Paarlahden leveydeltä

OTAN SYKYN TAKAISIN ”Syksy on aina ollut minun vuodenaikani ja minä syksyn ihminen. Nyt elän syksyä 2019.” On syksy. Kirjoitin blogissani 15.9.2019 siitä, miten viime vuonna iskeneeseen sairastumiseeni liittyvät vuosipäivät lisäsivät tänä vuonna oman vaikeuskertoimensa käsissä olevaan aikojen taittumiseen. ”Älä unohda runoja!” Vuosipäivät ovat menneet. On tullut aika ottaa syksy takaisin. Viime viikolla oli ensimmäinen aamu, kun autoa piti raapia ennen asemalle lähtemistä. Illat ovat jo pimeitä ja pimeään voi kätkeytyä. Olen ottanut esille lämpimän ajan syrjässä olleen nahkarotsini, jonka hihan ympärillä on valmiiksi pyöräytettynä heijastin. Katulamppujen pehmis rauhoittaa.   Toissapäivänä lämmitin ensimmäisen kerran vuolukiviuunin. Eilen keittelin aamukahviveteni puuhellalla.   Miehen kuu on marraskuu ja sitä kohti kuljetaan. Syksy on aina ollut minun vuodenaikani ja minä syksyn ihminen. Nyt elän syksyä 2019. ”Älä unohda runoja!” Tapasin tällä viikoll

GIMME SHELTER! Vielä kerran ja monta kertaa Syyskuu ei asetu sisälläni lounatuuli puhalla pilviä sen helmaksi. Katselen vielä kerran jo nähdyt rannat  lainavalossa. Tämän syyskuun päivät eivät ole olleet minulle aivan helppoja. Olen elänyt sitä, mistä olen vuosien mittaan puhunut sairaalapastorin työssäni lukemattomien ihmisten kanssa: vavahduttavien asioiden vuosipäivät eivät ole välttämättä mukavia. Tänään 15.9.2019 mieleni hakeutuu ilman erityistä ohjausta siihen, että on kulunut tasan vuosi siitä, kun päädyin aivoverenvuodon seurauksena Tampereen yliopistosairaalan ensiapuun ja sieltä alkaneelle pitkälle piknikille. Vaikka elämäni on nykyisellään ihan formussa sekä fyysisen että psyykkisen vointini osalta ja paluu töihin on jo kolmatta kuukautta selän takana, en tässä kohdin voi päälleni mitään. ”15.9.2018 minulle tapahtui monta hyvää asiaa. En joutunut sairaalaan, vaan pääsin tarvitsemaani hoitoon. ” Mutta tunnetut perkeleet ovat helpompia k