Siirry pääsisältöön

KORJAUSHOITOA


”Aurinko laskee Jäminginselkään.”


Tammikuinen lauantai. Kävelen Vatialan siunauskappelille Tampereen orvaskedellä. Karusti viehättävä rakennus piirtyy selkeärajaisena pikkupakkaseen.



 Vatialan siunauskappeli (Viljo Rewell, 1962)

Mieleni rekisteröi tämän päivän merkittäväksi. Olen menossa siunaamaan setäni lepoon. Se on kunniatehtävä. Ajatuksiin hiipii myös ikävä toisella tavalla kuin satoina muina kertoina, kun olen kävellyt pappina arkun päähän hiekansirotteluaikein.

”Hetken päässäni on syyskuun 2018 ahdistus ja huoli siitä, miten selviän edessä olevasta tilaisuudesta. Sitten ne eivät ole.”

Mutta mieleni rekisteröi tästä päivästä myös muuta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käyn Vatialan siunauskappelissa sitten syyskuun 2018. Tuolloin Satumaapoika lähti täältä potkimaan isoja ovia Teiskontien varteen ja siitä kuukausien piknikille aivokuntoutujan mansikkavainioille. Odotan mielenkiinnolla, mitä kehoni muistaa tuosta päivästä, kun astun sisälle.

Ja kyllähän kehoni muistaa. Hetken päässäni on syyskuun 2018 ahdistus ja huoli siitä, miten selviän edessä olevasta tilaisuudesta. Sitten ne eivät ole. Olen tammikuussa 2020, eikä minulla ole epäilystä, miten selviän. Olen sukuni surujuhlassa, mutta juuri nyt ammattimies, joka tietää mitä potikoita tiskissä pitää käännellä. Tämä päivä on  korjauhoitoa.

”Lähdemme porukalla viettämään hyvät hautajaiset kiireettömän kaavan mukaan.”

Setä siunataan. Kukkalaitteet viedään hänen tulevalle hautapaikalleen. Lähdemme porukalla viettämään hyvät hautajaiset kiireettömän kaavan mukaan. Setää muistellaan valoisasti ja ihmisen tunnistaa puheista. Falski kehuskelu on poissa. Itse kertoilen muutamista minun ja setäni toimista vuosien varrelta, jotka ovat kuin suoraan Tapani Baggen tarinakokoelmasta  Miehet asialla (Aviador 2018).

Setäni vietti paljon aikaa Ruoveden Jäminkipohjassa sukumme mäellä, talossa, jonka muistan lapsuuteni mummulana. Parinsadan metrin päässä siitä on lapsuusperheeni  kesämökki. Vaikka vuodet ovat vieroittaneet minut noista tanhuvista, moni  muisto kytkee minua edelleen niihin. Myös sedän muistotilaisuudessa puhutaan monessa kohdin Kuoppamäestä saunarantoineen. Kun taas jossain kohdin poikkean Jäminkipohjassa,  siinäkin  on kysymys korjaushoidosta. Ikävänkorjaushoidosta.




 Aurinko laskee Jäminginselkään.
Rauha peittelee rannan.
Tuuli kahisuttaa koivua vielä lähdettyäni.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SAIRAALAPASTORI PALAA PAIKALLE ”Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen.”   Heinäkuu, parikymmentä astetta mittarissa. Pouta, puolipilvistä ja leppoisaa. Kahvihuoneessa joku puhuu lomalle jäämisestä, suurin osa omasta aamuväestäni on jo laitumilla. Minä tulin viime viikolla takaisin. Minut ympäröi taas ison osan arkipäiviä Hatanpää sairaaloineen. Samalla alkoi syksy, auton tuulilasissa on aamuisin kosteutta. Paluu No ei sentään: kesä on hyvänlaisesti kesken, ja vapaaviikot vain pieni osa valoisaa vuodenaikaa. Heinäkuussa sairaala vaikuttaa äkkiä katsottuna rauhoittuvan lomakauteen ja tietynlaiseen hiljaiskäyntiin, mutta kuitenkaan ei. Minulta kysytään usein loppuvuoden satunnaiskeskusteluissa, onko minulla jouluaikana kovasti kiireitä. Tapaan vastata, että sairaalapapin työssä joulu ei ole kummempi sesonki, sillä ihmisten sairaudet eivät juurikaan tutki almanakkaa ilmaantuessaan. Tosiasiassa ajat, jolloin voi laulaa Sylvian joululaulun tai Suvivirren sitä t
Lähetä kommentti
Lue lisää
  VIIMEISELLÄ MATKALLA ”Tulen kotiin. Jätämme berliininmunkit sunnuntain päiväkahville. Popedakin kai lopettelee jossain vaiheessa Tampereella.” ”Kirjoita siitä sellainen liuskan juttu, kun nehän ovat vähän niin kuin sun alaasi, viimeiset matkat.” Tapaamme kirjailija Timo Malmin kanssa syyskuun toisena 2023 Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereen Werstaassa. Kerron tulleeni iltapäiväjunalla Vilppulasta ja palaavani sinne klo 19 lähtevällä bussivuorolla, joka on lajinsa viimeinen: yhteys lopetetaan tämän viikon jälkeen ja jatkossa linjaa ajetaan vain tiistaisin. On edessä siis viimeinen matka. Ja kun Pirkkalaiskirjailijoiden kunniajäsen kehottaa, saman yhdistyksen hännänhuippuihin kuuluva kirjallinen puuhastelija tekee ehdotuksen mukaan. Viimeiselle matkalle Valun ennen iltaseitsemää Tamperen linja-autoasemalle. Mäntästä puoli kuuden pintaan lähtenyt pikkubussi kurvaa hyvissä ajoin aseman kulmille. Kuulun vähemmistöön: suurin osa nurkilla vellovasta ihmismassasta on menossa Ratin
Lähetä kommentti
Lue lisää
  AAMU LAKEUDELLA ”Runoilija on jättänyt rakennuksen.”     Sen jälkeen, kun säkillinen kiviä oli päätynyt konkelolle jääneeseen kuuseen ja kaatopaikkakuormaan nostamamme pesukoneen painon selittänyt   sinne pari vuotta aikaisemmin unohtunut lakanapyykki, oli paikallaan esittää kysymys miksi meidän hommat menevät aina tällaisiksi   istua hopeapajun alle katetulle päiväkahville, jättää vastaus myöhäiskesän auringon ja meitä tervehtimässä käyvän vireen kerrottavaksi. Antaa olla tasan.   Kirjoitin blogissani 4.10.2020: ” Isäni täyttää elämän tiedossa olevien piirteiden, kuten sen rajallisuuden niin salliessa 85 vuotta maaliskuussa 2021. Voisi kai kirjamiehen päivää juhlistaa kirjalla. ” Ajattelen edelleen juhlistavani ajankohtaa kirjalla, mutta isäni ei ole enää täyttämässä vuosiaan. Jouni Ilmari Paarlahden (s. 1936) elämä tuli valmiiksi perjantaina 30.10.2020 klo 15. Runoilija on jättänyt rakennuksen.   ”Isätön en ole, mutta isäni on kuollut.” Isä
Lähetä kommentti
Lue lisää