Paarlahden leveydeltä

  ”SELLAINEN TOSIAAN OLI” ”Aleksis Kiven päivä?”   Kolme vuotta sitten, 28.2.2019, kävin tervehtimässä tätä kirjoittaessani jo edesmennyttä isääni, joka tuolloin vielä pystyi asumaan kotona, mutta oli sillä hetkellä hoivakodissa intervallijaksolla. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja autettiin löytämään isäni, joka tuohon aikaan oli melko kulkevainen. En tiedä, kuinka hän hahmotti, kuka olin. ”Missäs se tyttö on?” hän kysyi. Kerroin, että hänen vaimonsa oli matkoilla ja tulisi sitten viikonloppuna hakemaan isän kotiin. ” Isä joi kahvia ja hyräili Partisaanivalssia. Lauloin mukana.” Jossain kohdin asetuimme yksikön ruokasaliin päiväkahville. Nuori hoitaja katsoi ikkunasta pihan tangossa hulmuavaa lippua ja kysyi : ”Onkos tänään Aleksis Kiven päivä? ” Sitä samaa suomalaista kulttuuriahan ne ovat, Kalevala ja Kivi. Ja isäni. Toppakahveja nauttiessamme rupattelin isälle käsillä olleesta liputuspäivästä ja siitä, miten hän itse oli tehnyt kohtalaisen päivätyön suo...

  ONGELMAJÄTETTÄ   Voitin vuonna 1997 Hämeen heimoliiton kirjoituskilpailun runosarjalla Annan anteeksi pojalle. Se oli hienoa. Sain palkinnonkin, se jaettiin muistaakseni Mäntän klubilla, kun jollain liiton elimellä taisi olla siellä sopivasti kokous - vai olisiko peräti ollut niin, että kokoustivat siellä saadakseen palkinnonjaon hoidettua samalla... Sanon muistaakseni siksi, että esimieheni katsoi, että minun oli tarpeellisempaa olla kyseisenä päivänä koulutuksessa Hollolassa kuin pönöilemässä heimoveljien- ja sisarten kanssa.  Ja siitä koulutuksessa läsnä olemisestahan  minulle palkkaa maksettiin. Hollolasta käsin olin sitten puhelimen välityksellä parissakin haastattelussa ja kilpailun tulos sai ilmeisen mukavasti julkisuutta mm. radiossa. Mutta palkinnon sain: heimoliitto lahjoitti minulle yhdeksän osaa Hämeen historia -teosta. Työkaveri kävi pokkaamassa laatikon puolestani ja roudasi sen sittemmin meille. Kirjat majailevat hyllyssäni    edelleen....

  ”SÄ OOT VISSIIN TOIPUNUT TÄYDELLISESTI?” "Jokaisella on oma ja omanlaisensa tie."   Tapasin kaverini, joka on toipumassa omasta vaivastaan. Jossain kohdin puhe kääntyi  aivoverenvuotooni syksyllä 2018 ja siitä selviämiseen. ”Sä oot vissiin toipunut täydellisesti?” kaveri kysyi. Mietin vastausta ja totesin mielessäni, että en oikeastaan osaa vastata siihen - en ainakaan yhdellä sanalla. Ja kysymyksen myötä huomasin palaavani moneen kertaan läpi ajattelemiini mietteisiin. ” Mitään ihmeempiä toimintakyvyn puutoksia minulla ei ole. Silti kysymys on monisärmäinen ja varsinkin vastaus siihen.” En sen pitempään käy läpi minulle tapahtunutta, tietoa haluava löytää sitä vuosien varrella kirjoittamistani   Paarlahden leveydeltä -blogiteksteistä tai kirjastani Vanha 55: ensimmäinen, toinen ja kolmas matka (BoD 2019). Mutta ulospäin minusta ei näy muuta rupisuutta kuin tavanomaista 58-vuotiaan ränsistymistä - hiljattain eräs sairaalan nuori naisoletettu työntekijä piti...

  PASTORAALINEN BUBKA eli Suomen sisällissota, Kalle Päätalo ja Haapamäen rata   ”Miten sä oikein kestät?” ”Miten sä oikein kestät nämä tilanteet?” Vastaava kysymys oli  osoitettu  minulle pappina  jonkin kerran hautajaisten yhteydessä. Nyt ei oltu hautajaisissa, vaan häissä. Mentiin kesää 2017 ja minulla oli mittarissa jo lähes kolme vuosikymmentä liperikallehommia, mutta havahduin mörököllinä tuossa kohdin miettimään asiaa luultavasti ensimmäisen kerran tästä näkökulmasta:  miten ihminen kestää voimakkaat ilon ja ties mitkä muut häähumuun kytkeytyvät tunteet. Kun ei työtä tehdessään niihin oikein voi riehaantua mukaankaan.  Jos riehaantuu, menevät sekä tukka että paperit sekaisin.  Omia rahkeitaan tässä asiassa kysyjä epäili.   Jotakin minä hänelle vastasin ja iltapäivä häissä jatkui kaikin puolin mukavana, keskustelu ruoka- ja kahvipöydässä luisti ja väki viihtyi. Muistaakseni olin jäämässä tilaisuuden jälkeen lomalle, eli sikäli...

  SAMA MENO JATKUU? ”Hugh oli muuttunut. Hän oli saanut painoa ja hukannut tyystin nuoruutensa.” (Ross Macdonald: Nimi on Archer) Vuosi 2022 on lähtenyt kulumaan. Aika pian sekin on ohi. Sosiaalinen media on pursuillut ihmisten jonkinlaisia tilinpäätöksiä päättyneestä auringonkierrosta. Itsekin kirjoitin jotakin ja jätin aika paljon kirjoittamatta.   Mitä alkanut vuosi tuo, sitä ei voi tietää. Arvailla voi. Poimin tähän pari arki- ja kenties tyhjänpäiväistä havaintoa ja ajatusta. Kuuntelin kohta vuoden vaihduttua Yle Areenasta yhden jakson Knallia ja sateenvarjoa. Hannibal Hamilton-Jones ja Richard Lamm toheloivat ensiluokkaisesti ja Sir Henry oli raivoissaan. Kuuntelin näitä juttuja jo 1980-luvulla. Ensimmäinen Spotifysta kuuntelemani kappale vuonna 2022 oli Blackfootin The Rattlesnake Rock N’ Roller. Se on vanhan hyvän ajan ränttätänttää sinusrytmissä. Sellainen syntyy siitä, kun kitarat ulvovat, raavaat miehet laulavat uljaasti ja rumpali osuu kannuihin niin kuin k...

  KOHTI KADOTUSTA: ylävesien marginaalikirjailijan tämän vuoden tekstit  ovat tässä   Päätän vuoden 2021 Paarlahden leveydeltä tähän. Matka jatkuu kohti kadotusta. Malta, valaisen asiaa vähän edempänä. Tästä vuodesta piti tulla kirjallisen puuhailun osalta välivuosi. Lähdin siihen sen verran alhaisessa vireessä, että en oikein uskonut vuoden tuottavan kummempaa. Oloani painoi vähän ylimääräisesti ansiotyöhöni liittyneen työaikakysymyksen oleminen ns. vaiheessa. Se asia meni hyvin, koska minulla on hyvä työnantaja, ja hyvin meni lopulta koko vuosi myös ylävesien marginaalikirjailijan näkökulmasta. ”Dialogin käyminen edesmenneen kanssa on välillä voimia vievää: vastaukset ovat kovin viitteellisiä.” Huhtikuussa ilmestyi toimittamani nide Aurinkokello viisi: tietokirjailijan koottuja runoja . Julkaisin sen BoD:n kautta. Onnistuin junailemaan hankkeen talouspuolen niin, että kirja on tuottanut minulle jopa jokusia lantteja voittoa. Tämä tosin tarkoittaa, että omal...

  ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ,  SUOMEN TASAVALLASSA Vietän itsenäisyyspäivää Suomen tasavallassa. Maassa, jossa kulkee hitaita junia ja niissä miehiä, jotka puhuvat vaimeaan ääneen ja vakavasti. Kuulevat ympäriltään sen, mitä ei voi olla kuulematta, mutta eivät halua seota tai puuttua. Heillä ei ole tilillään suuria kupruja ja heidän sankaritekonsa ovat niitä, joihin tavallinen ihminen toivoo joskus yltävänsä voidakseen niitä joskus muistella, ja joista voi puhua kavereitten kesken harvaan asutussa junassa. Niin he rakentavat tätä maata, tasavallan renkimiehet. Niin he rakastavat tätä maata. Heidän jälkeensä jatkavat toiset, jotka kirjaavat omat muistettavansa ja juna kirskahtelee myös huomenna asemalle. Niin on tämä maa ja kansa.   Hyvää juhlapäivää, maa ja sen kulkijat!   Oheinen runo on julkaistu novellikokoelmaani Radan varrella Waterloo: kertomuksia elämän karheilta pinnoilta (Kustantako Helmivyö 2018) sisältyvässä tekstisarjassa Pastori Niemisen runot.  ...