Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2014.
ANTAKAA MINUN OLLA RAUHASSA "Just a hippie dream? " Herään aamulla. Selaan puhelimesta uutiset. Ukraina on häipynyt jonnekin varjoihin, Syyriasta ei juurikaan puhuta. Kotipitäjässäni Mänttä-Vilppulassa on palanut talo ja yksi ihminen kuollut. Etsin onnettomuuspaikan kartalta, ei ihan omilla kulmilla. Kunnilla alkaa tässä maassa olla kokoa. Huomaan helpottuvani, kun oman maanosan kriisi ei ole isoissa otsikoissa. Jos se olisi muutenkin poissa, sitä kai toivon. Ei se ole.  "Kuusijuhlassa olisi kajautettu Enkeli taivaan ja keväällä Suvivirsi. Kukaan ei olisi siitä loukkaantunut, saati haavoittunut tai kaatunut." Juttelin hiljattain erään sodan aikana lääkintätehtävissä palvelleen naisen kanssa. Nuo vuodet olivat olleet kuluttavia ja kaupantekijäisiksi oli palanut se puoli Suomea, jossa oma koti oli. Hänen nuoruutensa olisi varmasti voinut olla tenhoavampikin. Keskustelun myötä ajatuksiini palasivat jo aikaa kuolleet isoisäni, jotka molemmat ry
  HEIKOIMMISSA HETKISSÄ   "Urheilu on monella tavalla kuva elämästä. Pysy uskollisena ja ole läsnä toisen heikoimmissa hetkissä. Älä hylkää, kun menee huonosti. Sitä voi myös penkkiurheilu parhaimmillaan opettaa. Mitä sitten vahvistaa bisnekseksi muuttunut urheiluteollisuus, on toinen asia." ”I´ll be with you in your weakest moments...”   Yksi amerikkalaisen musiikin helmistä on John Mellencampin kappale Weakest Moments , joka päättää tekijänsä vuonna 1975 julkaistun American Fool -albumin. Itse laulun tarina ei ole kovin kaunis, mutta ehkä juuri siksi kertosäkeessä toistuva ajatus on. Huomaan palaavani siihen tuon tuosta ja mitä löyhemmin toisiinsa liittyvissä tilanteissa. Keuruulla   Keskiviikkona 19.3.2014 tehtiin  keuruulaisen jääkiekkoilun mainetekoja. KeuPaHT löi forssalaisen FPS:n Suomi-sarjan neljännessä loppuottelussa luvuin 6-3 ja vei tämän kolmostason sarjan mestaruuden otteluvoitoin 3-1. Kaupungin karuun halliin oli ahtautunut toista
PENKIN PAINAJAISIA   " Kuultuani Mestiksen ratkaisuista mieleeni tuli kaksi ajatusta. Ensimmäinen oli muistikuva lapsuuskaveristani, jolla oli taipumuksena muuttaa sääntöjä kesken pelin tai persmatin-- Toinen ajatukseni tulee lähelle petetyksi tulemisen kokemusta. " Lapsuuden laatuaikaa 5.12.1971 on yksi elämäni merkittävistä päivistä. Sinä iltana istuin ensimmäisen kerran Tampereen Hakametsän jäähallissa katsomassa ottelua. Pelattiin SM-sarjaa ja vastakkain olivat Tampereen Tappara ja Porin Ässät. Peli päättyi kotijoukkueen voittoon 3-1. Tapparan maalia vartioi Antti Leppänen, joka teki ottelussa yhden hurjan vastaantulon ja esti vieraiden läpiajon. Ässien maalilla oli Jorma Valtonen. Juuri muuta en ottelusta muista. Oli hienoa nähdä ihan oikeita pelimiehiä, joita olin jo ehtinyt nähdä televisiossa. Vielä hienompaa oli se, että pääsi isän kanssa halliin. Lapsuuden laatuaikaa. Seuraavalla viikolla eli 9.12.1971  oli toinen merkittävä hetki: kävimme nimittäin heti