ETTÄ NÄMÄ LAPSET SAAVAT PELATA

 

VICTORY!

 

Tiistaiaamupäivä. Internet kertoo mukavia: Melbourne Victory on voittanut  Australian jalkapallon A-leaguen ottelussa Perth Gloryn kotonaan 2-1. Ovat tulleet hienosti tasoihin 86. minuutilla ja menneet yhdeksänkympin kohdalla pilkulta ohi. Jake Brimmerin maaleja molemmat. Pistetili on liigan kahden ensimmäisen kierroksen tappioden jälkeen auki.

 

LAZIO!!

 

Päättelen päivystysviikonloppua. Iltapäivällä minut sairaalalle vieneet askareet ovat onneksi tulleet maaliin niin, että ehdin klo 19 alkavan Lazion ja Sassuolon välisen Italian Serie A:n kamppailun ääreen.

Kumpikaan joukkueista ei ole aivan suurin suosikkini, mutta aika itsestään selvästi asetun roomalaisen Lazion puolelle. Kieltäydyn ajattelemasta historiaa ja Benito Mussolinia.

Ottelu alkaa onnettomasti. Ei ehditä pelata kuin kuusi minuuttia, kun Francesco Caputo vie vierailijat johtoon. Isäntien peli on jollain tavalla hukassa. 25 minuutin kohdalla Sergej Milinković-Savić  puskee kuitenkin  upean tasoituksen. Ja kun ottelua on pelattu 71 minuuttia siihen saakka jotenkin  varjoissa vaeltanut Ciro Immobile ilmestyy jostain siihen kohtaan vastustajan boksissa, johon maalintekijän tulee ilmestyä ja laukoo isännät johtoon.  Sydän sykähtää. Hetki on yksi niistä, jotka tekevät jalkapallosta niin hienon lajin kuin se parhaimmillaan on. Ja Immobilen osuma riittää tänään Lazion voittoon.

 

TPV!!!

 

Lauantaina nousen bussiin Tampereen yliopistollisen sairaalan pysäkiltä. Edelläni autoon nousee jonkin matkaa toisella kymmenellä oleva lapsi, joka on selvästi tulossa harrastuksensa parista. Hänen asussaan on punaista ja vihreää. Silmääni sattuu hänen repustaan tuttu logo. Sydämessäni läikähtää. Eri maiden sarjoissa on monia joukkueita, joita kannatan ja seuraan mielenkiinnolla. Mutta on vain yksi, jota rakastan. Punakone.  Tampereen Pallo-Veikot.

Muistan samassa, että seuran jäsenmaksu tälle vuodelle on vielä maksamatta. En minä mikään ry-aktiivi ole, mutta jäsenmaksu on tapani tukea pieneltä osin seuran toimintaa.  Päätän hoitaa asian kuntoon pikimmiten.

 Edustusjoukkueen kausikortti on sekin osaltani vielä tilaamatta. Tulevan kesän peleistä ei tiedä, pelataanko ne ja miten. Mutta onko se lopulta kysymyksistä tähdellisin edes tässä jalkapallohommassa? Olisi mukava jännittää tulevana kesänä paikan päällä katsomossa Eeron, Timon, Hannun ja monen muun kanssa, mutta sitä tärkeämpää on, että nämä lapset - tuo edelläni bussiin kavunnut ja muut hänen laisensa - saavat pelata ja olla kasvamassa hyvän asian parissa aikuisiksi. Ällöttävän ylevän kuuloista puhetta, mutta eiköhän se juuri näin lopulta ole. Vaikka kyllä me keski-ikäiset äijätkin jo  kovasti tarvitsisimme yhteiset aikamme stadionilla. Kunhan tuosta viruksesta ensin…

Punaisen puolella nyt ja aina.