Siirry pääsisältöön

MITÄ ON TOTUUS?


 

”Mistä sen sitten saa selville, miten asia oikeasti on? Näin kysyessäni kaipaan takaisin suomalaista lintukotoa, jota ei ole koskaan ollut olemassa. ”

 

Ystäväni, nuori teologian opiskelija, oli joskus 1980-luvun puolihämärissä lukenut erään tiedekunnan assistentin väitöskirjaa. Kai se oli jossakin kurssivaatimuksissa. Akateemisessa tutkimuksessa oli pohdiskeltu - ja jos aikalaisarvioita muistan oikein, varsin ansiokkaasti  -  käsittelyssä ollutta asiaa puolelta ja toiselta. Esilä olleeseen kysymykseen oli esitetty hyvinkin toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Ystäväni lausahti kirjan luettuaan vähän tuskastuneena, että mistä sen sitten saa selville, miten se oikeasti on.

Hyvä kysymys. Mitä on totuus?

Tieteessä tulee välttää lopullisten totuuksien esittämistä. Siitä huolimatta, että niitä aika ajoin tunnutaan esitettävän. Tieteellisen tutkimuksen perusajatus on mennä eteenpäin, löytää uutta ja kumota vanhaa. Ja hyväksyä se, että joku voi myöhemmin perustellusti kaataa omat tulokseni.


 Painotan sanaa perustellusti. Ei siis sen mukaan, miltä minusta tuntuu tai  miten minun mielestäni. Että tämä on minun totuuteni.

 

Olen viime päivinä ja pikku hiljaa viikkoina pohtinut keskimääräistä enemmän sitä, mitä on totuus. Sitähän myös Pontius Pilatus aikoinaan kysyi evankeliumin lehdille kirjatuissa sanoissa. Siis mitä, ei mikä.

 

”Ärsyttävän monimutkaista. Haisee ihan aikuisten maailmalle.”

 

 

Syynä moiseen on ollut se, että olen laiskahkosti seuraillut Helsingin piispan Teemu Laajasalon ympärillä vellonutta kuohua.  Eittämättä olen päätynyt sen liepeillä pilatusmaisiin pohdintoihin. Kun olen välillä kuunnellut  Helsingin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhosta, sitten professori Heikki Hiilamoa ja viimeisimmäksi järkivihreä Jukka Relanderia - siis lukenut heidän kirjoituksiaan tai seurannut uutisvirtaa. Tilkkeeksi olen tarkkaillut ihan tavallisten kollegojeni ajatustenvaihtoa Facebookissa. Totuuksia tuntuu olevan monta ja tuskin mikään niistä on lopullinen.

 

Mistä sen sitten saa selville, miten asia oikeasti on? Näin kysyessäni kaipaan takaisin suomalaista lintukotoa, jota ei ole koskaan ollut olemassa.  Joudun aina palaamaan siihen, että on kuunneltava erilaisia näkökantoja ja perusteluja. Sen jälkeen minun on muodostettava oma kantani, jos sen katson tarpeelliseksi. Ja sen jälkeen taas on oltava valmis muuttamaan omaa käsitystään, jos siihen on syytä. Ärsyttävän monimutkaista. Haisee ihan aikuisten maailmalle.

 

Tapaus Laajasaloon en muodosta julkisesti käsitystä. Ihan siitä syystä, että en tiedä asiasta riittävästi. Minua on siis turha haastaa ottamaan yksiselitteistä kantaa. Henkilökohtaisesti en pidä sivistyneenä huutaa hatarasti tuntemistani asioista torilla.



Siis mitä?





Mitä siis on totuus? Ainakin se on niin kuin musta kumilaatta, jota jääkiekko-ottelussa yritetään sohia vastustajan katiskaan. Vallankäytön väline.

 

Mutta totuutta on mietittävä, alituisesti. Tamperelainen kirjailija Juha Siro kiteyttää jotakin minua puhuttelevaa aforismiinsa, jonka hän julkaisi Facebook-päivityksessään 19.1.2018 ja jota siteeraan tässä hänen luvallaan:

 

”Ennen totta toinen puoli, tänään kolmas, neljäs ja viides.”

 

Tämäkin haisee aikuisten maailmalle. Ja käryää se myös sille nykyajan ilmiölle, että totuuksista pyritään tekemään henkilökohtaisia, kiistämättömömiä ja kustomoituja  minun totuuksiani. Sanoina totuus ja mielipide näyttävät kyllä ainakin tässä ja ylipäänsä suomen kielessä keskenään kovasti eri näköisiltä.

 

Osallistuin muuten kerran erääseen facebook-keskusteluun, jossa yksi keskustelija sekoitti minut iloisesti kaimaani Laajasaloon. Ilmankos en oikein ymmärtänyt hänen kommenttiaan siihen, mitä itse sanoin. Vastasin kuitenkin silloin vain Paarlahden, en laajan maailman muiden teemujen sanomisista. Kuten tästä näkökulmasta totuuden pohdintoihin, jonka kirjasin koirankorvaiseksi käyvään muistikirjaani   taannoisena pyhäaamuna Leonard Typön sanoittaman virren 105 ääressä:

 

”Aurinkomme ylösnousi”.

 

Seurakunta maalaa pääsiäisaamun kankaalle,

omii taivaankappaleen

ja Kristuksen.

 

Siunatkoon.

 

Kun kirjoitan että Kristus ei ole minun totuuteni, ollaan jo lähes aforismissa. Ja Pilatuksen kysymyksessä, mitä on totuus?

 

 

Kommentit

  1. Jospa minäkin siteeraan itseäni viisaampia kommentoimalla totuuskysymykseen seuraavasti:
    "Jeesus vastasi:'Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.' (Joh 14:6)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä