Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.
A NSA ITSE, MATON ARMO Sanansekoitusta Työ vaatii huvinsa. Istuimme loppuviikon päivänä työtoverini kanssa lounaspöydässä. Puheemme kulkeutui erilaisiin tahattomiin koomisiin mielleyhtymiin, jotka pyrkivät mieleen tiettyjä virsiä laulettaessa. Jälkiruokakahviin ennätettyämme kielen päälle oli noussut pyörimään edessä olevan kirkkopyhän, nk. Septuagesiman otsikko kirkon Evankeliumikirjassa: ” Ansaitsematon armo”. Moninaisia ole elämäni mittaan väännellyt, mutta enpä ollut aikaisemmin hoksannut, että sitä saa jarlalaisessa fingerporihengessä sorvattua tämän blogitekstin otsikon. Työtoverilta oppii monenlaista.   ” Olen aika varma, että tällainen Ansa on jossain ollut.” Tarin allinen pääni alkoi  keittää kuvaa Ansasta, legendaarisesta ahkeroitsijasta, joka on vuodet ellei vuosikymmenet kunnia-asianaan huolehtinut, että pitäjän pappilan matot hohtavat puhtautta ja hyvinvointia. Olen aika varma, että tällainen Ansa on jossain ollut. Ja monta muuta iha
EHDOTUS KANSIKUVAKSI ”On siis vihdoin aika sanoa hyvästi jollekin. ” Vuosi on ehtinyt helmikuuhun. Tämän vuoden kirjaprojektini Ennen kesää kadotus (ei-noir) puolestaan on tullut niille kohdin, että alkaa olla otollista päästää siitä irti. Menossa on indierunoilijan työvaiheista tympein eli kokonaisuuden viimeisteleminen painokuntoon. Tämän vaiheen välttäisi tietysti olemalla kirjoittajana tarpeeksi hyvä tai jonkin muun asian kautta sen verran kuuluisa, että kustantajat kilpailisivat siitä, kuka saa julkaista tekemiseni. Saahan sitä haaveilla kaikenlaisesta, vaikka rauhasta Syyriassa ja siitä, että Tampereen   Pallo-Veikot pelaa jalkapallon Veikkausliigassa. Näiden kahden mittaluokaltaan lievästi erilaisen asian välimaillakin versoo unelmia. ”Tämä blogiteksti on yksi tavoistani varmistaa, että kirja tulee maaliinsa. Ääneen sanotut asiat toteutuvat helpommin kuin mielessä hiljaa haudotut.” Onneksi nyt käsissä oleva hanke on 52 tekstiä sisältävä runokokoelma, jot