Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2015.
28 VUOTTA MEIDÄN HERRAMME VIINAMÄESSÄ ”Tämä tapahtui Turun tuomiokirkossa John Vikströmin ollessa arkkipiispana.” Lokakuun 28. oli vuonna 1987 keskiviikko niin kuin tänäkin vuonna. Päivä oli minulle merkityksellinen, sillä minut vihittiin luterilaisen kirkon pappisvirkaan. Tämä tapahtui Turun tuomiokirkossa John Vikströmin ollessa arkkipiispana. Äkkiä laskettuna siis reilu puolikas elämästäni on kulunut Meidän Herramme viinamäen töissä. Tuosta ajasta  noin 17 vuotta meni seurakuntapappina ensin Maskussa, sitten Vilppulassa ja Mäntässä. Samalla ja siinä sivussa olin  yksitoista vuotta sivutoimisena vankilapappina ja jokusen vuoden mukana Suomen Merimieskirkon laivakuraattorityössä. Viimeiset yksitoista kalenterinkiertoa olen ollut sairaalapappina Tampereella. Käytän tietoisesti ilmaisua ”ollut” sanan ”työskennellyt” sijasta. Kokemukseni mukaan oleminen on ensisijaista tekemiseen nähden. Pitää malttaa olla, jotta voisi myös tehdä.  Kuva: Ismo Kunnas
KESÄN LOPPU ” Eihän tämä ajan siirtely sinänsä vaikeata ole, mutta joka vuosi huomaan miettiväni, koska tämä pelleileminen loppuu.” Ensi yönä loppuu kesä. Vuoden 2015 suvi on takana. Nuorena hymähtelin, kun vanha kansa puheli ajan kuluvan nopeammin kuin aikaisemmin. Hymähtely on osaltani ohi. Kesä meni äkkiä, ja vuosi. Vuosikymmen ja –kymmenet samaan jonoon. Patetia sikseen. Vilkaisu kalenteriin kertoo, että edessä olevana yönseutuna siirrytään normaaliaikaan. Samainen ajastaika sanoo myös, että nyt on lokakuu. Juice-fanit siteeratkoon jatkon mielessään. ”Rannekello pitää vääntää tarkasti puoli minuuttia edelle, etten myöhästele busseista.” Konsulttikielellä ”toimintaympäristöni” pursuaa aikarautoja. Tietokoneen näytön oikeassa alakulmassa on yksi. Toinen killuu ranteessani, kolmas raksuttaa taskussa olevassa kännykässä. Olohuoneessa digiboksi mittaa aikojaan. Paljon muuta se ei enää nykyään teekään, kun television katselu on käynyt olemattomak