Siirry pääsisältöön

MITÄ ON TOTUUS?


 

”Mistä sen sitten saa selville, miten asia oikeasti on? Näin kysyessäni kaipaan takaisin suomalaista lintukotoa, jota ei ole koskaan ollut olemassa. ”

 

Ystäväni, nuori teologian opiskelija, oli joskus 1980-luvun puolihämärissä lukenut erään tiedekunnan assistentin väitöskirjaa. Kai se oli jossakin kurssivaatimuksissa. Akateemisessa tutkimuksessa oli pohdiskeltu - ja jos aikalaisarvioita muistan oikein, varsin ansiokkaasti  -  käsittelyssä ollutta asiaa puolelta ja toiselta. Esilä olleeseen kysymykseen oli esitetty hyvinkin toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Ystäväni lausahti kirjan luettuaan vähän tuskastuneena, että mistä sen sitten saa selville, miten se oikeasti on.

Hyvä kysymys. Mitä on totuus?

Tieteessä tulee välttää lopullisten totuuksien esittämistä. Siitä huolimatta, että niitä aika ajoin tunnutaan esitettävän. Tieteellisen tutkimuksen perusajatus on mennä eteenpäin, löytää uutta ja kumota vanhaa. Ja hyväksyä se, että joku voi myöhemmin perustellusti kaataa omat tulokseni.


 Painotan sanaa perustellusti. Ei siis sen mukaan, miltä minusta tuntuu tai  miten minun mielestäni. Että tämä on minun totuuteni.

 

Olen viime päivinä ja pikku hiljaa viikkoina pohtinut keskimääräistä enemmän sitä, mitä on totuus. Sitähän myös Pontius Pilatus aikoinaan kysyi evankeliumin lehdille kirjatuissa sanoissa. Siis mitä, ei mikä.

 

”Ärsyttävän monimutkaista. Haisee ihan aikuisten maailmalle.”

 

 

Syynä moiseen on ollut se, että olen laiskahkosti seuraillut Helsingin piispan Teemu Laajasalon ympärillä vellonutta kuohua.  Eittämättä olen päätynyt sen liepeillä pilatusmaisiin pohdintoihin. Kun olen välillä kuunnellut  Helsingin hiippakunnan hiippakuntavaltuuston puheenjohtaja Johanna Korhosta, sitten professori Heikki Hiilamoa ja viimeisimmäksi järkivihreä Jukka Relanderia - siis lukenut heidän kirjoituksiaan tai seurannut uutisvirtaa. Tilkkeeksi olen tarkkaillut ihan tavallisten kollegojeni ajatustenvaihtoa Facebookissa. Totuuksia tuntuu olevan monta ja tuskin mikään niistä on lopullinen.

 

Mistä sen sitten saa selville, miten asia oikeasti on? Näin kysyessäni kaipaan takaisin suomalaista lintukotoa, jota ei ole koskaan ollut olemassa.  Joudun aina palaamaan siihen, että on kuunneltava erilaisia näkökantoja ja perusteluja. Sen jälkeen minun on muodostettava oma kantani, jos sen katson tarpeelliseksi. Ja sen jälkeen taas on oltava valmis muuttamaan omaa käsitystään, jos siihen on syytä. Ärsyttävän monimutkaista. Haisee ihan aikuisten maailmalle.

 

Tapaus Laajasaloon en muodosta julkisesti käsitystä. Ihan siitä syystä, että en tiedä asiasta riittävästi. Minua on siis turha haastaa ottamaan yksiselitteistä kantaa. Henkilökohtaisesti en pidä sivistyneenä huutaa hatarasti tuntemistani asioista torilla.



Siis mitä?





Mitä siis on totuus? Ainakin se on niin kuin musta kumilaatta, jota jääkiekko-ottelussa yritetään sohia vastustajan katiskaan. Vallankäytön väline.

 

Mutta totuutta on mietittävä, alituisesti. Tamperelainen kirjailija Juha Siro kiteyttää jotakin minua puhuttelevaa aforismiinsa, jonka hän julkaisi Facebook-päivityksessään 19.1.2018 ja jota siteeraan tässä hänen luvallaan:

 

”Ennen totta toinen puoli, tänään kolmas, neljäs ja viides.”

 

Tämäkin haisee aikuisten maailmalle. Ja käryää se myös sille nykyajan ilmiölle, että totuuksista pyritään tekemään henkilökohtaisia, kiistämättömömiä ja kustomoituja  minun totuuksiani. Sanoina totuus ja mielipide näyttävät kyllä ainakin tässä ja ylipäänsä suomen kielessä keskenään kovasti eri näköisiltä.

 

Osallistuin muuten kerran erääseen facebook-keskusteluun, jossa yksi keskustelija sekoitti minut iloisesti kaimaani Laajasaloon. Ilmankos en oikein ymmärtänyt hänen kommenttiaan siihen, mitä itse sanoin. Vastasin kuitenkin silloin vain Paarlahden, en laajan maailman muiden teemujen sanomisista. Kuten tästä näkökulmasta totuuden pohdintoihin, jonka kirjasin koirankorvaiseksi käyvään muistikirjaani   taannoisena pyhäaamuna Leonard Typön sanoittaman virren 105 ääressä:

 

”Aurinkomme ylösnousi”.

 

Seurakunta maalaa pääsiäisaamun kankaalle,

omii taivaankappaleen

ja Kristuksen.

 

Siunatkoon.

 

Kun kirjoitan että Kristus ei ole minun totuuteni, ollaan jo lähes aforismissa. Ja Pilatuksen kysymyksessä, mitä on totuus?

 

 

Kommentit

  1. Jospa minäkin siteeraan itseäni viisaampia kommentoimalla totuuskysymykseen seuraavasti:
    "Jeesus vastasi:'Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.' (Joh 14:6)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp