Siirry pääsisältöön

KORJAUSHOITOA


”Aurinko laskee Jäminginselkään.”


Tammikuinen lauantai. Kävelen Vatialan siunauskappelille Tampereen orvaskedellä. Karusti viehättävä rakennus piirtyy selkeärajaisena pikkupakkaseen.



 Vatialan siunauskappeli (Viljo Rewell, 1962)

Mieleni rekisteröi tämän päivän merkittäväksi. Olen menossa siunaamaan setäni lepoon. Se on kunniatehtävä. Ajatuksiin hiipii myös ikävä toisella tavalla kuin satoina muina kertoina, kun olen kävellyt pappina arkun päähän hiekansirotteluaikein.

”Hetken päässäni on syyskuun 2018 ahdistus ja huoli siitä, miten selviän edessä olevasta tilaisuudesta. Sitten ne eivät ole.”

Mutta mieleni rekisteröi tästä päivästä myös muuta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun käyn Vatialan siunauskappelissa sitten syyskuun 2018. Tuolloin Satumaapoika lähti täältä potkimaan isoja ovia Teiskontien varteen ja siitä kuukausien piknikille aivokuntoutujan mansikkavainioille. Odotan mielenkiinnolla, mitä kehoni muistaa tuosta päivästä, kun astun sisälle.

Ja kyllähän kehoni muistaa. Hetken päässäni on syyskuun 2018 ahdistus ja huoli siitä, miten selviän edessä olevasta tilaisuudesta. Sitten ne eivät ole. Olen tammikuussa 2020, eikä minulla ole epäilystä, miten selviän. Olen sukuni surujuhlassa, mutta juuri nyt ammattimies, joka tietää mitä potikoita tiskissä pitää käännellä. Tämä päivä on  korjauhoitoa.

”Lähdemme porukalla viettämään hyvät hautajaiset kiireettömän kaavan mukaan.”

Setä siunataan. Kukkalaitteet viedään hänen tulevalle hautapaikalleen. Lähdemme porukalla viettämään hyvät hautajaiset kiireettömän kaavan mukaan. Setää muistellaan valoisasti ja ihmisen tunnistaa puheista. Falski kehuskelu on poissa. Itse kertoilen muutamista minun ja setäni toimista vuosien varrelta, jotka ovat kuin suoraan Tapani Baggen tarinakokoelmasta  Miehet asialla (Aviador 2018).

Setäni vietti paljon aikaa Ruoveden Jäminkipohjassa sukumme mäellä, talossa, jonka muistan lapsuuteni mummulana. Parinsadan metrin päässä siitä on lapsuusperheeni  kesämökki. Vaikka vuodet ovat vieroittaneet minut noista tanhuvista, moni  muisto kytkee minua edelleen niihin. Myös sedän muistotilaisuudessa puhutaan monessa kohdin Kuoppamäestä saunarantoineen. Kun taas jossain kohdin poikkean Jäminkipohjassa,  siinäkin  on kysymys korjaushoidosta. Ikävänkorjaushoidosta.




 Aurinko laskee Jäminginselkään.
Rauha peittelee rannan.
Tuuli kahisuttaa koivua vielä lähdettyäni.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

  PAAPAN JOULUSAARNA Sairaalapapin iltakirjasta   Istun sairaalan sisääntuloaulassa, kello löi jo viisi. Ilta-ajan seesteisyys on laskeutunut, poliklinikat sulkeneet jo tältä päivältä. Seinustalla istuu mies ja lukee William Goldingin romaania Kärpästen herra . Häiritsen hänen rauhaansa ja pysähdyn juttelemaan. Keskustelemme kirjoista ja niiden lukemisesta. Ajatusten ketju etenee niin, että suosittelen hänelle Reetta Huttusen novellikokelmaa Katsastusasema . Kerron lukeneeni sen Haapamäen radalla. ”Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat.” Taksikuski kävelee aulan halki hissille ja huikkaa tervehdyksen. Toivotamme hyvät joulut, olemme olleet samassa koulun kuusijuhlassa jo 1970-luvun alussa Tampere Southern Comfortissa. Nyt täällä, omilla töillämme. Ihmiset tulevat ja menevät. Siinä välissä he ovat. Kuusi Kahvion kulmalla kuusi kynttilöineen käy. Niitä on joka osastolla lisää. Joulun lapsi syntyy ja työ tulee täytetyksi. ”Ja kaiken tämän kipujen mies ja sairaude
Lähetä kommentti
Lue lisää
  TULEE HEINÄKUU Viisi sitaattia matkapäiväkirjasta   ”Ajan Vilppulan asemalle. Peruutan auton parkkiin asema-aukion reunaan. Laiturilla on autiota. Suomi on vaipumassa lomaan., mutta väkeä on yllättävän paljon lähdössä jonnekin. Kaalimato tulee ajoissa niin kuin se useimpina aamuina tulee. Pötikkä   pysähtyy asemalle kello 6.38. Nousen kyytiin.” Vuonna 2019 viikonpäivät sattuivat samoille kohdille kuin tänä vuonna. Olin kesäkuun viimeisenä lauantaina Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa niin kuin tänäkin vuonna. Muistan olleeni siellä jotenkin hukassa ja yksin ihmisten keskellä: ajatukseni olivat muualla. Lähdin hyvissä ajoin iltapäivällä Sylvaan koululta kaupungille ja kävelin sieltä pikkuhiljaa asemalle. Juna vei minut Tampereen kautta kotiin. Maanantaina alkoi heinäkuu. Oli 1.7.2019. Päivämäärä on yksi kilometritolppa elämäni matkalla. Tuona päivänä palasin yhdeksän kuukauden toipilasajan jälkeen palkkatöihini sairaalapastoriksi Tampereen Hatanpäälle. Se oli silloin jä
1 kommentti
Lue lisää
  K ESÄN KLIKKIOTSIKKO ”Pappi konttasi R-kioskin lattialla”   Jossain kohdin työuraa ihmisen halu uudistua pakkaa vähetä. Se ei kuitenkaan poista tarvetta työvaatteiden ajoittaiselle uusimiselle. Ei silloinkaan, kun kehon mitat eivät ole entisestään kasvaneet. Minäkin totesin kesällä 2024, että pitää ostaa pari papin virkapaitaa. Jostain mieleen luikerteli sekin ajatus, että ei näitä enää kovin montaa tarvitse hankkia… Vielä ei kuitenkaan kannata laskea päiviä: suunnitelmani on jäädä eläkkeelle vuonna 2028. Saa nähdä, miten suunnitelman käy. Suuntasin joka tapauksessa verkkokauppaan ja sujautin kaksi lyhythihaista virkapaitaa ostoskoriini ja suuntasin kassalle. Sellaiset lyhythihaiset maksavat viiden ja kuudenkympin välillä kappale. Työnantaja ei papin virkavaatteita kustanna, vaikka käytännössä edellyttää niiden käyttämistä.  ”Sieltä paidat olisivat vaivattomasti noudettavissa töistä palatessani.” Ostosmatkani sujui juohevasti, eikä aikaakaan ja lähetys oli matkalla kohti Vilp
Lähetä kommentti
Lue lisää