Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2022.
  OLEELINEN, ORKIDEA Luin somesta ystäväni  runon. Hän kirjoitti, että iankaikkinen elämä on hänelle painajainen. Jollei kyseinen lause olisi maailman epätosin sanajono, sanoisin, että tiedän miltä susta tuntuu. En sano, kun en tiedä. Ystäväni kirjoitus palautti minut omiin ajatuksiini. Jos olen rehellinen, en ole varma, kiinnostaako minua olla iankaikkinen. Jos pitää esimerkiksi kantaa mukanaan koko elämänsä niin kuin tässä tuntemassamme elämässä joutuu. Aivoverenvuoto ja kustantajien hylsyt. Ne kerrat, kun on jäänyt käymälässä käydessä sepalus auki.   Kuormassa kulkee paljon sellaista, joka ei kuulu päivääkään en vaihtaisi pois -osastoon. Mutta ehkei taivahassa kuolon vaaraa, saati muutakaan problematiikkaa. Ymmärrän vähän huonosti itseäni suurempia asioita. Kun olin syksystä 2018 kesään 2019 aivotoipilaana aika paljon kotona, seurustelin pitkät pätkät olohuoneemme ikkunalla asustelleen orkidean kanssa. Sen seurauksena ystävystyimme.   En minä kukista mitään ymmärrä: olen kasvitie
  PITKÄPERJANTAI JATKUA SAA ” Kulttuuri on jännä juttu. Yhtäkkiä se puhkeaa kukkaan jossain pikkukaupungin kirkossa.” Vietin pitkäperjantaita Virroilla. Osallistuin kaupungin kirkossa Kristuksen kuolinhetken aikaan vietettyyn tilaisuuteen Kristuksen seitsemän sanaa ristillä . Se koostui Joseph Haydnin (1732-1809) alun perin vuonna 1787 kantaesitetystä orkesteriteoksesta Die sieben letzen Worte unseres Erlösers am Kreuze ja Kari Aronpuron (s. 1940) tekstisarjasta Kuolema, jonka tekijä kirjoitti alun perin Tampereen tuomiokirkon esitykseen toukokuussa 1992. Tuolloin Haydnin musiikin esitti Tampereen Kaupunginorkesteri. Sittemmin teos esitettiin kertaalleen Sysmässä, mutta tämä oli nyt kuullun musiikki- ja runoesityksen vasta kolmas esitys. Tällä kertaa musiikki kuultiin kahden virtolaisen pianistin, Annamari Ylä-Soinin ja Jukka Taskisen esittämänä. Orkesterin sijasta äänessä olivat siis kaksi vuorottelevaa soittajaa ja flyygeli. ” Pelkistetty lukeminen ja lukijan elämän aatelo