Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.
  MESTARI, MINÄ JA JUNA “Kuulostaa pimeältä. Ulkona näyttää pimeältä, sillä syksy laskee hämärän hyvissä ajoin radanvarteen.”   Olen junassa matkalla Oulusta etelään. Luen, että Kalle Päätalo mousee Pohjanmaan pikajunaan Tampereen asemalla. Jännitän, kohtaammeko eli onko Kalle ennen minua Seinäjoen kohdalla. Hänhän saapuu Seinäjoelle Haapamäen suunnasta ja minä puolestani jatkan Avaruuden pääkaupungista kohti Parkanoa rataosuudelle, jota ei vuonna 1949 ollut olemassa. Huoleni on turha, Kalle ehtii Ouluun ja itse asiassa Taivalkoskelle asti ennen kuin minua kyytivä pendolino on Seinäjoella. Tosiasiassa matkojemme ajallinen ero on 73 vuotta. Oulusta etelään: tyydyin pendolinoon Kuulostaa pimeältä. Ulkona näyttää pimeältä, sillä syksy laskee hämärän hyvissä ajoin radanvarteen. Jokin selityksen sana kuitenkin. “Ei ole oikeastaan ihme, että Kallesta on tullut minulle jonkinlainen keskustelukumppani ja kaveri luku-urakkani myötä.” Olen lukenut Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa heinäk
  IÄNKIRJAAMISPÄIVÄNÄ   “Niin se on välillä mennyt.”     Täytän 59 ja mietin ikääntymistä. Siinä ohjelmaa tälle päivälle.   Ikä ei ole vain numero. Se on repullinen sitä, mitä on saanut elää. Sitä kannan mukanani. Paitani rintataskussa olevaan kännykkään kilahtelee aamulla otettujen laboratoriokokeiden tuloksia. Ulkona lokakuu ei ole hehkeä ja raikas. Ei ollut silloinkaan, kun synnyin. Lokakuu     Jonkinlaisen tiivistelmän siihenastisesta elämästäni kirjoitin kevättalvella 2019. Teksti julkaistiin alun perin kirjassani Vanha 55: ensimmäinen, toinen ja kolmas matka ( BoD 2019).     Kun kansakoulussa kysyttiin   missä kuussa sää oot syntyny ja toinen kertoi   siihen kuului vastata,   että mää oonki syntyny Maassa.                    Minä synnyin Hämeenlinnassa.   Syntymäkotikuntani on Janakkala,   Asuninpaikka Mänttä-V,   kotikaupunki Tampere.   Tätä olen yrittänyt setviä.     Lokakuu kestovärjäsi sieluni sateenharmaaksi,   Asetteli sen armollisesti vähän nollan yläpuo