Paarlahden leveydeltä

PITÄÄKÖ SEN OLLA PAPERIA? ”Listasin asiaan liittyviä kantoja jalkapallon EM-kisojen välipäivänä. Ensin paperille. Siitä ne siirtyivät sitten tähän.” Täytyykö kirjan olla paperia ollakseen kirja?   Siinäpä kysymys digiajassa uiskentelevalle lukumiehelle. Listasin asiaan liittyviä kantoja jalkapallon EM-kisojen välipäivänä. Ensin paperille. Siitä ne siirtyivät sitten tähän. Perinteinen kirja on tietysti se, jonka kanssa olen varttunut. Äitini hommasi minulle vuonna 1972 Tampereen kaupunginkirjaston lainauskortin. Sillä luettavakseni kuittaamani teokset olivat sidottu, nidottuja, paksuja, ohuita, Nuorten toivekirjastoa, Viisikoita ja siitä vähitellen kohti Alastalon salia. Nuo kirjat olivat esineitä. Niitä oli mukava lehteillä. Ne tuntuivat kädessä ja haisivat nenässä.   Kirjoja oli paljon myös meillä kotona. Kirjat olivat joululahjoista ehkä mieluisimpia. Raskaan sarjan kovia paketteja. ”Lapsena kesän kohokohtiin kuului käynti Ruoveden kirkolla Vinhan kir

LINJAN LOPPU   ” Opin pienenä, että se menee meille päin. Kodin kulmille. Sinne, missä on hyvin.” Maanantaina 6.6.2016 Tampereen joukkoliikenteessä siirrytään uuteen aikaan. Bussiinja 27 lopetetaan. Keskustasta itään sen korvaa uusi, numerolla 80 kulkeva yhteys, länsipuolella ajellaan numerolla 37. En minä siitä länsipuolesta niin välitä, mutta idän muutokset vavahduttavat. Minut muutettiin Tampereelle elokuussa 1968. Perheemme asettui alkuun vuokra-asujiksi Irjalan kaupunginosaan omakotitalon alakertaan. Seurakunnallinen urani alkoi noilla main, kun vuokraisäntämme kävelytti minua ja naapurustossa asunutta tyttöä Uudenkylän seurakuntatalon päiväkerhoon. Myös koulun tahkoaminen alkoi Irjalassa, väliaikaiseksi tarkoitetussa, mutta sittemmin vuosikaudet palvelleessa parakissa syksyllä 1970. Tuolloin oma talomme Tampereen Southern Comfortissa oli jo kyhällään ja alun perin meidän piti muuttaa kesken syksyn. Asia kuitenkin viivästyi. Mieleeni on jäänyt opettajan kyse