Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.
IISI MAA JÄÄMAA ”Kävin Euroopan reunalla. Maassa, joka on Pohjoismaa silloin, kun niin halutaan.” Toteutin haaveen, joka on elänyt mielessäni jollain tavalla 1970-luvulta lähtien. Kävin kumppanini kanssa Islannissa. Toisin kuin kuvittelin, sinne matkustaminen ei tullut kalliiksi. Lento oli pituuteensa - 2500 kilometriä ja vaihtorahat päälle - nähden puoli-ilmainen, hotelli hyvätasoinen ja huokea. Tosin kylpyhuoneen suihkukaappi oli niin pieni, että peseytyminen oli tuskallista ja kovin paljon minua lihavampi ihminen ei kerta kaikkiaan mahtuisi koko härveliin. Huhtikuun lopun sää oli vastoin pessimistisiä odotuksiani poutainen ja huomattavasti lämpimämpi kuin samat päivät Suomessa. Otin matkalla 666 valokuvaa. Miten sattuikin – saarella, jonne on vanhoissa uskomuksissa sijoitettu helvetin portti. Karttoihin se on merkitty tulivuori Heklaksi. Jules Vernen kirjassa Matka maan keskipisteeseen   ( Voyage au centre de la Terr, 1864) puolestaan reissuun sukelletaan Snæfellsj