Paarlahden leveydeltä

TOUKOHÄÄ "Vain pari ihmistä eksyi matkalla sinne." Sain kutsun sukulaiseni häihin. Koska en ole millään tavalla hääihminen, enkä aina koe valtavaa poltetta sukulaisteni seurassa nuohoamiseen vapaa-aikanani, lähdin juhlapäivään takamatkalta. Mutta kyllä siitä hyvä toukohää tuli. Maarian kirkko Ohjelma alkoi perinteisellä kirkollisella vihkimisellä. Kumpikin vihittävistä täytti sille asetetut ehdot, eli oli rippikoulun käynyt kirkon jäsen. Kyse ei ollut siis jostakin juridisen välttämättömyyden päälle sitaistusta seremoniasta ah niin ihanan romanttisessa miljöössä, vaan ihan oikeasta vihkimisestä.   Pariskunta – molemmat akateemiset opintonsa historiatieteissä kahlanneita turkulaisia – oli valinnut paikaksi Maarian kirkon, jonka sijoilla oli ensimmäinen rukoushuone jo 1400-luvulla. Kirkko on kaunis ja jollakin silmällä varmasti myös romanttinen, mutta kysymys oli käsittääkseni ennen kaikkea historiantajusta, eri aikakausien ymmärtämisestä ja halusta

KOIKKARISTA VÄHÄSEN  ”Reilu ja sopivasti elämän rosoiseksi muovaama." ”Nykyään se ei olisi kaupankäynnin hidaste, vaan  este.” Pyörähdin vapunaattona pääasioissani Tampereella ja poikkesin siinä sivussa erääseen keskustan antikvariaattiin. Tarkoituksenani oli lähinnä ostaa kotiinviemisiksi  Tampereen likalle muutama Tex Willer –albumi – joita liikkeestä löysinkin – mutta mukaani tarttui myös näyteikkunalta bongaamani Koivistonkylän eli Koikkarin kaupunginosakirja Koivistontien varrelta, joka on ilmestynyt vuonna 2000 Essi Maria Lammin ja Jarmo Lehtisen toimittamana mainiossa Tampereen kaupunginosakirjojen sarjassa. Alun sitaatti ei liity Koikkariin, vaan siihen edelleen hengissä sinnittelevään oletustilaan, että antikvariaatissa varmaan pitää suorittaa ostosten hinta käteisellä. Minunkin piti erikseen varmistaa käytössä olevat maksutavat. Kortti toki kelpasi liikkeessä. Ja totta myyjä puhui: ostokseni maksoivat 42 euroa, joten niitä ei olisi saanu