Ihan hyvä aihio. God makes no junk. ”

Tunnistin kirjoittajan. Minähän se. Ja tein sen ihastuttavan havainnon, etä pidin tästä täysi-ikäisyyden kynnyksellä hampparoivasta sällistä. Ihan hyvä aihio. God makes no junk.

5.6.1981 tämä ajatusten Kokemäenjoki on kirjannut vissin havainnon: ”On kiva puhua englantia silloin, kun sitä ymmärtää” - ja jatkanut hetimiten kohti elämän mysteerin luita ja ytimiä: ”Onkohan Espanjassa yhtään blondia?”

Uusia ratapäiväkirjoja syntyy. Uudet mietteet odottavat kirjaamista. Jos sydän lyö ja junat kulkevat.