MINÄ JA KING: KAVERIT KOHTAAVAT

”Aloitin Kingin kirjojen lukemisen vähän kummallisesta syystä ja siihen liittyy nolo tunnustus: kuuluin 1990-luvulla kirjakerhoon.”

Aloitin vuoden alussa tauon kirjaston käytössä. Syynä ei ole laitoksen kehno palvelu, mutta ainakin jossain määrin Stephen King. Kirjoja nimittäin on jäänyt rästiin. Niitä, joita on suora pino makuuhuoneeni hyllyssä odottamassa lukemista ja pari päällimmäistä on Kingin kirjoittamia. Omistaminani ne ovat jääneet odottaman vuoroaan, kun aina on ollut käsissä lainakirjoja, joiden viimeiset palautuspäivät ovat lähestyneet uhkaavasti. Päätin esittää itselleni korjaussarjaa.

Kun tartun Kingiin, kaverit kohtaavat. Emme me tietenkään oikeasti ole tuttuja, vaikka seuraankin kirjailijaa Twitterissä. Hänellä on tuskin edes kalpeaa aavistusta minun olemassaolostani. Aloitin Kingin kirjojen lukemisen vähän kummallisesta syystä ja siihen liittyy nolo tunnustus: kuuluin 1990-luvulla kirjakerhoon. Se tyrkytti tuolloin juuri suomeksi ilmestynyttä Kolkuttajat-teosta (The Tommyknockers 1987, suom. 1990). Ajattelin, että jotakin tässä suuren suosion saaneessa kirjailijassa täytyy olla ja jätin kuukaudenkirjan sillä kertaa peruuttamatta. Jäin koukkuun. Sittemmin tekijän usein tiiliskivimäisiä teoksia on ilmaantunut hyllyyni paljon. Ensin suomeksi, sitten pääosin englanniksi.

” Kingiä luen mieluiten juuri englanniksi, jolloin pääsen kiinni hänen alkuperäiseen sanankäyttöönsä. Siihen, joka tuntuu tutulta ja siksi niin mukavalta.”

Osaan ostaa bussilipun tai tilata ruokaa noin kuudella kielellä. Kaunokirjallisuudesta selviän vaivatta kahdella, kolmannella, jos on motivaatio ja pakko. Kingiä luen mieluiten juuri englanniksi, jolloin pääsen kiinni hänen alkuperäiseen sanankäyttöönsä. Siihen, joka tuntuu tutulta ja siksi niin mukavalta. Proosallisempi syy kielivalinnalle on se, että alkukielellä kirjat voi yleensä lukea huomattavasti ennen käännöksen ilmestymistä. Poikkeuksen tästä tekee Kingin uusin romaani Revival, joka vasta loppuvuodesta 2014 ilmestyneenä ehti jo tammikuussa 2015 nimellä Herääminen suomeksi lukevien saataville.

Mutta palataan tuohon rästikirjapinoon. Olen ehtinyt purkaa sitä jo yhden Kingin verran. Sain juuri loppuun kesällä 2014 ilmestyneen romaanin Mr MERCEDES, joka on ensimmäinen osa eläkeläispoliisi Bill Hodgesista kertovasta trilogiasta. King tunnetaan kauhukirjailijana ja useissa hänen tarinoissaan on mukana yliluonnollisia elementtejä. Mr MERCEDEKSESSÄ ei ole. Ehkä juuri siksi sen parhaimmat kohdat ovatkin niitä, joissa King kuvaa Amerikkaa, jonka keskivertokansalainen näkee päivittäin. Luodessaan tuttua ympäristöä, jossa sitten tapahtuu kaikenlaista. En aio spoilata juonta, mutta alun voi kertoa: psykopaatti ajaa varastetulla Mersulla ihmisjoukkoon ja tappaa kahdeksan. Hän tulee sumusta ja pakenee sumuun. Tästä alkaa tarina, jota kustantaja kutsuu ”mukaansatempaavaksi jäänäriksi”. Kirjassa on mielestäni erityisen onnistunut kansi, jota ei voi tarkemmin selittää paljastamatta oleellisia asioita juonesta.

Mr MERCEDES ei ole maailman paras kirja. Se ei ole edes Kingin huippuhetkien tasoa. Mutta se on hyvä kirja, joka koukuttaa ja houkuttaa lukemaan sivu sivun jälkeen. Se luo turvallisen olon, että sekä Stephen että minä olemme vielä täällä.  Se panee myös ajattelemaan. Viime aikoina on tehty terroritekoja, joiden taustalla on ollut uskonnollista ja poliittista fanatismia. Mr MERCEDEKSESSÄ terrori (tai massamurha, jos tämä sana miellyttää enemmän) on totta, mutta kyse on yksittäisen ihmisen teoista, joiden motiivi on hämärä ja  tavalliselle järjenjuoksulle aukeamaton. Terroriteon tekijä pyrkii luomaan pelkoa. On pelottavaa ajatella, että on olemassa ihmisiä, jotka uskonto tai ideologia saa toimittamaan hirveitä. Jollain tavalla pelottavampaa on ajatella, että usein riittää yksi ihminen, jonka äly ja ajatukset ovat muutamia maileja valtavirrasta sivussa. Lopulta yhteiskunnassa voi tapahtua mitä tahansa. Ei vain kirjoissa. Onneksi Mr MERCEDES on ajoittain enemmän kuin kertomus pahasta – tarina hyvästä.

” Kingin kirjoissa mainitaan usein jonkun kuolleen sydänkohtaukseen tai joku vähintäänkin pelkää infarktin iskevän juuri nyt.”

Kingin lukemisen yksi nautinto on siinä, että hän rakentaa yhtymäkohtia eri teostensa välille. Mr MERCEDES käyttää valeasunaan klovnin naamaria…Kingin kirjoissa mainitaan usein jonkun kuolleen sydänkohtaukseen tai joku vähintäänkin pelkää infarktin iskevän juuri nyt. Mr MERCEDES ei petä tässäkään vanhaa kaveria. Samoin luku 19 saa sijansa – miksi se on Kingin tuotannossa merkittävä, sitä ei taida tietää tekijä itsekään. 

Revival tosiaan ilmestyi jo tammikuussa suomeksi. Luen sen kohta. Siinä keskeisenä elementtinä on uskonto. Ehkä joku kohta vaatii varoitustarrojen liimaamista sen  kansiin. Tässä kohdin näyttää siltä, että Mr MERCEDES jää toistaiseksi suomentamatta.

Seuraava King-suomennos näyttäisi sen sijaan olevan Tervetuloa Joylandiin Sen pitäisi ilmestyä myöhemmin tänä vuonna. Tämä on ensi tuumimalta erikoinen ratkaisu, sillä alkuteos Joyland ilmestyi vuonna 2013 suoraan pehmeäkantisena Hard Case Crime –kustantamon kautta, ei Scribnerin, joka on Kingin pääjulkaisija. Ei sen puoleen – kirja on hyvä. Sekään ei sisällä yliluonnollisia elementtejä, mutta tarjoaa kylläkin hienoa 1970-luvun ajankuvaa.

” Lukemisen lomassa aion napostella Haribo-karkkeja. Dark mixiä.”

Sain Mr MERCEDEKSEN luettua 19. päivä helmikuuta. Englanniksi lukeminen vaatii astetta normaalia vireämpää mielentilaa ja siksi löysäilen nyt hetken Juri Nummelinin toimittaman Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja –kokoelman (ntamo 2014) parissa. Löysäily on tässä kohdin  ehkä hieman epäreilu ilmaisu, sillä kyseinen novellikokoelma on hyvinkin lukemisen väärti.  Siitä selvittyäni tartun Revivaliin. Lukemisen lomassa aion napostella Haribo-karkkeja. Dark mixiä. Sitten jään  odottelemaan ensi kesänä ilmestyvää uutta Bill Hodges -romaania Finders Keepers...