EIVÄT NE KUULU VIIVALLE

Kävin kesällä 2018 läpi lapsuuskotini huoneeseeni jäljiltäni jääneitä tavaroita. Niiden joukosta löysin kansion, joka piti sisällään listan lukemistani kirjoista vuoden 1974 syksystä joulukuun 1977 loppuun. 

Sen jatkona oli kokoamani lista otsikolla 

”Parhaat lukemani kirjat -1.7.1977”.

Nostalgista ja kiinnostavaa. Lista oli tällainen:

1.                       Zane Grey: Yksinäisen tähden harhailija

2.                       Alistair MacLean: Kalmankoura

3.                       Armas J. Pulla: Keisarin pääsiäismuna

4.                      Alis tair MacLean: Saattue Murmanskiin

5.                      Armas J. Pulla: ”Jees james Pound!” sanoi herra Ryhmy

6.                       Juho Virkonnas: Levoton leiri

7.                       Esa Anttala: Hopeaa rajan takaa

8.                       Agapetus: Totinen torvensoittaja

9.                        Lennart Vapaavuori: Salmikämpän pojat

10.                   Arvo Aallas: Hovikalleudet harhateillä

11.                   Niilo Lauttamus: Raatteen tien paholaiset

12.                   Bruce Campbell: Kivisen elefantin arvoitus

13.                   R.L. Stevenson: Aarresaari

14.                   E.R. Burroughs: Marsin miekat

15.                   Conan Doyle: Baskervillen koira

16.                   Aaro Honka: suurleirin seikkailijat

17.                   Alistair MacLean: Miljonäärien laiva

18.                   Anthony Buckeridge: Jennings salapoliisina

19.                   Aarno Planting: Lohet nousevat vastavirtaan

20.                   Aaro Honka: Sisukkaat ”Sarvikuanot”

21.                   Eric ambler: Topkapi

22.                   Alistair MacLean: Navaronen tykit

23.          Anthony Buckeridge: Jennings, kukapa muu

24.          Aaro Honka: Rantasen Kusti

25.          Yrjö Vasama: Meiläm Pojjaat

  

Olen listan laatiessani ollut 13-vuotias. Sitä silmäilemällä havaitsee, että olen elänyt tuolloin aikaa, jolloin nuorten- ja ennen kaikkea poikakirjat olivat vielä osa 

”Pikku hiljaa täysiverikseksi uroksenrytkäleeksi matkalla olleen pojan käteen tarttuivat ilmi selvästi reippaat ja miehekkäät lukemiset.”

lukemisiani, mutta aikuisten jännityskirjallisuus puski jo täyttä höyryä nurkan takaa mukaan kuvaan. Pikku hiljaa täysiverikseksi uroksenrytkäleeksi matkalla olleen pojan käteen tarttuivat ilmi selvästi reippaat ja miehekkäät lukemiset. Alistair MacLean on mukana neljällä teoksella – ja tässäkin pilkistää jokin valtavirtaisuuden vastaisuuteni kulma: olen nostanut tämän kirjailijan tuotannosta ensimmäiseksi romaanin Kalmankoura, en usein hänen merkittävimmäksi noteerattua Saattue Murmanskiin – sotakuvausta. Tänään joudun kyllä hakemalla hakemaan muistikuvia Kalmankourasta. Näin on monen muunkin listan teoksen kohdalla. Osasta taas muistan yllättävänkin paljon.  Muistan myös ahmineeni Esa Anttalan Hopeaa rajan takaa yhdessä arki-illassa ja kutakuinkin tukka pystyssä. Jännittävä kertomus oli edelleen, kun katselin sen syksyllä Mikko Niskasen vuonna 1963 ohjaaman filmatisoinnin. Elokuvassa muuten Pertti Spede Pasanen vetäisee aika tiukan suorituksen yhtenä hopeanhakureissun osallistujana. Pariin listan kirjoista olen palannut: Lennart Vapaavuoren Salmikämpän pojat ja Yrjö Vasaman Meiläm pojjaat olen lukenut  myöhemmin uudelleen. Mieleeni on jäänyt myös antoisa keskustelu Jennings-kirjoista erään silloisen luottamusmieskollegani kanssa muutaman vuoden takaisella kouliutusristeilyllä. Ajatustenvaihto ei kuulunut varsinaiseen koulutusohjelmaamme…

”Samoin lista kertoo siitä, että 13-vuotiaan maailma oli vielä järjestettävissä eri tavalla kuin esimerkiksi 55-vuotiaan. Kirjatkin oli mahdollista laittaa paremmuusjärjestykseen.”

Muitakin havaintoja voi tehdä. Olen suhtautunut kirjoihin ja niiden järjestykseen asettamiseen sellaisella vakavuudella, että lista on kirjoitettu huolellisesti koneella. Samoin lista kertoo siitä, että 13-vuotiaan maailma oli vielä järjestettävissä eri tavalla kuin esimerkiksi 55-vuotiaan. Kirjatkin oli mahdollista laittaa paremmuusjärjestykseen.

”On elämänkohtia, mielialoja ja jaksamisen tiloja, joihin sopii yksi, mutta ei toinen. Seuraavana päivänä voi olla jo ihan eri tavalla.”

Ajan kuluessa huomasin, että maailma ei ollut hahmotettavissa näin. Varsinkaan taiteesta, yhtä vähän kuva- tai sadetaiteesta kuin musiikistakaan ei ole oikein mielekästä laatia top rankingeja. Siitä huolimatta, että vuosittain jaetaan erilaisia finlandioita ja runeberg-palkintoja. Niiden mielekkyys syntyy ehkä siitä, että niiden kautta nostetaan esiin ammattitaidolla tehtyä työtä. Ja sitä pidän totta kai hyvänä.

Minulla on lempikirjoja ja – kirjailijoita. Spotify väittää tietävänsä lempimusiikkini. Mutta siinä on kyse muusta kuin siitä, mikä tai kuka on paras. On elämänkohtia, mielialoja ja jaksamisen tiloja, joihin sopii yksi, mutta ei toinen. Seuraavana päivänä voi olla jo ihan eri tavalla.

Kirjat ja muut luovan työn kautta syntyneet asiat eivät omissa ajatuksissani kuulu viivalle. Sen sijaan yritän suhtautua niihin kunnioituksella jo siksi, että tiedän omasta kokemuksesta, millaisen vaivan takana luovan työn lopputulokset yleensä ovat. Ja oikeastaanhan ne ovat lahjoja, jotka tekijä on minulle antanut. Usein jaksan niitten avulla elämääni vähän paremmin kuin ilman. Menipä tämä pateettiseksi!