MURRON JÄLKEEN

 ”Tehdyn miettiminen saa minut näyttämään mustavalkoiselta.”

 Viime päivien uutinen rikollisesta murtautumisesta terapia-asiakkaitten arkaluontoisiin tietoihin on ollut vavahduttava. Tiedän, että en voi tietää, miltä sen kohteeksi joutuneesta ihmisestä tuntuu. Kuuntelen, jos joku haluaa asiasta kanssani puhua. Jonkin kalpean aavistuksen uskon tavoittavani, kun muistelen syksyä 2018, jolloin olin hajalle ammuttuna aivotapahtuman jäljiltä. Toimintakykyni oli säilynyt kutakuinkin ennallaan, mutta pääni sisällä suuri osa asioista oli vinksin vonksin. Olin äärimmäisen haavoittuvainen sen suhteen, mitä ympärilläni tapahtui, mistä ja miten puhuttiin. Joinkin kohdin olen sitä vieläkin.

 ”Ei sellaiseen voi kuin yksinkertaisesti sanoa, että voi saatana.”

 Tuolloin(kin), toissa syksynä, liikkeellä oli kaikenlaisia hämärähankkeita. Tuli muun muassa näitä sähköposteja, joissa joku uhkasi lähettää arkaluonteista videokuvaa tuttavilleni ja ties mitä. Aika monihan näitä sai. Järkeni sanoi, että kysymys oli huijausyrityksistä niin kuin julkisuudessakin todettiin, mutta muistan, miten tällainen toiminta tuntui tuolloin erityisen raskaalta.   Ajatus, että joku yrittää luikerrella jotenkin nahkoihini yhdistyneenä tietoisuuteen omasta haavoittuvuudesta oli raskas kantaa. Näin siis, vaikka kyse ei ollut mistään todellisesta uhkasta tai siitä, että minulla olisi ollut oikeasti syytä olla huolissani. Paheitteni kirjo on ikäni ollut laaja niin kuin se ihmisellä tapaa  olla, mutta esimerkiksi nettipornosivustot eivät ole koskaan sisältyneet siihen. Mietin muistumieni pohjalta, miten raskaalta nyt esillä olleen tietomurron kohteena olevista voikaan tuntua. Heissä on monella tavoin haavoittuneita kanssakulkijoita.  Tehdyn miettiminen saa minut näyttämään mustavalkoiselta. ”Tehdyn”, ei ”tapahtuneen”. Tässä ei ole vain sattunut asioita, vaan joku on saanut niitä aikaiseksi.  Ei sellaiseen voi kuin yksinkertaisesti sanoa, että voi saatana.

"Tehdyn miettiminen saa minut 

näyttämään  mustavalkoiselta."

 Kirjoitan tätä tekstiä taloni kellarikerroksen työtilassa, jonka sain kesällä  vihdoin siivottua käyttökuntoon. Huoneeseen oli sedimentoitunut kaikenlaista tavaraa ja kaikenlaisia papereita. Puhdistustyöni ei käynyt nopeasti. Sitä hidasti mm. se, että jatkuvasti tuli vastaan dokumentteja, joita ei voinut tuosta vain laittaa paperinkeräykseen. Vakuutusasiakirjoja, verotustietoja, pankin kuponkeja, terveydenhuollon laskuja… Niissä oli sellaista tietoa, joka ei kuulu roskalavoille. Jäin miettimään, miten paljon vuosien mittaan on esimerkiksi kylvetty ihmisten henkilötunnuksia ympäri maailmaa. Nykyään tämä on onneksi vähentynyt ja paperitulosteita pörrää vaivoina vähemmän kuin ennen – ja uhka väijyy samalla sähköisten verkkojen turvallisuudessa.

 ”Mutta jotenkin näissä kohdin elämää mieleen hiipii kaipuu joskus toteutuvasta oikeudesta.”

 Ainahan voidaan lauleskella, miten elämä on ihanaa, kun oivaltaa ja maailma kaunis paikka, mutta  monta kertaa tulee mieleen todeta, että höpö höpö. Murron jälkeen ei ole poutasää. Ympärilläni on varmasti kaunista ja hyvää, mutta myös mätää ja pimeää. Mitään takuita ei myöskään ole sille, että paha saisi ansionsa mukaan, saattaa se saada palkinnonkin. Ajatus taivaasta ja helvetistä ja sitä kautta kerran istuttavista viimeisistä käräjistä on monen mielestä brutaali, lapsellinen tai muuten vain puppua. Mutta jotenkin näissä kohdin elämää mieleen hiipii kaipuu joskus toteutuvasta oikeudesta. Että näille nyt hyökkäyksen kohteeksi joutuneille ihmisille tehdään vielä oikeutta. Että joku  maksaa haavoista, joita nyt lyödään. Eikä kieleni heitä tässä viittaussuhteitten osalta: hyökkäyksen kohde ovat viime kädessä ne ihmiset, joiden tiedot nyt ovat vuotaneet väärään käteen, ei tässä pahiten kärsi mikään organisaatio tai yritys.

 ”Ajatus helpottaa.”

Kristillisen teologian mukaan Jumalan armo peittää syntien paljouden. Siis loogisesti ajateltuna myös sen, mitä tietomurron takana ollut taho on tehnyt. Aika ihme juttu. Ehkä niin, ehkä niin. Asia ei ole onneksi minun tuumailuistani kiinni. Tyydyn ajattelemaan M.A. Nummisen vanhan laulun innoittamana,  että jos kaiken takana on mies, toivottavasti häneltä jäävät edes munat vetoketjun väliin. Ajatus helpottaa.