KAIKELLA ON KOKONSA

Toissa perjantaina Istuimme kaverini kanssa autossani Keuruulla. Olimme juuri nähneet jääkiekko-ottelun, jossa kannattamamme joukkue oli pelannut huonosti ja hävinnyt sen mukaisin luvuin. Älypuhelin oli kiidättänyt samaan hötäkkään tiedon, että Kymenlaaksossa ajassa 90+4 syntynyt maali oli sinetöinyt kannattamamme jalkapallojoukkueen putoamisen yhtä sarjaporrasta alemmas. V-käyrä oli laessaan.

”Hetken noiduskeltuamme lähdimme hyvillä mielin ajelemaan kotiin päin.”

Päätimme yrittää keksiä kaikki mahdolliset kirosanat. Päädyimme pohtimaan, kävisikö pieru hätätapauksessa voimasanasta. Siinäpä sitä olikin filosofisen pohdinnan aihe.

Hetken noiduskeltuamme lähdimme hyvillä mielin ajelemaan kotiin päin. Kumpikin meistä suhtautuu tiettyihin joukkuelajeihin joskus suorastaan raastavalla intohimolla. Kumpikin meistä oli kuitenkin tuossa iltahetkessä kirkkaan tietoinen siitä, että ne ovat vain urheilua. Kaikella on kokonsa. Meillä molemmilla on ollut elämässä jutut, jotka auttavat näissä kohdin asettelemaan harminaiheet tolkullisiin mittasuhteisiin. Tulee uusia pelejä, tulee uusi kausi, jolloin ehkä suunta on taas ylöspäin. Lähdettiin siis saunanlämmitykseen.

”Mikään elämän todellinen ongelma 

ei voi olla autoni konepellin alla.”

Viime perjantaina maksoin itseni kivuliaaksi tamperelaisessa autohuollossa. Lompakossa kävi imu, mutta yksityisautoilu ei koskaan tuota rahaa. Nyt näin, mutta autojen kanssa on kuitenkin helppoa. Niitä voi purkaa ja katsoa rauhassa, missä on vika tai mistä vuotaa. Sitten otetaan osa hyllystä ja lyödään rahaa lapaan – useimmiten se on sillä selvä. Ihmisen kanssa on monta kertaa vaikeampaa. Kun ei ole osaa tai sitä ei voida vaihtaa. Taitavinkaan kirurgi ei voi leikata joka paikasta. Tulee tilanteita, joissa nykyään yleinen puhe valinnanvapaudesta käy jonninjoutavaksi jorinaksi. Minulla ei ollut autoni huollon kanssa mitään isompaa murhetta – saatoin valita, ostanko tarvikeakun vai alkuperäistuotteen. Isommissa kysymyksissä vapaus valita loppuu monesti ilman neuvottelemista. Mikään elämän todellinen ongelma ei voi olla autoni konepellin alla. Lähdin siis hyvillä mielin ajelemaan kotiin päin. Että pääsisin saunanlämmitykseen.

”Näillä minä pärjään.”

Tulevana maanantaina aloitan työyksikössäni päivystysviikon neljäntoista kuukauden tauon jälkeen. Myönnän, että jännittää. Olen jaksanut normaalit työt hyvin palattuani aivoverenvuodon vaatineen toipilasajan jälkeen töihin. Nyt pitää kuitenkin vetäistä ensimmäisen kerran tavallista arkiviikkoa pitempi törni, jonka tehtävistä ei voi tietää etukäteen senkään vertaa kuin "normaalien" päivien askareista. Miten jaksan, jos hommat käyvät kasaantumaan? En tiedä, mutta lähden katsomaan. Ja lopulta tässäkin on kysymys mittakaavasta: edessä on kuitenkin vain päivystysviikkoa, ja niitä on ollut ennenkin. Minulla on työkalupakki, jossa on se, minkä vuosien ja jo vuosikymmenien työskentely voittopuolisesti elämän varjoisilla kolkilla on sinne ladannut. Ammattitaitoni on edelleen tallella ja Teemu edelleen Teemu. Näillä minä pärjään. Lähden pyhänä ajelemaan hyvillä mielin työmaatani kohti.

14.10.2018 kello 11.14

Ja tulevana maanantaina Vanha 55 täyttää  yhden vuoden lisää. Vuosi sitten oli aurinkoista ja kellertävää. Silloin oli syntymäpäivä, jolloin tuntui erityisen mukavalta olla hengissä ja tolkuissaan. Vähintään yhtä hyvää päivää odotan ja toivon tämän vuotisestakin virstanpylväästä.