Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.
TÄHTIPÖLLYSSÄ PÄIN JOULUA   ”Ja kohta on aika todeta: Get Ready! ” Uusin kirjallinen aikaansaannokseni Betlehemin tähtipölyä – Joululehtijuttuja ja niiden johdannaisia 1988-2016 on ilmestynyt. Alaotsikkonsa antamien viitteiden mukaisesti nide sisältää eri joululehdissä ilmestyneitä tekstejä täydennettynä jotenkin niitten kanssa yhteen sopivilla kynäilyillä. Runosta proosaan, saarnasta pakinaan. Paarlahden leveydeltä. Perinteiset joululehdet ovat olleet pitkään jotensakin väistyvä perinne. Eivätkä ne tietysti pärjää ketteryydessä digiajan virityksille. Mutta käydessäni läpi kotiarkistooni kertyneitä lehtiä – joita en varmastikaan ja rehellisesti todettuna olisi säilyttänyt, elleivät ne sisältäisi omia hengentuotteitani – havahduin siihen, millaisia runsaudrensarvia esimerkiksi omalla alueellani eli Mäntässä, Vilppulassa ja Ruovedellä ilmestyneet joululehdet ovatkaan, jos haluaa perehtyä paikalliseen elämään ja kotiseutuhistoriaan. Väistämättä mieleeni tuli, että niitä