Paarlahden leveydeltä

52 VIIKKOA ”Putkiremontti on hoidettava pois. Nurmikko on leikattava. On istuttava koneen ääreen ja kirjoitettava blogi, jos sen mielii nähdä valmiina.” Tänään on kulunut 52 viikkoa siitä, kun kotonamme aloitettiin putkiremontti. Samassa yhteydessä käyttövesi- ja viemäriputkien uusimisen kanssa oli sovittu saneerattavaksi pari vessaa ja vähän muitakin kulmia huushollista.  ”Koska koen juuri nyt tarvetta opettaa sormi ojossa hyvää elämää kanssaihmisilleni, poimin tästä arkisesta kuviosta kahdenlaista viisautta.” Tämä juttu ei kuitenkaan jatku niin kuin joku luultavasti uumoilee. Väärät kaakelit eivät olleet lattiassa väärin päin, hommat myöhässä ja yksi sun toinen asia heikun keikun. Asumme pikkukaupungissa ja työt teki muutama paikallinen yrittäjä. Tuttuja miehiä. Toimiin käytiin silloin kuin oli sovittu, hinnat pysyivät aisoissa ja takaisin normaalielämään päästiin kohtuuajassa. Kolme viikkoa piti olla evakossa kesämökillä, koska vessanpytty pakkaa t

YÖ JÄTTÄÄ JÄLKENSÄ   ”Jotakin traagista ja jotakin äärimmäisen kaunista. Kliseisesti elämää.”   Maanantai. Kello on 3.46. Käännän Mondeon virta-avainta keskussairaalan paikoitusalueella ja lähden nukkumaan.   Muutaman tunnin päästä on aika sulkea päivystyspuhelin, naputella oma työluuri päälle ja olla tavoitettavissa siinä niin kuin on luvattu. Rupeamani päivystävänä sairaalapastorina alkaa olla päätöksessään. Sitten vielä kaksi päivää normaalitöitä ennen vapaita   - jos normaalitöitä nykyään on oikein kellään. Tavalliset viikot ovat usein poikkeuksellisia.   Kovin tiuhaan en päivystäjänä ollessani päädy tehtäviin yön kääntyessä jo aamuksi. Sen, millä asioilla nyt olin sairaalassa, jätän kertomatta. Kävin töissä - se on kaikki, mitä siitä kuuluu tähän. Tai tulkoon sanotuksi , että kohtasin jotakin koskettavaa ja syvää. Jotakin traagista ja jotakin äärimmäisen kaunista. Kliseisesti elämää.   3.48 pysähdyn ulosajotien reunaan ja otan kännykällä kuvan p