Paarlahden leveydeltä

INTROVERTTI PUTKESSA ”Asiallista, selkeää ja ystävällistä." Kävin yliopistosairaalassa viettämässä Kraftwerk-päivää. Toisin sanoen lojumassa magneettikuvausputkessa, kun hernettäni dokumentoitiin. Jalkapallokauden lähestyessä on turvallista, että taskussa on kausikortti pääkatsomoon. Jollakin merkillisellä tavalla koen magneettikuvauksessa olemisen mukavana. Välillä mietin, tällaistako on sodan etulinjassa – ja sitten taas mieleen tulee saksalainen 70-luvun elektronimusiikki. Itseni kaltainen introvertti ei kaipaa tarjolla olevia radiokanavia korviinsa kuvauksen ajaksi. Omien ajatusten kanssa jytää ihan tarpeeksi. ”En voi virittää tutkimuskäyntini vaiheille minkäänlaista kansanradiota. Julkinen terveydenhoito ei toiminut tehottomasti, eivätkä ajat olleet myöhässä.” Kuvausta varten minusta piti poistaa kaikenlaiset metalliset lisäkkeet. Minun kahdallani se tarkoitti glukoosisensoria, kelloa ja ”käsirautaa” eli kantamani sairauden h

PASILAN MIES PALAA ”Joskus voi antaa mennä ja todeta, että kyllä tämä vielä tarvittaessa lähtee kuin töppä kuulosta.” Aurinko kiusaa. On maaliskuu ja kävelen ankeaa ränniä Pasilan asemalta radan itäpuoliseen derkkumaisemaan. Olen lähtenyt Akava-taloon lounaalle. Siinä on toinen puoli totta – matkani yksi tarkoitus on tavata muutamia tuttaviani, mutta virallinen syy toki on ammattiliittoni hallituksen kokous. Olen vielä tämän vuoden sen työskentelyssä mukana. Sitten kauteni tulevat täyteen ja viitisentoista vuotta kestänyt olemiseni ammattiyhdistysjyränä on maalissa. Saa ollakin. Kaikkinaisen hallinnoinnin lisäksi siihen on kuulunut aika monta auringonkiertoa luottamusmiestehtäviä. Niissä minusta on luultavasti ollut liittomme jäsenille enemmän hyötyä kuin valtuusto- ja hallitushääräämisessäni. Jotain ajasta jää käteen – Akavan viime keväänä myöntämä hopeinen ansiomerkki, joka on kuulemma myönnetty minulle "tunnustuksena ja kiitoksena akavalaisille, Akava-yhteisölle j