Paarlahden leveydeltä

LUPAUKSET TULEE PITÄÄ "Se koskee yhtä hyvin politiikkaa, avioliittoa, lasten kasvattamista kuin sanomisia kaverin hautajaisissa."     Tiistai 23.2.2016 oli erikoinen päivä. Kävin   Tampereen Hakametsässä katsomassa Tapparan jääkiekko-ottelun. Vastassa isännillä oli Porin Ässät. Erikoiseksi asian tekee se, että täytyy varmaankin mennä 1970-luvulle asti, ennen kuin vastaan tulee edellinen kerta, jolloin istuin kirvesrintojen pelin katsomossa. Seuraan toki jääkiekkoa paljonkin ja käyn katsomassa yli kaksikymmentä peliä kaudessa. Ne vain eivät ole Tapparan pelejä. Opin jo lapsena eri tamperelaisjoukkueen kannattajana, että Tapparaa ei suosita. Joskus yritin olla heidän puolellaan SM-finaaleissa TPS:ää vastaan, mutta onnistuin pitämään pintani vain puoli erää. Keho muistaa edelleen sen suunsoiton, joka alkoi jo kansakoulun portilla, kun oma joukkue oli hävinnyt paikallispelissä. ”Meillä oli vuosien mittaan monia kiihkeitä keskusteluja kiekkoasioista. Joskus

TUOMENTUOKSUISTA TEOLOGIAA ”Postmodernin ihmisen jumalattomuus ei ole vain hänen kriisinsä. Se on myös kuvastimen yksinäisyyttä.” ”Minä sitten tykkään sen miehen runoista!” Kirjallisuuskriitikko sanoisi sen eritellymmin, lyriikkaa harrastava tietokirjailija kiteyttää mielipiteensä kuuteen sanaan. Sitaatti on poimittu isäni puheesta kymmenkunta vuotta takaperin. Panu Tuomi (s. 1968) oli ollut lukemassa runojaan Mäntän Honkahovissa. Minun ja isäni kirjallinen maku ei ole aina mennyt yksiin, mutta Tuomen kohdalla niin käy. Tuomen uusi kirja on ollut pitkään itselleni tapaus. Hurahdin vuonna 2001 ilmestyneeseen Melismaan , eikä se ole mennyt ohi. Tammikuussa ilmestynyt Hiekkalinnojen   alkemia (WSOY) on tekijänsä kymmenes runokokoelma. Sen lisäksi Tuomen katalogiin kuuluu esseekokoelma Poeettinen korrektius (Sanasato 2006). Kaikkia on yksi kappale hyllyssäni. Tuomi tunnetaan lauseen hiojana, jonka jokainen sana on asemoitu tarkasti. Niin nytkin. Hiekkal