AJANVAIHTEITA

 

”kuka tahansa, vielä melkein kuka tahansa meistä, 

voi kuulla

kuinka aika vaihtaa paikkaa”

  -Tiina Poutanen: Kanakuoro: tragedia kahdessa näytöksessä (Ntamo 2022)

 

Elokuun päättyessä sosiaalinen media ja elämä  muutenkin täyttyy erilaisista hyvästijätöistä kesälle, siitä, miten on ollut ihanaa ja kaikenlaista tapahtumaa ja kohtaamista. Varmasti on ollutkin. Jotkut ovat jopa tanssineet ja ottaneet näkäräisiä.

” Hyvin se näköjään on mieleeni jäänytkin.”

Minäkin noteerasin kuunvaihteen tänään heti aamusta, käänsin keittiön seinäkalenterista seuraavan lehden esiin. Muuten tämä menee  ilman suuria laadullisia hyppäyksiä. Korona on bunkkeroinut kahden hengen kattilakuntamme kotiin. Junat kulkevat Haapamäen radalla ilman minua. Ehkä se on vähän kuin Tuula Amberlan vanhassa laulussa, missä auto hajoaa  maantienlaitaan. Kuolema sanoo, että terve vaan. Hyvin pyyhkii sinuttakin kerran. Maailma pyörii ja aika kuluu.

Sen verran elokuun vaihtuminen seuraajaansa pyöräytti ajatustani, että mieleen tuli, että 52 vuotta sitten aloitin kansakoulun. Oli tiistai. Jonkun Tampereen kaupungin listojen tekijän aivoissa oli käynyt jokin megaflatus ja koulussa oli ruokana kaalikeittoa, aivan varmasti jokaisen koululaisen himoruokaa ja iloisen mielen einettä. Sillä oli hyvä aloittaa uusi lukuvuosi. Hyvin se näköjään on mieleeni jäänytkin.

”Välillä en ymmärrä mitään, mutta teksti tuntuu hyvältä.”

Tänään, 1.9.2022 minun oli tarkoitus olla Tampereella Sairaalasielunhoidon valtakunnallisilla verkostopäivillä. Eilen eli keskiviikkona olisin ollut illalla Raatihuoneella kaupungin vastaanotolla, tänään illastamassa juhlavasti hotelli Tammerissa. Sen sijaan olen kotona lukemassa Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa ja Tiina Poutasen runoja. Illalla katson taas televisiosta italialaista jalkapalloa.  

Tiina Poutasen tänä vuonna ilmestynyt Kanakuoro (Ntamo) on mielenkiintoinen kirja. Välillä en ymmärrä mitään, mutta teksti tuntuu hyvältä.  Samassa kaikki tuntuu uppoavan kuin puukko pernaan (kielikuva on omani. älkää syyttäkö siitä Tiinaa).  Koko ajan pidän lukemastani, kirja on mainio. Olen edennyt sitä pikkuhiljaa ostettuani oman kappaleeni tekijältä teoksen julkkareissa, jotka singneerauksen mukaan ovat olleet 28.7.2022. Siis kesällä, jo taakse jääneenä kesänä. Ja lukeminen tuokin mieleen tunnelmia heinäkuiselta illalta, jolloin oli lämmintä ja mukavaa. Kotimatkalla Tahmelan huvilalta samaan bussiin noussut tuttavani uumoili minun tulevan kesäteatterista, mutta senkin kestin leppeässä illassa.  Junat olivat tietysti vähän sekaisin, mutta onneksi lisäkapasiteetiksi kiskobussille laitettu linjuri lähti ajallaan, joten olin myös kotona ylävesillä ajallani. Vuorokausi ei ehtinyt vaihtua, aika vaihtaa paikkaa.

”Nyt edustan jo muumiosarjaa.”

Mutta jotenkin kuulen ajan vaihtavan tällä viikolla paikkaa. Pitkäaikainen työtoverini nimittäin jää lomalle ja sitä myöten eläkkeelle. Huomaan olevani Tampereen seurakuntien sairaalapapeista pisimpään virassa ollut. Ja vastahan juuri tulin kokeneitten kollegojen joukon jatkoksi. Oli aprillipäivä 2004.Nyt edustan jo muumiosarjaa. Ei ihme, että hautausurakoitsija totesi minulle toissa viikolla Hatanpään kantasairaalan kappelilla, että sä vissiin olet ollut aika kauan täällä.

”Jokusen vuoden vielä olen, jollei aika minua taita kesken.”

Olenhan minä. Jokusen vuoden vielä olen, jollei aika minua taita kesken. Joitakin syyskuun ensimmäisiä. Sitten vaihdan paikkaa.