Siirry pääsisältöön

ODOTETTAVISSA PITKÄ KEVÄT



”Olen syksyihminen. 

Mutta myös minun pimeyteni tarvitsee valonsa.”



Mennyt syksy oli itselleni ja lähiyhteisölleni raskas. Jouduin könyämään sairasvuoteen pohjalta kohti normaaliarkea ja se matka jatkuu edelleen. Samaan pakettiin änkeytyi suunnittelematta talon lämpöremontti. Se tuli onneksi maaliinsa tammikuun alkupäivinä ja jo jouluna mökki lämpeni niin kuin pitää.

Nyt odotettavissa on pitkä kevät. Olen edelleen harsittavana. Toive, suunnitelma ja tavoite on, että olisin kesällä taas normaalissa kunnossa. Mitä normaali sitten minun kohdallani tarkoittaakaan.

Olen havaitsevinani päivissäni ajoittaista pitkäpiimäistymistä. Pidän sitä hyvänä merkkinä. Kaipuu ammattitöihin alkaa heräillä. Alkuvuoden kalenterini täyttyy kuitenkin yhä harvakseltaan. Muutama päivä sitten olin toimittamassa tutun miehen hautaan siunaamista Tampereen Kalevankankaalla. Seuraavaksi oli vuorossa esiintyminen Mäntän kirjastossa rikosnovellikokoelmani Radan varrella Waterloo (Kustantamo Helmivyö 2018) kanssa. Tätä kirjoittaessani eli tammikuun lopulla seuraava almanakkamerkintä on 5.2.2019 klo 20, jolloin olen veiraana Tamperen teatterin nurkalla kulttuuriravintola Kiven runokaraokeillassa. Luen tekstejä äskettäin julkaisemastani kokoelmasta Vain tuuli tyyntyy yöksi, Runoja pysähtymisen syksyltä (BoD 2019) – ja päästän siitä irti. Kokoelman päättävä runo hyppäsi syliini Tampereen yliopistollisen sairaalan parkkipaikalla joulukuun alussa, kun puhuin puhelimessa kirjailija Timo Malmin kanssa:



Syksyn mentyä
runoilijan on revittävä kirjoituksensa,

katsottava eteenpäin
ollakseen lankeamatta.

Seuraavat ne minua niinkin repaleista miestä.



Elettyä ei voi leikata itsestään, eikä pidä edes yrittää. Mutta eteenpäin kannattaa katsoa.






”Ja piha pitää tänään taas kolata.”


Tampereen runoiltaa varten olen kirjoittanut myös jotain uutta, josta osa on vielä valettavana. Mutta onhan tässä vielä päiviä. Sillä oletuksella, millä elämää on elettävä. Ainakin seuraavan runon kanssa aion Tampereella olla äänessä:



Taivaanrannassa puoli neljän loimotus,
talvisota valon tilasta.

Takana on syksy
jolloin lämpö alkoi nousta maasta
ja aurinko säteili
Vattenfallin laskuttamaa virtaa

ja talvinen katu
yllään tuoksu, kun joku on raapaissut valkean uuniin.

Kuljen runoilijan talon sivuitse.
Mietin lahjakkuutta
tällä hitaalla pätkällä kaupunkia,
rikkautta heissä,
 jotka kulkevat päivän mittaan SPR:n toimistolle
soristen neljäsosa-askelin.
Muutaman talon takaa kiirii kellarista blues.

Lunta on taas luotavaksi 
ja autojen umpijäiset lasit antavat juurta 
huonoille heitoille ilmastonmuutoksesta.

Päätän, että päästyäni kotiin
keitän kahvit ja kirjoitan novellin
”Torpedo kolaa pihan”.
Tähän kykenee vain ihminen.
Krokotiilit eivät pysty tuhoamaan maapalloa, suloiset.

Lumisade syö työni tulokset
ja röyhtäisee ennenkuulumattoman hiljaisuuden.







Olen syksyihminen. Mutta myös minun pimeyteni tarvitsee valonsa. Tulkoon pitkä kevät. Ja piha pitää tänään taas kolata.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matka...
Lähetä kommentti
Lue lisää
JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää