HELVETIN KUUMALLA HELVETIN HYVÄÄ?

”Kirjoitan näin, koska runon viimeiset kaksi riviä toteutuivat niin kuin toteutuivat.”

Olin joskus 1980-luvulla tamperelaisessa soitinliikkeessä ostamassa nailonkielistä akustista kitaraa. Myyjä oli ilmeisessä valmiudessa tehdä kaupat vaikka sukunsa kantaäidistä ja äityi kehumaan esittelemäänsä kuusikielistä: ”Tää on helvetin hyvä.” Totesin, että en tarvitse ihan niin hyvää ja ostohommat jäivät sillä erää siihen.  Jossakin sittemmin ilmeisesti tein kaupat, koska nailonkielinen soittopeli kotonani on.

”Mainitsikohan joku joskus jossain jotakin sarkasmin käytöstä?”

Elän kai antihelvettikuplassa. Siinä olooni kuuluu yhtä lailla se, että vierastan  feminiineihin genitaaleihin liittyvän sanaston käyttämistä noitumiseen. Oma kokemukseni sen käytöstä kun yhdistyy tilanteisiin, joissa mielen on täyttänyt pikemminkin iloisa innostus ja lumo kuin harmistus. Ei kyse ole siitä, ettenkö olisi kuullut kaikenlaista kieltä. Työmaailmani on ollut monenkirjava ja olen ollut mm. Oulun Kärppien kannattajien seurassa, kun Raimo Helminen on tasoittanut jääkiekko-ottelun ajassa 59.59.4.  Konepajakielikylpyjä on ollut tarjolla ja osaan minä sitä itsekin käyttää ja välillä ikävä kyllä erehdyn niin myös tekemään.  

1990-luvun alkupuolella pidin rippikoululeiriä Vilppulassa ja kyllästyin poikien uutterasti viljelemään v-tyyliin. Puhahdin, että ”jos teidän on pakko kirjoilla, niin kiroilkaa edes kunnolla.” Oppi meni perille: pojat kertoivat leirikavereilleen, että ”Paarlahti sanoi, että kiroilkaa vaan.” Mainitsikohan joku joskus jossain jotakin sarkasmin käytöstä? Yleisesti ottaen ja erityisesti 15-vuotiaitten kanssa se on tuhoa tuottava tapa.

Mutta tänään ei ole helvetin kuuma. Lämpömittari vain on ryntäämässä jumalattomiin lukemiin – tosin ranskalainen luultavasti vain hymähtäisi näille numeroille. En voi ilmanalalle juuri nyt mitään, mutta odotan joidenkin päivien päästä koittavaksi luvattua helpotusta. Minulla on Ruovedellä  kasa pöllejä odottamassa klapikoneen käyttäjää. Hommaa ei viitsi tehdä helteellä, mutta siinä on se perusongelma, mikä useimmissa töissä on: urakka tulee maaliin vain tekemällä. Tulkoon siis viileys! Ja nyt keitän kuumuudesta huolimatta kupin kahvia. Hyvää.

 Vesi oli lämmintä.

Viime syksynä kirjoitin tekstin, joka päätyi runokokoelmaani Vain tuuli tyyntyy yöksi sisältyvään sarjaan Helteisen kesän jäljiltä:

          Kävin viruttamassa varpaani

          tuonenvirrassa.

         Vesi oli helvetin lämmintä

         helteisen kesän jäljiltä.

         Tämän kerran kuolema tyytyi

         omaan luisevaan seuraansa.

Siellähän se taas luuraa, helvetin lämmin. Jos kysytään, kirjoitinko vuoden takaisen suven keleistä, tuonpuoleisista vai jostain ihan muusta, tiedän oman ajatukseni. Mikä on tässä kohdin lukijan miete, se puolestaan on hänen asiansa ja hänen vastuullaan. Hänen oikeutensa tulkita.

Runokokoelmasta ei tullut helvetin hyvää. Siitä tuli muuten vain omasta mielestäni kelvollinen, niin kuviteltu runomatka yhdeltä pitkältä piknikiltä. Kirjoitan näin, koska runon viimeiset kaksi riviä toteutuivat niin kuin toteutuivat.