Paarlahden leveydeltä

RUNOILJA PALAA ”Ei täällä sen kummempaa tapahdu.” Lokakuu d-duuriin transponoitu ajastaika kirkas taivas Jumalan taivas, karpalosää. Runoilija palaa – a poet is burning. Vetäisin ensimmäisen yhdeksän päivän työviikon iltojen ja viikonlopun päivystysvastuineen sen jälkeen, kun palasin viime heinäkuussa toimeeni Tampereen seurakuntien sairaalapastorina paikallisessa yliopistosairaalassa. Totesin törnin päälle asioita ymmärtävälle kaverilleni, että aion kirjoittaa pari päivää. Sitä minä nyt koitan tehdä. Yksi novelli kummittelee  herneeni käytävlillä, mutta sen annan nyt olla. Aloitin  vakavamielisen kirjoittamisen  aikoinani  runoilijana ja säkeiden ääreen palaan aina välillä. Nyt on taas aika puuhata kiireettä viime tammikuusta alkaen työstössä olleen projektin parissa. Sen työnimenä on Ennen kesää kadotus – saa sitten nähdä, miksi titteli lopulta taipuu. Ainakin se valmistuu ennen kesää, jos ylipäänsä tulee maaliin. Vuodesta en sano mitään. ”Ei mikää

KAIKELLA ON KOKONSA Toissa perjantaina Istuimme kaverini kanssa autossani Keuruulla. Olimme juuri nähneet jääkiekko-ottelun, jossa kannattamamme joukkue oli pelannut huonosti ja hävinnyt sen mukaisin luvuin. Älypuhelin oli kiidättänyt samaan hötäkkään tiedon, että Kymenlaaksossa ajassa 90+4 syntynyt maali oli sinetöinyt kannattamamme jalkapallojoukkueen putoamisen yhtä sarjaporrasta alemmas. V-käyrä oli laessaan. ”Hetken noiduskeltuamme lähdimme hyvillä mielin ajelemaan kotiin päin.” Päätimme yrittää keksiä kaikki mahdolliset kirosanat. Päädyimme pohtimaan, kävisikö pieru hätätapauksessa voimasanasta. Siinäpä sitä olikin filosofisen pohdinnan aihe. Hetken noiduskeltuamme lähdimme hyvillä mielin ajelemaan kotiin päin. Kumpikin meistä suhtautuu tiettyihin joukkuelajeihin joskus suorastaan raastavalla intohimolla. Kumpikin meistä oli kuitenkin tuossa iltahetkessä kirkkaan tietoinen siitä, että ne ovat vain urheilua. Kaikella on kokonsa. Meillä molemmilla on ollut el