Paarlahden leveydeltä

  AURINGON ALLA ”Uutta, vanhaa ja itsestään selvää.”   alla Olen harrastanut olevana kesänä polkupyöräilyfilosofiaa: tehnyt muutaman ohikiitävän ajan uudelta tuntuneen havainnon ja toisaalta päätynyt toteamaan suorastaan vanhatestamentillisesti, ettei auringon alla ole uutta. Vähän siihen on vielä sirottunut jotain kakun päälle.   Uutta, vanhaa ja itsestään selvää. ”Savosenkatua kavutessani tein sen havainnoin, että vuosien saatossa vastaan alkaa tulla ylämäkiä, joita ei joko jaksa tai viitsi ajaa pyörällä ylös asti.” Ensimmäinen havaintoni liittyy ikääntymiseen ja ehkä muunkin kuin sen aiheuttamaan rapistumiseen. Tein havainnon ollessani matkalla Mäntän hautausmaalle. Sinne olen luultavasti matkalla elämän kokoisessa merkityksessäkin, mutta nyt vain piipahdin heinäkuisena sunnuntaina. Taitoin matkan pyörällä, koska autoni oli edellisenä päivänä hajonnut Humppilaan. Savosenkatua kavutessani tein sen havainnoin, että vuosien saatossa vastaan alkaa tulla ylämäkiä,...

  JUNALIPPUJA, PAKOLAISIA  JA KORJAAMOLASKUJA ”Kotikaupunkini pursuaa taidetta ja kaikenlaista muuta kivaa, mutta liikenneyhteyksiä tarkastellessani minulle tulee joskus kiusaus antautua epäilykselle, että jonkin sortin sivistys on  hukassa.” Omistuksessani on ollut keskeytyksittä vähintään yksi henkilöauto vuodesta 1987. Tällä hetkellä niitä on kaksi, koska asun pikkukaupungissa, jossa kyllä tulee toimeen ilman autoa, mutta elämä muuttuu joiltain osin hankalaksi. Kahden hengen kattilakunnassa se tarkoittaa helposti kahta ajoneuvoa, jollei siis  ole valmis elämän hankaloitumiseen, harrastuksista luopumiseen, työpaikan vaihtamiseen ja muuhun sellaiseen. Näin se vain on. Ekologisuutta pitää yrittää pitää sitten yllä ajamalla vain tarpeellinen. Sama konsti auttaa myös polttoaineen kohenneeseen hintaan. Kauppaan pääsee useiin jalan tai pyörällä. Lisäsäästöä syntyy siitä, kun fundeeraa tarkasti, mitä viitsii kantaa tai pystyy kuljettamaan kotiin. ”Aamulla pääsisin l...

  SODAN VARJO HAAPAMÄEN RADALLA ” Aina sama!” Vilppulan rautatieasema näyttää uinuvan tiistai-aamua heinäkuun koomassa. Vaikutelma muuttuu, kun kävelen laiturille. Siellä on alun toistakymmentä Venäjän hyökkäyssotaa paennutta ukrainalaista odottamassa junaa H420 Tampereelle, heitä asuu kotikaupungissani tällä haavaa noin 150. Puoli seitsemän ääniraita on slaavilainen. Kovaan ääneen ei puhuta, mutta joku tulija toivottaa maanihmisilleen hyvät huomenet. Kuulemani kieli on vähän kuin venäjää, mutta ei kuitenkaan. Ymmärrän yksittäisiä sanoja, mutta siihen se jää.  ”Ukrainalainen mies kääntyy puoleeni, näyttää vieressäni olevaa itumapaikkaa. Kommunikaatiomme sisältää yhden sanan.” Edellispäivänä eli maanantaina Tampereelta klo 16.16 Haapamäen radalle lähtevä kiskobussi H427 on asutettu tiheästi, mutta kaikille matkustajille on nähdäkseni ahterinala tilaa. Näinhän ei ole aina. Varsinkin viikonloppuisin rataosuuden taajamajunat ovat seisomalastissa. Kiskobussi Dm 12 on VR.n ilm...

  MAAILMAN EPÄTOSIN LAUSE? ”Maiseman päällä röhnöttävä kesä ottaa kupoliin.” Mikä on kaikkein vähiten totta oleva lause tai ajatus, joka on tullut vastaan? Muistelen, että Arthur C. Clarken romaanissa Paratiisin suihkulähteet ( The Fountains of Paradise , suom. Matti Kannosto; Kirjayhtymä 1981) joku muotoilee lausuman, että ” jokainen lause, joka sisältää sanan Jumala on epätosi”. Lukija hoksaa hetimiten homman jujun. Jos Clarken romaanihenkilön ajatelma päätyy jahtaamaan omaa häntäänsä, jatkan itse epätotuuden jahtaamista toisaalla. ”Jotain voit aavistella ja toisen tuntemukset voivat olla saman suuntaisia kuin sinulla joskus olleet, mutta tietää et voi koskaan.” Joskus vuosia sitten matkustin  bussissa (jokusen  kerran olen matkannut onnikalla sen jälkeenkin). Takanani    istui ihminen, jolla oli meneillään puhelu, joka tietysti raikui julkisessa kulkuvälineessä.   Se koski  jotain elämän kokoista murhetta, joku oli ollut seurustelukumppa...

  JOKIN MEITÄ SIELLÄ ODOTTAA   Aamu Vilppulan asemalla Odotamme junaa. Nettitiedon mukaan se tulee ajassaan. Hymyilemme, tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet. Näin on ollut lukemattomina aamuina. Kohta matkaamme etelään. Tampereella jatkamme samoja liukuportaita, seisomme samoissa liikennevaloissa odottamassa vihreää ja menemme sitten tahoillemme.   Iltapäivällä moikkaamme noustessamme junasta Vilppulassa. Menemme sitten sinne, minne olemme menossa. ”Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan.” Tänään hän istuu asemalaiturin penkin selkänojalla mukanaan repun lisäksi kaksi kassia. Tervehdimme ja toivotamme hyvät huomenet niin kuin monta kertaa aikaisemmin. Luulen kuitenkin tämän aamun olevan toisenlainen kuin aikaisemmat. Todennäköisesti emme näe myöhemmin tällä viikolla, ehkä emme koskaan. Hänen aikansa tällä kylällä on mitä ilmeisimmin päättymässä. Uskon omani jatkuvan. ”Olemme  Haapamäen radan kulkijoita, joilla kummallakin on...

TALONPÄÄN KANSSA HAAPAMÄEN RADALLA ”Anna käsi!”   ”Minä yritän. Mutta sinua emme jätä. Anna käsi!” Vietän kesäistä perjantaita Kalle Päätalon seurassa vähän Kiestingistä itään. On elokuu 1941, suomalaiset joukot ovat tunkeutuneet Vienaan. Sitten osuu. Tullaan yhteen Iijoki-sarjan vavahduttavimmista kohdista. Kalle on haavoittunut selkään ja toiseen jalkaan. Tämä ei ole juonipaljastus, sillä kirjailijan haavoittuminen jatkosodassa on wikipediatietoa. ”Ei, Kalle, yhtenä katsotaan miten meidän käy.” Ilmeistä on myös, että  miehet  selviävät  linjojen välistä  omalle puolelle. Muuten 26-osainen kirjasarja olisi jäänyt kirjoittamatta. ”Varmasti, Kalle, ei jätetä…” Tamperelainen tarinoiden mies Arto Huhtinen muisteli Juice Leskisen saaneen tätä Iijoki-sarjan jaksoa lukiessaan ankaran selkäsäryn, niin vahvasti hän oli lukemaansa eläytynyt. Minulle ei tapahdu aivan samalla tavalla, mutta kolotusta tunnen paikka paikoin haavoittuneen Kallen seurassa. ...

  NUORI JA NYKYAIKAINEN ”Uskon tapaavani Vilppulassa tuttuja.”   ”Olimme niin erilaisia ja niin vähän yhteydessä. Saanko tavata hänet taivaassa? Kysyin tätä sairaalan pastorilta, mutta vain kerran. Hän on niin nuori ja nykyaikainen, ettei edes uskalla luvata, että taivasten valtakunta on olemassa.” -Håkan Nesser : Vasenkätisten seura. Suom. Aleksi Milonoff (Tammi 2020). Ruotsalainen Håkan Nesser (s. 1950) on mainio kirjailija. Mielistyin häneen aikanaan Van Veeteren -romaanien myötä. Oma viehättävyytensä on kirjoilla, joiden päähenkilönä on Gunnar Barbarotti, poliisi, joka tekee eräänlaista pistelaskua ratkaistakseen, onko Jumala olemassa. Nesser oli vieraana Kouvolan Dekkaripäivillä   joskus, luultavasti vuoden 2011 vaiheilla, kun ensimmäinen Barbarotti-suomennos ( Sukujuhlat ) oli ilmestynyt. Mieleeni on jäänyt hänen esiintymisestään muun muassa se, miten mukavaa on osata ruotsia ja ymmärtää hauskat jutut sillä kielellä, millä ne on alun perin ajateltu ja puh...