Siirry pääsisältöön

OTAN LÄÄKKEENI – TIETOISESTI


”Otat purkin pöydälle ja haet hanasta vettä
– ja hetken päästä mietit, että ehkä otin, ehkä en.”


Viime syyskuisen tällin jäljiltä ilonani on lääke, joka tulee nauttia kolme kertaa päivässä. Haasteellinen homma siis, sillä aamu- ja iltapillerinsä yleensä muistaa, mutta päiväsajan annoksen kietaisemiseen on pitänyt ihan erikseen paneutua. Sinänsä yksinkertainen juttu, mutta kuten jo muinaiset peipohjalaiset tiesivät, simplicity is tough. Uuden opettelulla ja sen muuttumisella rutiiniksi pääsee nimittäin  kiinni seuraavaan problematiikkaan: matka aikeesta sen toteutukseen on lyhyt ja samalla pitkä. Otat purkin pöydälle ja haet hanasta vettä – ja hetken päästä mietit, että ehkä otin, ehkä en. Tuhannen toiston tie vie siihen, että on koitettava toimia tietoisesti.








Tämä tietoisesti-juttu on tietysti huumoria – ja sellaisena  hirvittävän totta niin kuin huumori ruukaa olla. Termi sai alkunsa siitä, kun elämänkumppanini totesi minun ties monennenko kerran kuluvalla viikolla miettivän, että heitinkö sen lääkkeen helttaani. ”Seuraavalla kerralla otat sen kyllä vähän tietoisemmin!” Tampereen likka huudahti.  Niinpä monesti sanonkin purkille käydessäni, että on aika ottaa tietoisesti lääke. Vitsi mikä vitsi, mutta toimii kuin kiskobussin klosetti. Sen lisäksi, että pillerin muistaa ottaa ja ottaneensa, termin viljeleminen tuottaa aika ajoin lisäarvoa itsessään hyödyllisen liikunnan muodossa. Se nimittäin johtaa välillä siihen, että joudun kumppanini takaa-ajamaksi, kun virnuiluni uhkaa tulla maksetuksi takaisin paidan alle ujutettuina pakkasilman viilentäminä käsinä tai herhiömäisenä kylkiluiden työstämisenä kutitustarkoituksin.


”Olisiko uuden tabletin aika?”



Välillä vetoapua muistamiseen tulee muualtakin. Pari päivää sitten sähköpostiini kilahti teleoperaattori Elisan viesti: ”Olisiko uuden tabletin aika?” Kaiken ne sielläkin tietävät…

Ajattelen lämmöllä niitä ihmisiä, jotka joutuvat vetämään päivän mittaan tähtitieteellisen määrän pillereitä. Dosetti tietysti auttaa asiassa, mutta silti. Minulle riittää askaretta jo tässä yhdessä päiväkahvin painikkeessa. Iso juttuhan on toki useimmiten syy, miksi on itseään lääkittävä, ei lääkkeitten ottaminen sinänsä.


”Paikka paikoin ei naurattanut yhtään, mutta lätkimällä pöytään mustan huumorin kortteja pidin päätäni pinnalla.”



Elämä on vakavasti otettava juttu. Vaivansa ja sairautensa joutuu useimmiten ottamaan vakavasti ja todesta.  Juuri siksi huumori on yksi elämän hyvä lahja. Sehän on pohjimmiltaan ihan muuta kuin vitsailua. Se on pyrkimystä käsitellä vaikeita ja jopa sietämättömiä asiantiloja niin, että niitten kanssa pärjää.

Hiljattain julkaisemassani runokokoelmassa Vain tuuli tyyntyy yöksi (BoD 2019) suodatan runon puhujan kautta viime syksyn kokemuksiani potilaana ja kuntoutujana. Paikka paikoin ei naurattanut yhtään, mutta lätkimällä pöytään mustan huumorin kortteja pidin päätäni pinnalla. Ohessa tekstinäyte kirjasta, jonka saat halutessasi esimerkiksi e-kirjana BoD:n omasta kaupasta tai Google Playsta.


Läpivalaistu mies

kuvattu
kirjattu

tunnusluvut ja puristusvoima
molemmista käsistä.

Puntariin minua ei ripusteta.
Ehkä niskastani ei löytynyt
koukulle sopivaa poimua.


Hämmästelen edelleen, että ne eivät tosiaan kertaakaan punninneet minua… ehkä epikriisiin kirjattiin vain väljästi, että mennyt läskiksi. Yhtä kaikki, kohta on taas aika ottaa lääke. Tietoisesti.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp