VIELÄ TÄMÄN JOKU NAUTTII

"Siinä on jotakin enteilevää."

         Järvellä kuluvat vuodet.

         Lokit kirkuvat ja tuuli nukkuu poissa.

        Moottorin jyrinän yli

        onnelliset ihmiset huutavat toisilleen.

       Vihreä soutuvene keinuu mainingissa,

       saaren rannassa mies voi pahoin heinikkoon.

       Tämä on viimeinen kesä

       ennen avioeroa, ensimmäistä humalaa

       tai kuolemaa,

       vielä tämän joku nauttii

       niin kuin nautitaan taivasten valtakunta.

       Etelässä piippu paljastaa kaupungin, 

       nuppineula kartalla

       merkitsee kotia.

       Näen sen tyynenä iltana.

Loppukesässä on oma tunnelmansa. Siinä on jotakin enteilevää. Pahaenteistä tai lupaavaa. Auringonvalossa on toinen väri kuin alkukesästä ja pimeä hiipii iltoihin. Tänään se sai minut kaivamaan esiin runon, joka on kirjoitettu joskus tämän vuosituhannen alussa – viimeistään 2004, koska se julkaistiin alun perin mainitun vuoden kesällä Aamulehden Moro-liitteessä. Sittemmin se päätyi osaksi  kokoelmaani Jäminkipohja Sundae (BoD 2015).

Keurusselältä asuinkaupunkini rantaan  katsottuna piippu merkitsee vielä ainakin tänä elokuuna  kotia. Kohta voi olla toisin, riippuen oikeuden päätöksestä. Seisoo Mäntän lämpövoimalan piippu jatkossa tai ei, tulen jatkossakin näkemään kodin tyynenä iltana. Ihan oikeana rauhana ja omana paikkanani.

On elokuu. Vielä tämän joku nauttii.