Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.
  MAD MOON RISING  " En olisi voinut saada enempää."   ”Päivä avautuu horisonttiin jatkuva lohduttomuus. Syntymä ja kuolema, nämä hetket seurana sanat, joiden sekaan pakenen.   Jätän tähän ajatuksen ja lähden katteleen Seinäjoen junaa.”   Vaikka muuta toivon, mieli palailee edelleen menneeseen. Niin tapahtuu, kun kalenterista käännetään esille syyskuu. Mad moon rising. ”Minulla ei ole hätää.” Tuo mennyt on syksy 2018 ja silloin minussa tapahtunut aivoverenvuoto. Nuo päivät ja niitä seuranneet ajat vainoavat minua edelleen syyskuussa. Vuosipäivät ovat monelle meikäläiselle vaikeita. Viime vuonna tämä aika oli helpompi kuin toissakertainen ja niinpä luotan, että tänä vuonna helpottaa edelleen. Joskus elämä vain on  työväentalon sali, jossa ensimmäisen kappaleen kaiku tulee tanssiorkesterin korviin siinä vaiheessa, kun vedetään kolmatta biisiä. Rationaalistahan tässä syksyolotilassani on vähän. Pääni vain on asettunut   niin, että siellä, missä pitäisi
  EMULASSOON! " Ja kaipaamme ehkä itse kukin omaa muumilaaksoamme, sen tiettyä ajattomuutta. " Sain kesällä 2001 mojovan flunssan, joka otti vauhtia kun olin esiintymässä Tampereen Taiteiden yössä. Kiduin kolmatta viikkoa kesälomastani puolikuntoisena. Vaimoni oli huolissaan – siinä vaiheessa, kun rupesin seuraamaan päivittäin televisioista Onnenpyörää. Olen nyt syyskuun alkajaisiksi joutunut pitkästä aikaa taudin kierrokseen ja puolikuntoisen kirjoihin. Juon kahvia ja teen vähän etätöitä, siinä tärkeimmät. No eivät sentään: en ole kaivanut esille vanhoja Onnenpyöriä, mutta aloitin C Morella katsottavana olevan Muumilaakson tarinoita ensijaksosta. Vaimoni ei anakaan vielä ole ollut huolissaan. Emulassoon! C Moren Muumilaakson tarinoissa on toiset ääninäyttelijät kuin 1990-luvun sarjassa, mutta tunnelman tunnistaa samaksi. Tunnuslaulut ovat yhtä tenhoavia kuin silloin. Muistan jaksojen juonet aika lailla kaikki, sen verran moneen kertaan ne meidän huushollissa aiko