Paarlahden leveydeltä

ODOTETTAVISSA PITKÄ KEVÄT ”Olen syksyihminen.  Mutta myös minun pimeyteni tarvitsee valonsa.” Mennyt syksy oli itselleni ja lähiyhteisölleni raskas. Jouduin könyämään sairasvuoteen pohjalta kohti normaaliarkea ja se matka jatkuu edelleen. Samaan pakettiin änkeytyi suunnittelematta talon lämpöremontti. Se tuli onneksi maaliinsa tammikuun alkupäivinä ja jo jouluna mökki lämpeni niin kuin pitää. Nyt odotettavissa on pitkä kevät. Olen edelleen harsittavana. Toive, suunnitelma ja tavoite on, että olisin kesällä taas normaalissa kunnossa. Mitä normaali sitten minun kohdallani tarkoittaakaan. Olen havaitsevinani päivissäni ajoittaista pitkäpiimäistymistä. Pidän sitä hyvänä merkkinä. Kaipuu ammattitöihin alkaa heräillä. Alkuvuoden kalenterini täyttyy kuitenkin yhä harvakseltaan. Muutama päivä sitten olin toimittamassa tutun miehen hautaan siunaamista Tampereen Kalevankankaalla. Seuraavaksi oli vuorossa esiintyminen Mäntän kirjastossa rikosnovellikokoelmani Radan varre

OTAN LÄÄKKEENI – TIETOISESTI ”Otat purkin pöydälle ja haet hanasta vettä – ja hetken päästä mietit, että ehkä otin, ehkä en.” Viime syyskuisen tällin jäljiltä ilonani on lääke, joka tulee nauttia kolme kertaa päivässä. Haasteellinen homma siis, sillä aamu- ja iltapillerinsä yleensä muistaa, mutta päiväsajan annoksen kietaisemiseen on pitänyt ihan erikseen paneutua. Sinänsä yksinkertainen juttu, mutta kuten jo muinaiset peipohjalaiset tiesivät, simplicity is tough. Uuden opettelulla ja sen muuttumisella rutiiniksi pääsee nimittäin  kiinni seuraavaan problematiikkaan: matka aikeesta sen toteutukseen on lyhyt ja samalla pitkä. Otat purkin pöydälle ja haet hanasta vettä – ja hetken päästä mietit, että ehkä otin, ehkä en. Tuhannen toiston tie vie siihen, että on koitettava toimia tietoisesti. T ämä tietoisesti- juttu on tietysti huumoria – ja sellaisena  hirvittävän totta niin kuin huumori ruukaa olla. Termi sai alkunsa siitä, kun elämänkumppanini totesi minu