Paarlahden leveydeltä

PAARLAHDEN LEVEYDELTÄ, SIUNATTU Mietin sunnuntaiaamuna panevani tämän blogini tauolle. Takana on reilut viisi vuotta pari tekstiä kuukaudessa. Alkuun taisin kirjoittaa vähän useamminkin.   Että sen puolesta. Mutta sitten ajattelin, että kaveria ei jätetä. Kun sain syyskuun 2018 puolivälissä aivoverenvuodon – niin kuin siinä nyt olisi ollut jotakin saamista – sen kuun tekstit olivat kirjoittamatta. Totesin tuolloin, että saavat ollakin. Elämässä on tärkeämpiäkin asioita. Ehkä oli ja on edelleen, mutta asetelma osoittautuu ehkä monisyisemmäksi kuin äkkiä kuvittelisi. ”Panin itseni sinnillä töihin” Olin syyskuun lopussa ensimmäisellä kotilomallani Tuonenlehvän kuntoutuskeskuksesta. Panin itseni sinnillä töihin ja kirjoitin syyskuun tekstit 29. ja 30.9. Uskoakseni jälki oli  kelvollista.  Oikoluetutin ne  varmuuden vuoksi  tyttärelläni ennen julkaisemista, sen verran epävarmuutta  puserossani  asui  tuossa vaiheessa. Samaisessa viikonvaihteessa aloitin myös tietoise

SE ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN ”Eikös tuo ole vähän menneen talven lumia?” Hiljaisen viikon maanantain ahtisaarnan jälkeen poljen postiin ja noudan ammattiliittoni lähettämän paketin. Se on täällä tänään – Pappismatrikkeli 2018! Kun kirjan ilmestymisajankohta on keväällä 2019, miettiväinen lukija voi päätellä, että tämän synnytys ei ole ollut aivan kivuton. ”Eikös tuo ole vähän menneen talven lumia?” vaimoni kysyy nähdessään kirjan ruokahuoneemme pöydällä. Kyllähän hän on tietyllä tavalla oikeassa. Saattaa olla, että nyt julkaistu matrikkeli on lajinsa viimeisiä. Jo siksi, että se joukko kasvaa, joka ei halua  antaa tietojaan  tällaisiin yhteyksiin . He kertovat elämästään muualla. Kun matrikkeliasiaa aikoinaan käsiteltiin liittomme hallintoelimissä todettiin, että pappina ei voi olla salaa – sen tiedon esille panemista ei oikein voi kieltää. Paljon muuta voi ja hyvä, että voi. ”Kaikki yrit ämme tietysti vaikuttaa fiksuilta.” En löydä itsestäni mitään suurta