Paarlahden leveydeltä

MINÄ JA KING: KAVERIT KOHTAAVAT ” Aloitin Kingin kirjojen lukemisen vähän kummallisesta syystä ja siihen liittyy nolo tunnustus: kuuluin 1990-luvulla kirjakerhoon.” Aloitin vuoden alussa tauon kirjaston käytössä. Syynä ei ole laitoksen kehno palvelu, mutta ainakin jossain määrin Stephen King . Kirjoja nimittäin on jäänyt rästiin. Niitä, joita on suora pino makuuhuoneeni hyllyssä odottamassa lukemista ja pari päällimmäistä on Kingin kirjoittamia. Omistaminani ne ovat jääneet odottaman vuoroaan, kun aina on ollut käsissä lainakirjoja, joiden viimeiset palautuspäivät ovat lähestyneet uhkaavasti. Päätin esittää itselleni korjaussarjaa. Kun tartun Kingiin, kaverit kohtaavat. Emme me tietenkään oikeasti ole tuttuja, vaikka seuraankin kirjailijaa Twitterissä. Hänellä on tuskin edes kalpeaa aavistusta minun olemassaolostani. Aloitin Kingin kirjojen lukemisen vähän kummallisesta syystä ja siihen liittyy nolo tunnustus: kuuluin 1990-luvulla kirjakerhoon. Se tyrkytti tuo

KLASSISEN MUSIIKIN YLISTYS    Musiikkiryhmä on saapunut sairaalavierailulle. Haitari soi Metsäkukkia. Meitä on muutama sairaalassa työssä oleva, jotka seisoimme siinä liepeillä ja kuuntelemme sen verran kuin kuuntelemme. Joku meistä pukee sen sanoiksi. Jos minä olen joskus vanha, en kaipaa piristyksekseni ikivihreää valssia. Minä haluan rokkia. "Ja oli musiikki lopulta mitä hyvänsä, sen kieli on universaalia." Tulevaisuus on tässäkin toisenlainen kuin ennen. Eikä tuo tulevaisuus ole kovinkaan kaukana. Jonakin unettomana yönä se on yllättävän lähellä. Edustan itse täysiveristä rocksukupolvea. Konserttimusiikki on minulle lähestulkoon kirosana. Vastaan itse asenteestani, mutta Yleisradion ansiot sen kehittymiseen ovat suuret. Niin musertava oli ”vakavan” musiikin yliedustus sen taajuuksilla vielä 1970-luvulla, niin suuri niillä valtaa pitänyt into kasvatella kansalaisista uusasiallista aikuisväkeä. Niiden, jotka ovat varttuneet nykyisessä radio