Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2021.
  ENNEN SULKEMISTA: KOLME RUNOA   On elokuu. Elän ympärilläni leijuvasta loppukesän tunnelmasta.  Vähän ennen sulkemista.   Elokuussa 2018 menin työviikonlopun viime hetkillä ostoksille Tampereen Koivistonkylän Prismaan – tai EKA se on edelleen oikeasti. Väkeä oli liikkeellä vähän ja sateen jäljiltä mustanpuhuvalla pysäköintialueella autoja harvassa. Minulla oli tuolloin keltainen Audi ja jokin magneetti kutsui minut paikoittamaan sen niin, että viereisessä ruudussa oli piha-alueen ainoa toinen keltainen auto. Ajattelin, että olkoot siinä nuo kaksi marjaa, tai aurinkoa. Tuosta iltahetkestä muotoutui runo Matti Kivilahden, Marjatta Norojärven ja Tomi Voroninin kanssa tekeillä olleeseen yhteiskokoelmaan Seudut, maat. Kirja on myyty loppuun, mutta laitan runon tähän.   Keltaiset autot, vähän aikaa flirttietäisyydellä marketin pihalla rakastuneet auringot sateesta tummassa avaruudessa Slaviankan jäähyväiset   nämä hetket elokuussa ennen sulkemista.   Eletti
  ELOKUU, MAANANTAI JA VALTIONRAUTATIET   ”Tänään iloitsen joka tapauksessa tästä maanantaista ja siitä, että elämä on täynnä mahdollisuuksia epäonnistua ja suorastaan munata itsensä.”   ”Nyt on elokuu ja minä olen viljaa”, lauloi Juice Leskinen (1950-2006) vuonna 1975  Syksyn sävelessä .   Petteri Salminen (1955-1985), s uuri musiikkimies Ruoveden Kekkoselta,  soitti sähkökitaraa. Ja tosiaan: päivän tärkeä tehtävä on kääntää töissä seinäkalenterista uusi lehti esille. Sen kuvassa kukka, jonka nimestä minulla ei ole mitään käsitystä, hehkuu keltaista. D-duuri. Totesimme tuttavani kanssa juhannuksen jälkeen, että alkaa helpottaa. Totisesti alkoi. Marraskuu on tulossa, sitä ennen tuo jollain tavalla pahaenteisen tuntuinen loppukesä lehmänhenkäyksineen. Itseni kaltaisille on enemmän tilaa kuin vielä hetki sitten.   Ja on maanantai. ”Vilkaisu vuoden 1963 almanakkaan vahvistaa, että olen syntynyt maanantaina.” Facebookissa käytiin keskustelua eräästä televisiotuotannosta. S