Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.
NAMIMAANANTAI Helmikuu on henkitoreissaan. Valo valtaa alaa. Päivitetyn kansanviisauden mukaan kesää kynttelistä.  Viikko aukeaa arkisesti. Iltapäivällä menen auton kanssa pajalle, mutta muuten toipilaan elämässä ei ole kiire mihinkään. Kunhan tässä paappana elelen. Ihan namimaanantai. Karkkipäivää en kylläkään pidä. Viikonloppuna ostin säkillisen irtokarkkeja ja niitä on hyvänlaisesti jäljellä. Nappailemisen tahti on ollut harva. Saa pysyä sellaisena. ”Namimaanantai vahvistaa tänäänkin kokemusta, että 55 vuotta on hyvä ikä.” Elämän ennen ja jälkeen –tapahtumilla on vaikutuksensa. Mietin juuri viikonvaihteessa, että en ole reiluun viiteen kuukauteen syönyt yhtään pussillista perunalastuja tai heittänyt helttaani ainuttakaan grillimakkaraa. Kasvissyöjäksi en ole ryhtynyt, mutta aika monta lihapläjäystä on tänä talvena vaihtunut kasvistavaraksi. Oluttölkit ovat jääneet sihauttamatta. En ole koskaan ollut kummoinenkaan lähetyssaarnaaja missään asiassa
EIVÄT NE KUULU VIIVALLE Kävin kesällä 2018 läpi lapsuuskotini huoneeseeni jäljiltäni jääneitä tavaroita. Niiden joukosta löysin kansion, joka piti sisällään listan lukemistani kirjoista vuoden 1974 syksystä joulukuun 1977 loppuun.  Sen jatkona oli kokoamani lista otsikolla  ”Parhaat lukemani kirjat -1.7.1977”. Nostalgista ja kiinnostavaa. Lista oli tällainen: 1.                         Zane Grey: Yksinäisen tähden harhailija 2.                         Alistair MacLean: Kalmankoura 3.                         Armas J. Pulla: Keisarin pääsiäismuna 4.                        Alis tair MacLean: Saattue Murmanskiin 5.                        Armas J. Pulla: ”Jees james Pound!” sanoi herra Ryhmy 6.                         Juho Virkonnas: Levoton leiri 7.                         Esa Anttala: Hopeaa rajan takaa 8.                         Agapetus: Totinen torvensoittaja 9.                          Lennart Vapaavuori: Salmikämpän pojat 10.