Paarlahden leveydeltä

KORJAUSHOITOA ”Aurinko laskee Jäminginselkään.” Tammikuinen lauantai. Kävelen Vatialan siunauskappelille Tampereen orvaskedellä. Karusti viehättävä rakennus piirtyy selkeärajaisena pikkupakkaseen.  Vatialan siunauskappeli (Viljo Rewell, 1962) Mieleni rekisteröi tämän päivän merkittäväksi. Olen menossa siunaamaan setäni lepoon. Se on kunniatehtävä. Ajatuksiin hiipii myös ikävä toisella tavalla kuin satoina muina kertoina, kun olen kävellyt pappina arkun päähän hiekansirotteluaikein. ”Hetken päässäni on syyskuun 2018 ahdistus ja huoli siitä, miten selviän edessä olevasta tilaisuudesta. Sitten ne eivät ole.” Mutta mieleni rekisteröi tästä päivästä myös muuta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käyn Vatialan siunauskappelissa sitten syyskuun 2018. Tuolloin Satumaapoika lähti täältä potkimaan isoja ovia Teiskontien varteen ja siitä kuukausien piknikille aivokuntoutujan mansikkavainioille. Odotan mielenkiinnolla, mitä kehoni muistaa tuosta päivästä, kun astun si

VIIPPULA Perjantainovelli on kelvollinen vaihtoehto perjantaipullolle. Tervemenoa vanhaa rataa jonnekin ei niin täsmälliseen aikaan ja paikkaan. Viippulaan. Tämä ei ole kertomus junamatkasta.  Arkiston helmi.  Kansikuva vuodelta 2001 (Risto Penttinen) ” Ulos – Ut - Exitus.” Perjantai on uloskirjoituspäivä. On pantava kotiutuvien potilaiden papereita kuntoon, käytävä heidän kanssaan läpi määrättyjä lääkkeitä ja murjottava siihen päälle jotakin heitä kannattelevaa rohkaisevaa. Tehtäväni on hoitaa särkyneitä sydämiä.     Vähän ennen puoli neljää olen saanut kaiken valmiiksi ja katsonut, että pöytäni on säädyllisen näköinen. Kirjaudun ulos kaikesta, mistä voin ja pitää.     Kaikesta tekemästäni on kuitenkin jäänyt jälki.     Suljen työhuoneeni oven ja kävelen läpi sydänosaston panssarilasiovesta.   On pakko mennä.   Ovessa lukee valkoisin kirjaimin punaisella pohjalla Ulos – Ut - Exitus. Suljen silmäni ja avaan ne taas. Sanat asettuvat p