Paarlahden leveydeltä

TOISAALTA JA TOISAALTA – ELÄMÄÄ BOB DYLANIN NOBELIN JÄLKEEN ” Kuinka hyvin keskiverto suomalainen musiikinkuuntejija tietää, mistä Dylan oikeastaan on laulanut?” Torstai 13.10.2016 toi tiedon, että Bob Dylanille on myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkinto. Kun luin uutisen puhelimeni näytöltä Akava-talossa kokoustauolla, olin hetken sanaton. Toisaalta ja toisaalta. Tämä nobel tuskin jättää jälkiinsä tyyntä pintaa. Tietäjiä riittää. Yhtäällä ne, joiden mielestä valinta oli virkistävä ja osui oikeaan - toisaalla ne, joille päätös edustaa lähes tulkoon hävityksen kauhistusta Jerusalemin temppelissä. Jossain massan pyörteessä olen minä vähäisine kulttuuriajatuksineni. Toisaalta ja toisaalta. En ole mikään hirmuinen Dylan-fani. Hän on ollut omassa musiikkimaailmassani vähän kuin Beatles, johon en ole koskaan innostunut aivan nuppi kaakossa, mutta kuitenkin ollut syvästi tiedoissani yhtyeen musiikin ja tekemisen merkityksellisyydestä. Kahdesta muinaisuuden suurvallast

SATA SANAA   ” Kuka tahansa ei kirjoita runoa tai sadan sanan tarinaa, joka ei jää tuokiokuvaksi tai pitemmän novellin synopsikseksi.” Pitäisi kirjoittaa sata sanaa   Kouvolan Dekkaripäivien kilpailuun, johon haetaan rikosaiheisia raapaleita, tasan sadan sanan mittaisia mininovelleja Otsikkoa ei lasketa lukuun. ”Tapani Bagge on kirjoittanut tähän mennessä sata teosta. Se on kuulemma vaatinut vain viisi liuskaa päivässä.” Totesin toimittajalle runojeni ja Sami Salomaan sävellysten kokoelmaa Vuoritiellä julkaistaessa vuonna 2002,   että säveltäminen on vaikeaa – runojahan osaa kirjoittaa kuka vaan. Kun tämä luki lehdessä, muistin sarkasmin olevan hyvä keino tulla ymmärretyksi väärin.    Kuka tahansa ei kirjoita runoa tai sadan sanan tarinaa, joka ei jää tuokiokuvaksi tai pitemmän novellin synopsikseksi.  Tapani Bagge on kirjoittanut tähän mennessä sata teosta. Se on kuulemma vaatinut vain viisi liuskaa päivässä. Raapalemies Shimo Suntila kirjoittaa