NAMIMAANANTAI Helmikuu on henkitoreissaan. Valo valtaa alaa. Päivitetyn kansanviisauden mukaan kesää kynttelistä. Viikko aukeaa arkisesti. Iltapäivällä menen auton kanssa pajalle, mutta muuten toipilaan elämässä ei ole kiire mihinkään. Kunhan tässä paappana elelen. Ihan namimaanantai. Karkkipäivää en kylläkään pidä. Viikonloppuna ostin säkillisen irtokarkkeja ja niitä on hyvänlaisesti jäljellä. Nappailemisen tahti on ollut harva. Saa pysyä sellaisena. ”Namimaanantai vahvistaa tänäänkin kokemusta, että 55 vuotta on hyvä ikä.” Elämän ennen ja jälkeen –tapahtumilla on vaikutuksensa. Mietin juuri viikonvaihteessa, että en ole reiluun viiteen kuukauteen syönyt yhtään pussillista perunalastuja tai heittänyt helttaani ainuttakaan grillimakkaraa. Kasvissyöjäksi en ole ryhtynyt, mutta aika monta lihapläjäystä on tänä talvena vaihtunut kasvistavaraksi. Oluttölkit ovat jääneet sihauttamatta. En ole koskaan ollut kummoinenkaan lähetyssaarnaaja missään asiassa