Siirry pääsisältöön

OTAN SYKYN TAKAISIN


”Syksy on aina ollut minun vuodenaikani ja minä syksyn ihminen. Nyt elän syksyä 2019.”


On syksy. Kirjoitin blogissani 15.9.2019 siitä, miten viime vuonna iskeneeseen sairastumiseeni liittyvät vuosipäivät lisäsivät tänä vuonna oman vaikeuskertoimensa käsissä olevaan aikojen taittumiseen.


”Älä unohda runoja!”



Vuosipäivät ovat menneet. On tullut aika ottaa syksy takaisin. Viime viikolla oli ensimmäinen aamu, kun autoa piti raapia ennen asemalle lähtemistä. Illat ovat jo pimeitä ja pimeään voi kätkeytyä. Olen ottanut esille lämpimän ajan syrjässä olleen nahkarotsini, jonka hihan ympärillä on valmiiksi pyöräytettynä heijastin. Katulamppujen pehmis rauhoittaa.  Toissapäivänä lämmitin ensimmäisen kerran vuolukiviuunin. Eilen keittelin aamukahviveteni puuhellalla.  Miehen kuu on marraskuu ja sitä kohti kuljetaan. Syksy on aina ollut minun vuodenaikani ja minä syksyn ihminen. Nyt elän syksyä 2019.




”Älä unohda runoja!” Tapasin tällä viikolla vuosikymmenten uran ammattikirjailijana tehneen tuttavani eräällä asuinkaupunkini R-kioskeista. Puhuimme enimmäkseen muusta, mutta nämä olivat hänen sanansa erotessamme. ”Älä unohda runoja!” En. Senkin uhalla, että lyriikka liidättää minut tässä kohdin vuodentakaiseen aikaan.


”Päivä avautuu
horisonttiin jatkuva lohduttomuus.
Syntymä ja kuolema,
nämä hetket
seurana sanat, joiden sekaan pakenen.

Jätän tähän ajatuksen ja lähden
katteleen Seinäjoen junaa.”


Tämä on ensimmäinen runo, jonka kirjoitin minuun iskeneen aivoverenvuodon jälkeen (en todellakaan ”saanut” aivoverenvuotoa, vaan se jymäytti kuin detroitindiesel). Piirustelin sanat paperille yhden lokakuun alkupäivän aamuna katsellessani Tuonenlehvän kuntoutuskeskuksen panssarilasitetun ikkunan takana lötköttävään harmauteen kääriytynyttä maisemaa. Sittemmin teksti päätyi joulukuussa 2018 julkaistuun Matti Kivilahden,  Marjatta Norojärven, Tomi Voroninin ja minun yhteiskokoelmaan Seudut, maat. Lopullinen versio näyttää löytäneen paikkansa kiintolevylläni 16.10.2018.


”Naurun ja itkun välillä on joskus vain aavistus ja Seinäjoen junasta merkitykseksi monelle.”



 En lähde opettamaan lukijalle, miten runo pitää tulkita. Kirjoittajana minulla ei ole mitään asiaa puuttua siihen, miten joku tekstin ymmärtää.  Naurun ja itkun välillä on joskus vain aavistus ja Seinäjoen junasta merkitykseksi monelle. Pendolino Parkanon radalla tai päivän viimeinen kiskobussi Vilppulaan. Tai jotain ihan muuta.  Johonkin kyytiin on kuitenkin noustava.




On syksy ja syksy on ystäväni. Se oli myös  vuosi sitten minulle monin tavoin hyvä. Raskas ja pukeutui ehkä juuri siksi paikka paikoin kirkkaisiin väreihin. Pari viikkoa sitten mieleen änkeytyi kalenteriahdistus, mutta nyt otan syksyn takaisin. Tuttu levollisuus asettuu ajatuksiini. Askeleeni on mieleni lailla kevyt, kun lähden katteleen Seinäjoen junaa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

JÄMINKIPOHJA BOOGIE   – JUICE LESKISEN KARU ENNUSTUS Nilsiäläinen Antti Heikkinen sai hiljattain julki liki viisisataasivuisen Juice Leskisen (1950-2006)   elämäkerran Risainen elämä   (Siltala 2014). Sivuja kirjassa soisi olevan enemmänkin – en ymmärrä miksi teos, jonka suurin lukijajoukko on luultavasti kypsynyt vähintään keski-ikään, pitää laatia näkötestiksi. Rahahan siinä tietysti puhuu. Nyt osa lukunautinnosta haihtuu onnettoman pienen tekstin tihrustamiseen. Kirjan sisältöä pidän ansiokkaana. Tekijä luo kohteestaan silottelemattoman ja juuri siksi mahdolliselta vaikuttavan   kuvan. "Lapsuuteni ääniraitaan kuuluu sahan lajittelijan kolina ja testikuvaan laitoksen järvenlahden yli kajastavat valot." En ole koskaan ollut intomielinen juiceuskovainen, mutta toki digannut hänen musiikkiaan kaikella kohtuudella. Levykokoelmassani on cd:nä vuoden 1974 Per Vers, runoilija -albumi, jonka ostamiseen vaikutti varmasti se, että bändissä on m...
Lähetä kommentti
Lue lisää
 ORKIDEA JA SYKSYN VALO ”Olen leipäpappi, tiedäthän.” Paarlahden leveydellä on ollut hiljaista elokuun lopulta. Hiljaiselo tulee luultavasti jatkumaan syksyn, saa nähdä miten on talven osalta. Syy ei ole kirjoittajan oleminen ylenmäärin huonossa hapessa, ehkä jonkin verran hänen laiskuutensa, mutta ennen kaikkea kirjoitusprojekti, jonka on tarkoitus olla valmis alkuvuodesta. Sen verran huonohappisuutta asiassa on mukana, että en viitsi nykyään repiä itsestäni väkisin kaikkea tehoa irti, jos ei ole pakko. Aivovuodostani on nyt runsaat kuusi vuotta ja vointini on hyvä, mutta rakastan päässäni olevaa hernettä niin, että pyrin kuuntelemaan sen kuulumisia kunnioituksella. Että jaksaisin hyvin nimen omaan niissä asioissa, joista minulle maksetaan palkka ihan euroina. Olen leipäpappi, tiedäthän.   ”Virolainen kirjailija Jaan Kross kuulemma rentoutui kirjoittamalla jotakin muuta kuin mikä oli työn alla. Ehkä löydän itsestäni joskus samaa.”   Talven osalta epävarmuu...
Lähetä kommentti
Lue lisää
LIEKINVAALIJA 85   ”Herra, siunaa tulet jotka syttyvät, siunaa sydämet jotka aina muistavat: ihminen katoaa mutta valo jää.”   -Jouni Paarlahti (1936-2020)   ”Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi.”   Tyttäreni oli vähän yli kahdenkymmenen, kun härnäsin häntä jossain käymässämme keskustelussa sanomalla, että sun täytyy varmaan olla eri mieltä tästä, kun minä ajattelen näin.   Nuori nainen vastasi äänessään ripaus sarkasmia, että mä olen jo siinä iässä, että pystyn myöntämään, että isä on joskus oikeassa. Näinhän se elämä monta kertaa menee. Jouni Paarlahti 1936-2020 (kuva Sanna-Leena Paarlahti)  Oma isäni Jouni Paarlahti olisi täyttänyt 8.3.2021 85 vuotta. Hän ei täytä, sillä maallinen matka jäi tuosta kilometripylväästä reilut neljä kuukautta vajaaksi. Jossain kohdin minäkin kasvoin ikään, jossa ymmärsin, että isälläni ol...
Lähetä kommentti
Lue lisää