Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.
  VANHAINKIRJAIN PÄIVÄ ”Nuoret kirjailijat ovat ikääntyneet ja ajallaan väistyneet elämästä. Mutta kirjat ovat jääneet. Niitä voi edelleen löytää antikvariaateista, lukea ja vaikuttua.”   Rupesin vuodenvaihteessa kirjastolakkoon. Työläännyin siihen, ettäå aina piti lukea jokin kirja alta pois ennen kuin pääsi tarttumaan siihen, mihin olisi halunnut sekantua hetimiten. Ja piti lukea hiki hatussa, kun laina-aika oli umpeutumassa ja teokseen oli varauksia. Päätin pitää taukoa koko lainaushommasta ja lukea omasta hyllystä. Tai missä kirjat nyt sitten kotona ovatkaan. Huomaan lakkoiluni vaikuttaneen kiihdyttävästi liiketoimiini antikvariaattien ja muitten verkkokauppojen suuntaan. Odotan, koska vaimoni ottaa puheeksi nidevuoren, joka on alkanut kasautua olohuoneen sohvalle. Olemme vuosien mittaan puhuneet monta kertaa kirjojen mahtumisesta huushollin hyllyihin. Tai oikeastaanhan siitä ei voi puhua, koska ne eivät mahdu. ”Nämä tuolloin tuoreet nimet ovat kaikki jo poissa. Kirjojen
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni oli myös viisaita ajatuksia. Ja