RUNOILJA PALAA

”Ei täällä sen kummempaa tapahdu.”

Lokakuu

d-duuriin transponoitu ajastaika

kirkas taivas

Jumalan taivas, karpalosää.

Runoilija palaa – a poet is burning. Vetäisin ensimmäisen yhdeksän päivän työviikon iltojen ja viikonlopun päivystysvastuineen sen jälkeen, kun palasin viime heinäkuussa toimeeni Tampereen seurakuntien sairaalapastorina paikallisessa yliopistosairaalassa. Totesin törnin päälle asioita ymmärtävälle kaverilleni, että aion kirjoittaa pari päivää. Sitä minä nyt koitan tehdä. Yksi novelli kummittelee  herneeni käytävlillä, mutta sen annan nyt olla. Aloitin  vakavamielisen kirjoittamisen aikoinani runoilijana ja säkeiden ääreen palaan aina välillä. Nyt on taas aika puuhata kiireettä viime tammikuusta alkaen työstössä olleen projektin parissa. Sen työnimenä on Ennen kesää kadotus – saa sitten nähdä, miksi titteli lopulta taipuu. Ainakin se valmistuu ennen kesää, jos ylipäänsä tulee maaliin. Vuodesta en sano mitään.

”Ei mikään teksti synny  helposti, kyllä tämä äitiemme kieli pitää siitä huolen.”

Kirjoitan, siis olen. Aina joskus joku tulee sanoneeksi jotakin sen tapaista kuin, että sinultahan tekstiä varmasti syntyy helposti tai jotakin samalla tavalla totuudensukuista. Ei mikään teksti synny helposti, kyllä tämä äitiemme kieli pitää siitä huolen. Eikä kukaan onneksi synny kynä kädessä.  Runous näyttäytyy joskus jotenkin näennäishelppona, kun sanoja on vähän. Usein saisi olla vähemmän. Pelkistäminen käy työstä ja harvat asiat ovat yhtä ikävystyttäviä kuin lyyrinen löysäily ja  huono runous. Jätän ilmauksieni sisällön tarkoituksellisesti vaille tarkempaa määrittelemistä. Ja toki runous on itselleni helpompaa kuin vaikkapa romaanin leipominen – sellaiseen minusta ei ole ainakaan toistaiseksi ollut. En ole yltänyt kuin pienoisromaaniin ja senkin katsoin viisaimmaksi julkaista toisella tekijänimellä.

”Torin kulman jannekuution portaatkin pitää siis jossain kohdin käydä kiipeämässä.”

Jannekuutio

Mutta nyt pidän aurinkoa sisällä, käyn välillä keittämässä kahvia ja rapsuttamassa koiraa. Ja kirjoitan. Yritän olla saamatta aikaan huonoa runoutta. Kirjastosta ilmoitettiin, että varaamani Arto Paasilinnan Laki vaatii vainajia (WSOY 2019) on noudettavissa. Torin kulman jannekuution portaatkin pitää siis jossain kohdin käydä kiipeämässä. Sitä odotellessa runoilja palaa jokusen kerran koneensa ääreen. Ei täällä sen kummempaa tapahdu.