Paarlahden leveydeltä

  NUORI JA NYKYAIKAINEN ”Uskon tapaavani Vilppulassa tuttuja.”   ”Olimme niin erilaisia ja niin vähän yhteydessä. Saanko tavata hänet taivaassa? Kysyin tätä sairaalan pastorilta, mutta vain kerran. Hän on niin nuori ja nykyaikainen, ettei edes uskalla luvata, että taivasten valtakunta on olemassa.” -Håkan Nesser : Vasenkätisten seura. Suom. Aleksi Milonoff (Tammi 2020). Ruotsalainen Håkan Nesser (s. 1950) on mainio kirjailija. Mielistyin häneen aikanaan Van Veeteren -romaanien myötä. Oma viehättävyytensä on kirjoilla, joiden päähenkilönä on Gunnar Barbarotti, poliisi, joka tekee eräänlaista pistelaskua ratkaistakseen, onko Jumala olemassa. Nesser oli vieraana Kouvolan Dekkaripäivillä   joskus, luultavasti vuoden 2011 vaiheilla, kun ensimmäinen Barbarotti-suomennos ( Sukujuhlat ) oli ilmestynyt. Mieleeni on jäänyt hänen esiintymisestään muun muassa se, miten mukavaa on osata ruotsia ja ymmärtää hauskat jutut sillä kielellä, millä ne on alun perin ajateltu ja puh...

  ÄIDINPÄIVÄNÄ ” Näin on todettu olevan hyvä.”   Toukokuun toinen sunnuntai soljuu uomassaan. Ei mitään isompaa juhlahumua. Muistin äitiäni Kirkon ulkomaanavun kautta vuohella. Elukka elelee tietysti jossain Afrikassa, mutta käytin edellisvuosien tapaan lahjabudjetin kehittyvän maan ihmisiä tukevaan lahjoitukseen. Näin on todettu olevan hyvä. Tänään vielä pirautin onnittelut puhelimella. Äidinpäiväkukka Tamperelainen aikuisviihdekauppa mainosti torstaina sen ohi kävellessäni tarjontaansa: ”Surisevaa mielihyvää äidille!” Mainoslause oli minusta hölmöydessään niin ylivertainen, että jouduin keskittymään asialliseen oloon. Hihittelemällä seksikaupan kulmalla ei anna kanssaeläjilleen kovin aikuista kuvaa itsestään. Luultavasti mainosnikkarilta olivat menneet alkajaisiksi käsitteet vaimo ja äiti sekaisin. Niiden sekoittaminen ei tee parisuhteessa hyvää kenellekään, luulen.  Toinen äidinpäiväkukka En kuitenkaan mennyt ostoksille, vaikka surinaa tai ainakin hurinaa kotiimme o...

  OLEELINEN, ORKIDEA Luin somesta ystäväni  runon. Hän kirjoitti, että iankaikkinen elämä on hänelle painajainen. Jollei kyseinen lause olisi maailman epätosin sanajono, sanoisin, että tiedän miltä susta tuntuu. En sano, kun en tiedä. Ystäväni kirjoitus palautti minut omiin ajatuksiini. Jos olen rehellinen, en ole varma, kiinnostaako minua olla iankaikkinen. Jos pitää esimerkiksi kantaa mukanaan koko elämänsä niin kuin tässä tuntemassamme elämässä joutuu. Aivoverenvuoto ja kustantajien hylsyt. Ne kerrat, kun on jäänyt käymälässä käydessä sepalus auki.   Kuormassa kulkee paljon sellaista, joka ei kuulu päivääkään en vaihtaisi pois -osastoon. Mutta ehkei taivahassa kuolon vaaraa, saati muutakaan problematiikkaa. Ymmärrän vähän huonosti itseäni suurempia asioita. Kun olin syksystä 2018 kesään 2019 aivotoipilaana aika paljon kotona, seurustelin pitkät pätkät olohuoneemme ikkunalla asustelleen orkidean kanssa. Sen seurauksena ystävystyimme.   En minä kukista mitään ymm...

  PITKÄPERJANTAI JATKUA SAA ” Kulttuuri on jännä juttu. Yhtäkkiä se puhkeaa kukkaan jossain pikkukaupungin kirkossa.” Vietin pitkäperjantaita Virroilla. Osallistuin kaupungin kirkossa Kristuksen kuolinhetken aikaan vietettyyn tilaisuuteen Kristuksen seitsemän sanaa ristillä . Se koostui Joseph Haydnin (1732-1809) alun perin vuonna 1787 kantaesitetystä orkesteriteoksesta Die sieben letzen Worte unseres Erlösers am Kreuze ja Kari Aronpuron (s. 1940) tekstisarjasta Kuolema, jonka tekijä kirjoitti alun perin Tampereen tuomiokirkon esitykseen toukokuussa 1992. Tuolloin Haydnin musiikin esitti Tampereen Kaupunginorkesteri. Sittemmin teos esitettiin kertaalleen Sysmässä, mutta tämä oli nyt kuullun musiikki- ja runoesityksen vasta kolmas esitys. Tällä kertaa musiikki kuultiin kahden virtolaisen pianistin, Annamari Ylä-Soinin ja Jukka Taskisen esittämänä. Orkesterin sijasta äänessä olivat siis kaksi vuorottelevaa soittajaa ja flyygeli. ” Pelkistetty lukeminen ja lukijan elämän aa...

  PUTIN KARTALLA ”Pitää kaivaa tässä kohdin esiin pikimustaa huumoria. Minun sielustani sitä on helppo kääntää esiin, perusväritys on valmiina.” Huumori on muuta kuin vitsien kertomista. Usein se on keino tulla toimeen likipitäen sietämättömien asioitten kanssa. Tällä hetkellä liki sietämättömistä asiantiloista on aivoissa päällimmäisenä naapurimaamme käymä brutaali hyökkäyssota naapurimaassaan. Sen rinnalla esimerkiksi Haapamäen radan alituiseen hajoava kiskobussikalusto on riesaksi tyhjänpäiväinen. Siiä huolimatta, että tänään tultiin taas bussikyydillä ja myöhästyin töistä 38 minuuttia.   Kartalla Pitää kaivaa tässä kohdin esiin pikimustaa huumoria. Minun sielustani sitä on helppo kääntää esiin, perusväritys on valmiina. Jos Haapamäen radan kulkijan uskollinen kumppani on VR:n junat kartalla -sivusto, josta pitää viimeistään aamulla heti herättyään tarkistaa liikkuuko radalla mitään, niin tällä hetkellä silmäni hakevat valpastumisen jälkeen ensi töikseen Putin kart...

  ”SELLAINEN TOSIAAN OLI” ”Aleksis Kiven päivä?”   Kolme vuotta sitten, 28.2.2019, kävin tervehtimässä tätä kirjoittaessani jo edesmennyttä isääni, joka tuolloin vielä pystyi asumaan kotona, mutta oli sillä hetkellä hoivakodissa intervallijaksolla. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja autettiin löytämään isäni, joka tuohon aikaan oli melko kulkevainen. En tiedä, kuinka hän hahmotti, kuka olin. ”Missäs se tyttö on?” hän kysyi. Kerroin, että hänen vaimonsa oli matkoilla ja tulisi sitten viikonloppuna hakemaan isän kotiin. ” Isä joi kahvia ja hyräili Partisaanivalssia. Lauloin mukana.” Jossain kohdin asetuimme yksikön ruokasaliin päiväkahville. Nuori hoitaja katsoi ikkunasta pihan tangossa hulmuavaa lippua ja kysyi : ”Onkos tänään Aleksis Kiven päivä? ” Sitä samaa suomalaista kulttuuriahan ne ovat, Kalevala ja Kivi. Ja isäni. Toppakahveja nauttiessamme rupattelin isälle käsillä olleesta liputuspäivästä ja siitä, miten hän itse oli tehnyt kohtalaisen päivätyön suo...

  ONGELMAJÄTETTÄ   Voitin vuonna 1997 Hämeen heimoliiton kirjoituskilpailun runosarjalla Annan anteeksi pojalle. Se oli hienoa. Sain palkinnonkin, se jaettiin muistaakseni Mäntän klubilla, kun jollain liiton elimellä taisi olla siellä sopivasti kokous - vai olisiko peräti ollut niin, että kokoustivat siellä saadakseen palkinnonjaon hoidettua samalla... Sanon muistaakseni siksi, että esimieheni katsoi, että minun oli tarpeellisempaa olla kyseisenä päivänä koulutuksessa Hollolassa kuin pönöilemässä heimoveljien- ja sisarten kanssa.  Ja siitä koulutuksessa läsnä olemisestahan  minulle palkkaa maksettiin. Hollolasta käsin olin sitten puhelimen välityksellä parissakin haastattelussa ja kilpailun tulos sai ilmeisen mukavasti julkisuutta mm. radiossa. Mutta palkinnon sain: heimoliitto lahjoitti minulle yhdeksän osaa Hämeen historia -teosta. Työkaveri kävi pokkaamassa laatikon puolestani ja roudasi sen sittemmin meille. Kirjat majailevat hyllyssäni    edelleen....