Paarlahden leveydeltä

AURINKOINEN PUOLIPÄIVÄ ”Kuuntelen ja totean, että vanha roisto on ollut aika kova. Tai viritetään rehellisyyden astetta: tosi kova.” Istun tammikuisena sunnuntaina isäni olohuoneessa Tampereen Kaukajärvellä. Korviini valuu musiikkia. Isäni vaimo istuu pianon ääressä, soittaa ja laulaa isäni tekemää musiikkia . Mennään Nattasille maalaa silmilleni kuvan Saariselältä vajaan neljänkymmenen vuoden takaa. Emme menneet, mutta näimme nuo punagraniittiset, reilun puolen kilometrin korkeuteen kurkottelevat tunturit taivaanrannassa. Tilia Cordata taas ei kuljeta minua Tampereen Hämeenpuistoon, johon sanojen synty kaiketi sijoittuu, vaan työpöytäni ääreen: julkaisin sen tekstin kokonaisuudessaan toimittamassani Palstakirjassa (BoD 2016) , jolla juhlistin osaltani isäni 80-vuotispäivää samaisen vuoden maaliskuussa. Kuuntelen ja totean, että vanha roisto on ollut aika kova. Tai viritetään rehellisyyden astetta: tosi kova. ”Olen niillä elämäni vaiheilla, jossa huomaan miettivän

MITÄ ON TOTUUS?   ”Mistä sen sitten saa selville, miten asia oikeasti on? Näin kysyessäni kaipaan takaisin suomalaista lintukotoa, jota ei ole koskaan ollut olemassa. ”   Ystäväni, nuori teologian opiskelija, oli joskus 1980-luvun puolihämärissä lukenut erään tiedekunnan assistentin väitöskirjaa. Kai se oli jossakin kurssivaatimuksissa. Akateemisessa tutkimuksessa oli pohdiskeltu - ja jos aikalaisarvioita muistan oikein, varsin ansiokkaasti   -   käsittelyssä ollutta asiaa puolelta ja toiselta. Esilä olleeseen kysymykseen oli esitetty hyvinkin toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Ystäväni lausahti kirjan luettuaan vähän tuskastuneena, että mistä sen sitten saa selville, miten se oikeasti on. Hyvä kysymys. Mitä on totuus? Tieteessä tulee välttää lopullisten totuuksien esittämistä. Siitä huolimatta, että niitä aika ajoin tunnutaan esitettävän. Tieteellisen tutkimuksen perusajatus on mennä eteenpäin, löytää uutta ja kumota vanhaa. Ja hyväksyä se, että joku voi myöhemm