Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.
KUNINKAIDEN SOTAANLÄHDÖN AIKA: KOHTI KOUVOLAA ”Perjantai-illan ja lauantain 5.-6.6.2015 omistan jälleen murhakirjallisuudelle erilaisine vivahteineen.” Kevään ja kesän rajalla tapahtuu paljon. Ylioppilasjuhlia, ammattiin valmistumisia, puutarhatöitä. Suvivirsi. Teemun päivä. Ja kun jaksaa vielä vajaan viikon, pääsee Kouvolaan. On nimittäin taas se aika vuodesta, jolloin hilaan itseni Kouvolan dekkaripäiville. Perjantai-illan ja lauantain 5.-6.6.2015 omistan jälleen murhakirjallisuudelle erilaisine vivahteineen. Tänäkin vuonna, vaikka rehellisesti sanottuna kynnyksellä olevien päivien huumoriteema otsikolla ”Murhan hauskaa”  http://www.dekkaripaivat.fi/node/686 ei ennakkoon ja ensi vilkaisulta minua kauheasti innostakaan. Voin olla viikon päästä toisissa ajatuksissa. ”Muutaman kerran olen itse osallistunut päivien ohjelmaan patsastelemalla hetken novellikilpailun antologiaan mukaan kelpuutettujen joukossa esiintymislavalla.” Kirjojakin Kouvolasta tulee