LUPAUKSET TULEE PITÄÄ

"Se koskee yhtä hyvin politiikkaa, avioliittoa, lasten kasvattamista kuin sanomisia kaverin hautajaisissa."  

 

Tiistai 23.2.2016 oli erikoinen päivä. Kävin  Tampereen Hakametsässä katsomassa Tapparan jääkiekko-ottelun. Vastassa isännillä oli Porin Ässät. Erikoiseksi asian tekee se, että täytyy varmaankin mennä 1970-luvulle asti, ennen kuin vastaan tulee edellinen kerta, jolloin istuin kirvesrintojen pelin katsomossa. Seuraan toki jääkiekkoa paljonkin ja käyn katsomassa yli kaksikymmentä peliä kaudessa. Ne vain eivät ole Tapparan pelejä. Opin jo lapsena eri tamperelaisjoukkueen kannattajana, että Tapparaa ei suosita. Joskus yritin olla heidän puolellaan SM-finaaleissa TPS:ää vastaan, mutta onnistuin pitämään pintani vain puoli erää. Keho muistaa edelleen sen suunsoiton, joka alkoi jo kansakoulun portilla, kun oma joukkue oli hävinnyt paikallispelissä.

”Meillä oli vuosien mittaan monia kiihkeitä keskusteluja kiekkoasioista. Joskus päätimme, että nyt ei puhuta…”

Nyt toteutuneeseen vierailuun Tappara-katsomossa oli aivan erityinen syy. Siunasin viime heinäkuussa hautaan tutun miehen. Meillä oli vuosien mittaan monia kiihkeitä keskusteluja kiekkoasioista. Joskus päätimme, että nyt ei puhuta…Tuttavani oli koko sydämeltään Tapparan mies – loppuun asti. Vielä viime kevään finaalit hän jaksoi katsoa kotona televisiosta ja olla oman joukkueen häviöstä aidosti allapäin niin kuin urheilumiehen kuuluu. Ja tämä puoli elämästä oli tietysti läsnä myös hänen hautajaisissaan, sillä hautajaisten pitää olla ihmisen itsensä oloiset.

Päädyin Tapparan peliin, koska lupasin tuossa kesäisessä siunaustilaisuudessa, että käyn yhdessä tuttavani muistolle. Minusta hän ansaitsi sen. Valitsin Ässät-pelin, koskaTappara-Ässät oli joulukuussa 1971 ensimmäinen jääkiekko-ottelu, jonka näin Hakametsän hallissa. Olin siellä isäni kanssa. Myös tämä muisto ansaitsi mielestäni jonkinlaisen uusinnan.

”Ihmettelen yhä, mistä Aamulehden toimittaja kaivoi mittelölle antamansa neljä tähteä. Kai liigakiekko sitten on tätä.”

Tällä kertaa Tapparan ja Ässien välinen tahkoaminen oli minulle pettymys. Yksi erä kohtuullisen kunnollista pelaamista, loppu löysää boogia. Voittolaukauskilpailu ei minusta kruunaa vetelää ottelua. Taklaukset tuntuivat puuttuvan. Ihmettelen yhä, mistä Aamulehden toimittaja kaivoi mittelölle antamansa neljä tähteä. Kai liigakiekko sitten on tätä. Myönnän, että olen sikamaisen puolueellinen. Esimerkiksi Ilveksen peliä en olisi katsonut niin kriittisellä silmällä, varsinkaan voittoon päättynyttä. Ja peli isossa askissa on toisenlaista kuin Keuruun tai Lempäälän kaltaisissa pienissä altaissa, sekin minun täytyy Mestis-kiekon ystävänä muistaa.

Tällä kertaa Tappara muuten voitti voittolaukauksilla 2-1,  vuonna 1971 se otti pisteet 3-1. Jos menen kolmannen kerran, porilaiset ovat ilmeisesti vahvoilla.

 Mutta joka tapauksessa istuessani pari päivää myöhemmin Keuruulla seuraamassa KeuPaHT:n ja Jokipoikien mestiskarkeloa, yhdessä erässä tuntui tapahtuvan enemmän kuin koko tiistaisessa liigapelissä yhteensä.  Halli oli karumpi kuin Tampereella, mutta meininki muuten verevämpää ja katsoja lipun hinnan jäljiltä vähemmän kipeänä. Itse olen KeuPaHT:n kausikorttilainen eli maksan pelit jo ennen kautta. Silloin ne on maksettu, vaikka kausi sattuisikin lipsahtamaan viemärin puolelle. Mutta tulee lähdettyä.

”Tärkein Hakametsässä käymiseni tavoite täyttyi selkeästi ja kirkkaasti. Se, mitä olin luvannut, tuli tehtyä ja siitä minulla on hyvä mieli.”

Vaan mitäpä rutisemaan suotta. Tärkein Hakametsässä käymiseni tavoite täyttyi selkeästi ja kirkkaasti. Se, mitä olin luvannut, tuli tehtyä ja siitä minulla on hyvä mieli. Yksi elämän perussäännöistä on, että lupaukset tulee pitää. Se koskee yhtä hyvin politiikkaa, avioliittoa, lasten kasvattamista kuin sanomisia kaverin hautajaisissa.  Sivistys on sitä.