Paarlahden leveydeltä

I WANT TO BE A PAPERBACK WRITER   ”Luojansa varjo. Kuun pimeä puoli. J.V. Teräs.” KMV-lehden 90-vuotiskilpailun voittaja vuodelta 2015 ilmestyi kirjana   Juuri ilmestynyt kokoamani kertomusnippu Luojansa varjo panee kansiin seitsemän   hämäränhyytävää tarinaa. Pikku kirjan pääosa muodostuu pienoisromaanista Seuraava pysähdys kuolema, joka voitti vuonna 2015 KMV-lehden 90-vuotisjuhlavuoden kirjoituskilpailun ja julkaistiin lehdessä jatkokertomuksena. Sen seurana on kuusi aikaisemmin julkaisematonta lyhyttä kertomusta.   Kirjan tekijöiksi on merkitty Teemu Paarlahti ja J.V. Teräs. Jälkimmäinen jää kätköihin ”bussikatosten varjoihin ja metsänreunoihin”, kuten totean kirjan esipuheessa. Minulla on oikeat kasvot.  Oikeat kasvot Terästarinat ovat   marraskuun ja sysihämärän tarinoita. Niin kuin kokoelman esipuheessa todetaan: ”Luojansa varjo. Kuun pimeä puoli. J.V. Teräs.” ”Sanojen sekaan ja rivien väliin on kätketty kaikenlaista pohdintaa elä

KIRJOITTAMINEN  – MUKAVA HARRASTUS?   ”Jospa tuo studiojuontaja olikin oikeassa? Jospa kirjoittaminen ei olekaan mikään harrastus?”   Olin hiljattain kirjallisuusillassa, jossa esiintymässä ollut sanataiteilija kertoi, kuinka runojen kirjoittaminen on hänestä mukavaa. Kielellä leikkimistä. En kommentoinut. Ja se on luultavasti hänen kohdallaan juuri noin, miksipä hän muuten olisi niin sanonut. Olkoon ilo hänen kanssaan. ”Unohdettujen kirjojen hautausmaita on muuallakin kuin Carlos Ruiz Záfonin Barcelonassa. Ja niiden lisäksi on koskaan havaitsemattomien teosten siilot.” Huomaan miettiväni toistuvasti ja ehkä useammin kuin aikaisemmin, missä määrin kirjoittaminen on mukava harrastus. Onko kirjoittaminen minusta mukavaa? Vastaus piilee varmaankin Jarkko Laineen 1970-luvun alkupuolella kirjoittamissa sanoissa: Joskus tekis ja toisinaan sitten taas ei. Läheskään aina en tavoita kirjoittamisen mukavuutta. Helppoutta vielä harvemmin. Sanat taipuvat hit