Paarlahden leveydeltä

ÄLÄ LAITA PÄÄLLE MITÄÄN ELI SAARNAMIEHEN SUNNUNTAI ”Riisun nahkarotsini ja vaihdan sen takapenkiltä ottamaani tumman puvun takkiin.   Näytän John Flynnin ohjaaman Richard Stark – filmatisoinnin The Outfit kontrahtimieheltä, joka tekee kotikäynnin sielunpaimeneksi sonnustautuneena.” Sunnuntai, sateentihkua. Auton taukopyyhin on hieman liian verkkainen pitääkseen näkökentän koko ajan kirkkaana. Kello käy yhdeksää. Olen matkalla Tampereen tuolle puolen. Maisema kääriytyy syksyn lempeyteen. Auton lämmityslaite toimii – viime viikolla ei toiminut. Silloinkin olin matkalla Tampereen tuolle puolen. ”Löydän sisältä suntion ja kohta muitakin ihmisiä. Tämä tuntuu mukavalta paikalta. Ihminen otetaan vastaan.” Ohitan Ruotulan St1:n, jonne ei pääse kuin keskustaan päin ajaessaan. Bensan litrahinta on noussut yli 1,40 €:n joten en kaarra liittymästä tankille. Keskussairaalan jälkeen laskeudun rantaväylälle ja kohta olen tunnelissa. Puhelin hukkaa GPS-signaalin. Ohi

TORIN LAIDALLA JANNEKUUTIO ”Ennen vanhaan menin kirjastoon, katselin, hypelöin, kumarruin jopa silmien tasoa alemmas ja poimin mukaani pinkan luettavaa. Kotona taas vähän katselin ja hypelöin. Ja sitten luin.” Lauantai puolen päivän aikaan. On viikon ainoa vapaapäiväni, joten haluan käyttää sen huolella. Kävisinkö kirjastossa? Muutama vuosi sitten aukiolo koetettiin rajoittaa arkipäiviin. Minäkin otin asiaan kantaa paikallisessa aviisissa. Auki on pysynyt, mutta ei se minun ansiotani tietenkään ole. Kirjasto on tuossa kulmilla. Matkaa kotiportailtani sen pääovelle on ehkä kolmesataa metriä. Ehkä – urbaanina suomalaisena olen vähän hukassa etäisyyksien kanssa, ellei edessäni ole auton matkamittaria tai navigaattoria. En lähde, jään kirjoittelemaan tätä blogia ja suunnittelemaan, mitä jalkapalloa katsoisin myöhemmin tänään. Kirjasto on ollut elämässäni merkittävin kulttuuripalvelu kohta puoli vuosisataa. Ensimmäinen leima lyötiin kirjastokorttiini Tam